
”Kasvatan hyötykasveja ja mausteyrttejä omassa pihassani. Välillä irrottaudun lähiluontoon marjastamaan ja sienestämään.
Suomen upeat vuodenajat rytmittävät elämää. Valmistamalla ruoaksi kunkin vuodenajan ruokia – kausiherkkuja – olen samalla tullut tehneeksi valinnan suosia lähiruokaa.”Kotitalousopettaja ja intohimoinen valokuvaaja Hannele Kojo on luonut "Kausiherkkuja omasta pihasta" -kirjaan vastustamattomia ruokaohjeita, joihin raaka-aineet löytyvät usein omalta pihalta ja lähiympäristöstä. Kirjan herkullinen kuvitus saa veden kielelle.
Kirjan ruokaohjeet ja kuvat rytmittyvät vuodenajoittain. Keväällä herkutellaan parsalla ja raparperilla, kesällä kasviksilla, kaloilla ja marjoilla. Syksy tuo tullessaan omenat ja sienet, talvella puolestaan nautitaan juureksista.
Kirjan selkeillä ruokaohjeilla ja lähiympäristön aineksilla myös kokematon kokkaaja inspiroituu loihtimaan eri vuodenaikoina maistuvia makuelämyksiä. Kirja osuu erinomaisesti lähiruokaa suosivaan aikaan ja kirjan ohjein voi loihtia konstailemattomia herkkuja pikkurahalla. Kirjan nautinnolliset ruokakuvat ja upea luontokuvitus tekevät kirjasta herkullisen yhdistelmän. Painojälki on erinomainen.
Kotitalousopettaja Hannele Kojo on aiemmin osallistunut oppikirjan laatimiseen, mikä näkyy uutuuskirjan selkeissä ja kokeilluissa ohjeissa. Myös hänen Omenaminttu-bloginsa seuraajat ovat tottuneet luottamaan Hannelen toimiviin resepteihin.
Asiakaspalvelu
Arkisin klo 8-16
puh. 010 387 0880
Puhelun hinta on 8,28 snt/puhelu + kiinteän verkon liittymästä 5,95 snt/min ja matkaviestinverkon liittymästä 17,04 snt/min.
Hinta vain 34,90 €
+ postituskulut 4,10 €/lähetys