facebook-linkki Kirjoja Oma PIHA -lehti Pihakalenteri Ihan pihalla -blogi Suomen Paras Piha -kilpailu Pihakutsut

« Palaa takaisin ja näytä muut osiot «

Kirjat

Suunnittele oma pihasi

Kansikuva

Nauti puutarhastasi, hyödynnä rinne ja savimaa!
Maisema-arkkitehti Saila Routio on kirjoittanut helppolukuisen piha- ja puutarhasuunnittelua käsittelevän kirjan. Oman pihan suunnittelu -kirjan neuvojen avulla saat pihastasi enemmän irti. Kirja avaa silmäsi huomaamaan mahdollisuuden siellä, missä aiemmin oli ongelma.

Tule mukaan pihasuunnittelun kiehtovaan maailmaan. Jokaisella tontilla on oma luonteensa. Opi korostamaan sitä ja nauti pihastasi sekä kättesi aikaansaannoksista.

» Siirry Suunnittelukirjan pariin »

Ötökät tutuiksi

Kansikuva

On aika tehdä tuttavuutta hyönteisten ja muiden ötököiden kanssa, niitä tunnetaan lähes miljoona lajia.
Oman pihan ötökät -kirja avaa ötökkämaailmaan erittäin helpon ja kiinnostavan tien. Kirjan kirjoittajat, biologit Leena ja Heikki Luoto, ovat bonganneet omalta pihaltaan oppaaseen 250 ötökkälajia. Kirjan kuvat on otettu luonnollisessa ympäristössä, eliöiden omilla ehdoilla ja kirja on täysin kotimainen.

Kirja vie mukanaan luonnon kauneuteen ja sen monimuotoisuuteen. Tule mukaan ötököiden kiehtovaan maailmaan. Se on lähempänä kuin uskotkaan, se on omalla pihallasi.

» Siirry Ötökkäkirjan pariin »

Oma PIHA -lehti

Oma PIHA -lehti on innostava ja asiantunteva puutarhalehti. Siinä maamme parhaat asiantuntijat antavat neuvojaan kuinka saat pihastasi parhaat ominaisuudet esille. Ja viihdyt puutarhassasi.

Oma PIHA -maailmassa saat hyötyjä, joita et voi saada mistään muualta. Lehti palkitsee lukijoitaan kahdesti vuodessa ARVOKKAALLA TILAAJALAHJALLA. Kahden vuosittaisen yhteisarvo on suurempi kuin lehden tilaushinta, maksat vain postikulut. Kestotilaajana saat pihasi koristukseksi keväisin juurakoita ja syksyisin kukkasipuleita.

Tarkat tiedot lahjoista ja tilausohjeet julkaistaan Oma PIHA -lehdessä ja lehden verkkosivuilla. Kevään 2011 asiakaslahja on 10 kpl Tenor-syysleimukukan juurakkoa.

» Siirry lehden tilaussivulle »

Pihakalenteri

Suosittu pihan pikkujättiläinen

Pihakalenteri 2010/2011
Välttämätön kotipuutarhurin apuri. Kierreselkä, 242 sivua, runsaasti muistiinpanotilaa. Viikkovinkit alkavat huhtikuusta, joten vielä ehdit mukaan pihavuoteen. Artikkeleina mm. Aarno Kasvin "Marjoja omalta pihalta", havukasvit, amppeli- ja parvekekukat, pensaiden ja puiden leikkaustaulukot.

Tilaa omaksi iloksi kotiin, mökille tai anna lahjaksi!

» Siirry Pihakalenterin pariin »

Ihan pihalla -blogi

Oma PIHA -maailmaan kuuluu Ihan pihalla -blogi. Pääset seuraamaan ajankohtaisia pihapuuhia ja -sattumuksia eri puolilta Suomea. Laita nettisuosikkeihisi www.omapiha.info/blogi
Ota Oma PIHA kaveriksi myös Facebookissa.

» Siirry Ihan pihalla -blogiin »

Suomen Paras Piha -kilpailu

Suomen parhaat pihat esitellään Oma PIHA -lehdessä

Suomen Paras Piha -kilpailua on käyty Oma PIHA -lehdessä vuodesta 2005 alkaen. Voittajapihoja on löytynyt vuosien varrella Torniosta, Vihdistä, Viitasaarelta ja Kemijärveltä sekä viimeeksi Juvalta. Kilpailuun osallistuneita pihoja esitellään lehden joka numerossa. Näistä saat ideoita omalle pihallesi.

Kilpailun tarkoitus on kannustaa oman asuinympäristön kauneudesta huolehtivia pihanhoitajia. Olemme ylpeitä siitä, että olemme saaneet tuoda julki niin monta kaunista pihaa, ja siten olemme lukijoidemme kanssa voineet edistää suomalaista pihakulttuuria.

Omasta pihasta nauttiminen on hieno harrastus. Kilpailuun ilmoittautujat haluavat avata puutarhansa portit ja jakaa lukijoiden kanssa pihansa antaman nautinnon.

Vielä ehdit mukaan 2010 kisaan, kun ilmoittaudut 31.5. mennessä. Laita yhteystietosi ja valokuvia pihastasi sähköpostilla osoitteeseen .

» Katso viime vuoden ehdokkaat »

Pihakutsut

Oma PIHA-maailma kasvaa, uutuutena ovat Pihakutsut. Haluaisitko järjestää ystävillesi Pihakutsut?

Tilaa mukaan Pihaneuvojamme, joka kertoo ajankohtaisista puutarha-aiheista ja tarjoaa hyödyllisiä ja tyylikkäitä puutarhatuotteita. Puutarha-asiantuntijoidemme valmiiksi miettimillä tuote- ja palvelukokonaisuuksilla pihan kuntoonlaittaminen tehdään helpoksi.

» Katso lisää www.pihakutsut.fi »