Etusivu > Uutiset > Sokeva: Moni suomalainen maalaa talonsa turhaan
Lähetä toimitukseen omia uutisia ja kuvia pihasta ja puutarhasta. Lähetä   |   Info
1.8.2012 09:11 Kuvatekstit saat näkyviin viemällä
hiiren osoittimen kuvan päälle.

Sokeva: Moni suomalainen maalaa talonsa turhaan

Sokevan mukaan talon syväpesu korvaisi usein uudelleen maalauksen Kesä on talojen maalaamisen kulta-aikaa. Aurinko ja pitkät, valoisat päivät paljastavat talojen harmaantuneen ja pilkuttuneen pinnan. Monen talon pinta ei kuitenkaan tarvitsisi uutta maalia vaan tehokkaan puhdistuksen. Turhaan työhön uppoaa tuhansia euroja ja kymmeniä arvokkaita lomatunteja.

Talon maalaaminen on ajankohtaista silloin kun julkisivun maalipinta lohkeilee tai hilseilee. Myös huomattavasti haalistunut pinta kannattaa maalata. Mikäli pinta on vain harmaantunut tai siihen on ilmestynyt homeelta näyttäviä pilkkuja, se kannattaa puhdistaa huolella. Valitsemalla oikea puhdistusaine, saadaan mikrobikasvustot kuolemaan. Uuden kasvuston syntyminen estetään käyttämällä ainetta, joka voidaan jättää rakenteisiin antamaan pitkäaikaista vaikutusta.

– Suorastaan surullisia tarinoita kuulee kuinka ihmiset ovat pistäneet rahansa ja loma-aikansa maalausurakkaan, jota ei olisi tarvinnut tehdä. Pahimmillaan pari vuotta aikaisemmin maalatut talot maalataan uudelleen, sen sijaan että olisi tehty kunnollinen syväpuhdistus, harmittelee Sokeva Oy:n toimitusjohtajaMarkku Kärppä.

Olipa kyseessä julkisivu, aita tai terassi, kannattaa pinta käsitellä aineella, joka ehkäisee uutta homekasvustoa. Sokevan maahantuoma myrkytön ja ekologinen BioComb-huoltopesuaine antaa pinnalle pitkäkestoisen suojan. Liuos ruiskutetaan pinnalle ja annetaan olla, huuhtelua ei tarvita. Aine alkaa vaikuttaa välittömästi ruiskutuksen jälkeen, kasvusto kuolee kahdessa tunnissa. Puhdistumisvaikutus on jopa kaksi vuotta ja ehkäisevä vaikutus neljä–viisi vuotta. Ennaltaehkäisevä vaikutus saadaan jättämällä aine rakenteisiin.

BioComb-huoltopesuaineen vaikuttava aine on N-alkylbensyldimetylammoniumkloridi, jonka ansiosta liuos sisältää myös lahonsuoja-aineen. Aikaisemmin ainoastaan teollisuuskäyttöön tarkoitettu BioComb on nyt tuotu myyntiin myös kuluttajille. BioComb sopii tiili-, betoni-, harkko-, puu-, muovi- ja peltipinnoille. Keskikokoisen 130 neliön yksitasoisen omakotitalon julkisivun puhdistuksen kokonaiskustannus aineiden ja välineiden osalta on arviolta 300 euroa. BioComb-puhdistusaineen tarve on keskimäärin 20 litraa, ohjevähittäishinta on noin 250 euroa. Hyvälaatuisen ruiskun hinta on 60 euron luokkaa.


Lähetä tämä uutinen ystävällesi!  
Tulostettava versio 

Kommentoitavaa? Anna palautetta.
Etusivu > Uutiset > Sokeva: Moni suomalainen maalaa talonsa turhaan
Arvostele uusin lehti!
Palvelukortti



Tilaa Oma PIHA



Tilaa Pihakalenteri



Tilaa Kausiherkkuja
omasta pihasta -kirja



Tilaa Oman pihan
terveydeksi -kirja

Anna hakusana:

 
 
PUUTARHA-Sanomat
 
Puutarhatilastot
 
EVIRA
 
Yhdistykset yms.
 
 

AAA-luottoluokitus




Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Tapahtumat | Palvelut | Palvelukortti | Omapiha

© 2013 Omapiha