Oma PIHA -lehden blogi

Artikkelit avainsanalla ‘unikko’

No nyt siirsin ne

Niiden piti olla valkoisia. Toissakeväänä istutetut idänunikot avasivat tänä kesänä ensimmäiset kukkansa ja aarrggghhhhjh!!!### Ne olivatkin tavallisia oranssinpunaisia. Ihan kiva väri, mutta aivan väärä tähän paikkaan. Voihan unikko. Naapuri ihastui väriin ja siirsin yhden unikoista hänen kukkapenkkiinsä. Loput päätyivät villiin kukkapenkkiin huussini viereen, jossa on jo ennestään oransseja siperianunikoita, samoja kuin edellisessä Arjan postauksessa. Tässä [...]

Varjossa kukka kestää

Pihallani paahtaa ja varjostaa. On kuivaa paikkaa ja kosteaa. Onnekasta, siis! Verannan pohjoisseinustalla maa sulaa roudasta vasta myöhään ja tulppaanit lähtevät hitaasti kasvuun. Sitten ne ilahduttavatkin pitkään. Kuivassa ja paahteessa ovat ensimmäiset, kaksi vuotta sitten istutetut tarhakurjenmiekat avautuneet. Käyn ihailemassa niitä ensimmäiseksi aamulla, viimeiseksi illalla ja monta kertaa siinä välissä. Idänunikoiden piti olla valkoisia… Ostin [...]

Ihme kukka

Siperianunikko hehkuu punamaalatun seinän edustalla. On se kummallinen tuo siperianunikko (Papaver croceum). Alkaa kukkia kesäkuussa ja edelleen jatkaa niin kuin ei mitään. Varsin onnistunut puutarhakasvi, ja paikkansa ansainnut!  Sekin vielä, että siperianunikko menestyy ihan Kilpisjärveä myöten. Sinne asti ei kovin monen perennan kasvuvyöhyke riitä. Nauhukset viihtyvät niinikään pohjoisimmassa Lapissa. Toinen yhtä ahkera kukkija, ja mielestäni yhtä [...]