Ihan pihalla

´Renato tosio´ -daalia on kuin ruska-ajan aurinko.

Vähänpä loppujen lopuksi aavistaa keväisistä daalianmukuloista, millaista on odotettavissa loppukesällä. Lämmin sää ja rehevä maa ovat venyttäneet daaliat reilusti yli pään mittaiseksi läpitunkemattomaksi metsiköksi.

Korkeakasvuisissa daalioissa hienoa on se, miten moninaisen muotoisia ja värisiä kukkia niillä voi olla. Pieniä epätodellisen tasapyöreitä, kaktuksenkukkamaisia, valtavia terälehtilautasia… Värejä tulisista pastellinherkkiin.

Näiden korkeiden jälkeen tavanomaisimmat, mataliksi ruukkuversioiksi jalostetut daaliat tuntuvat auttamattoman kesyiltä. Jo vanhastaan kasvatetuilla suurilla daalioilla syyskesän viidakkotunnelma toteutuu. Niille voi varata oman penkkinsä tai yhdistellä niitä toisiin korkeisiin tai reunoilla mataliin kesäkukkiin ja perennoihin.

Daaliat on helppo kasvattaa juurakoista. Ne kannattaa laittaa esikasvamaan ruukkuihin mahdollisimman pian keväällä, jotta ne eivät ehdi kuivua tai homehtua varastoinnin aikana ja jotta kukinta alkaisi jo ennen syksyä. Alkukesän hallaa ne eivät kestä, joten ulos kasvit voi viedä vasta, kun sen uhka on ohitettu. Esikasvatuspaikkana erinomaisin on kasvihuone tai muu valoisa ja melko lämmin tila.

Jos daalianjuurakoista haluaa monivuotisia, ne täytyy pelastaa talvelta esimerkiksi kellariin heti sen jälkeen kun ensimmäinen pakkanen on käynyt puraisemassa varsia, mutta ei ole ehtinyt vielä maahan asti.

Syksyn värittäjinä daaliat ovat ehdottomasti ykkösluokkaa, mutta ne ovat myös yllättävän tärkeitä mettä etsiville hyönteisille aina vain vähäkukkaisemmaksi käyvässä maisemassa.

Korallikeijunkukka 3. huhtikuuta

Henrietan edellinen kirjoitus innoitti kertomaan omista keijunkukistani. Pidän niistä kovasti ja nyt niitä todellakin näyttää löytyvän taimimyymälöistä ja kukkakaupoista!

Korallikeijunkukan sain ystävältäni. Se on siitä mukava, että se kukkii ihan koko kesän ajan, vieruskaverit vain vaihtuvat. Kesäkuussa se pitää seuraa keisarinpikarililjoille, sitten pioneille, varjoliljoille, värililjoille ja lopulta vielä päivänliljoillekin. Keijunkukissa on ainavihannat lehdet, jotka paljastuvat lumen alta vihreinä vastaanottamaan kevään. Jos sattuu tulemaan lumeton talvi, tuo lehtien vihreä hieman väriä muuten alastomaan kukkapenkkiin.

Marvelous Marble

Kesäkuussa ostin pihani toisen (vasta!) keijunkukan: tällä kertaa amerikankeijunkukka ‘Marvelous Marble’. Hurmaavat ruskeanvioletit lehdet!

Kimono

Haltiankukka on kiehtova, se on keijunkukan (Heuchera) ja rönsytiarellan (Tiarella cordifolia) risteymä, tieteelliseltä nimeltään Heucherella. Tämä lajike on ‘Kimono’. Kasvissa yhdistyy kahden kauniin kasvin sulokkuus.

Mukdenia

Samassa taimimyymälässä silmiini osui Mukdenia. Onko kukaan koskaan kuullut tästä? En minäkään. Kasvi on kai kotoisin Kiinasta, kukapa tietää sen talvenkestävyydestä. Saa nähdä miten käy. Kivan näköinen silti! Nämä kaikki kasvavat lehtomaisessa metsäpuutarhassani, paitsi korallikeijunkukka joka viihtyy paahteessakin.

Eino Leino runoili: “Illalla kävelin mä kangasta pitkin, kankaalta kimpuksi kanervia kitkin. – - Katselin kädessäni kankahan kukkaa – impeä muistin tuuheatukkaa.”

Kanervan kukkaloistoa jäkälää kasvavalla mäntykankaalla

Kanervien purppurainen kukinta on parhaimmillaan loppukesällä, kun puolukka jo punertaa. Kun luonnossa on syksyllä vähänlaisesti kukkivia kasveja, käyttävät mehiläiset, kimalaiset, perhoset ja monet muut hyönteiset hyväkseen kanervan myöhäistä kukintaa. Yksittäiset kukat ovat pieniä, mutta niitä on paljon.

Kanerva on Kainuun maakuntakukka

Luonnossa liikkuessani olen ihaillut, kuinka kaunis tuollainen purppuran väreissä kukkiva “kanervapehko” voikaan olla harvapuustoisessa avokalliomaastossa vaalean jäkäläkasvuston keskellä. Mielellään tuollaisen kasvin näkisi pihallaankin kukkimassa, mutta eipä sen siirto taida onnistua. Sen takia onkin tyydyttävä kauppaliikkeistä saataviin kellokanerviin ja callunoihin, joista löytyy värivaihtoehtoja jokaisen makuun.

Sinappiperhonen hyödyntää kanervan myöhäistä kukintaa

Nyt keijunkukkia eli Heucheroja näkyy vähän kaikkialla, sillä niitä tarjotaan entistä enemmän syksyn ruukkuistutuksiin. Kauniin syksyisiltä ne näyttävät kesemmälläkin punertavina, keltaisina, oransseina, vihreäkirjavina… Lehdet voivat myös olla kevyesti tai tiheästi aaltoreunaisia. Keijunkukat tulevat varmasti huomatuiksi, laittoipa ne ruukkuun tai maahan aurinkoiseen-puolivarjoiseen, talveksi kuivuvaan paikkaan.

Peach Flambe - liekehtivää persikkaisuutta

Keijunkukat ovat vieneet hyvin monen kasvinystävän mennessään. Ne ovat monikäyttöisiä, kauniin muotoisia ja tulevat mitä moninaisimmissa väreissä. Ja ne ovat sopivan kokoinen kohde keräilyinnolle, sillä ne eivät ainakaan ihan heti täytä koko puutarhaa. Lehtien siroudella on varmasti myös osansa viehätyksessä, keijunkukat ovat kuin värikkäitä pikkukarkkeja.

Caramel

Heucherojen kanssa tulee helposti tunne siitä, että haluaa koko sarjan. Kun yksisävyislehtiset on hallussa, voi jatkaa niistä, joilla lehtisuonet ovat eriväriset kuin muu lehti. Ja sitten ovat vielä kukat erikseen. Keräämistä siis riittää, ja uusia lajikkeita jalostetaan jatkuvasti, niin suosittuja Heucherat ovat maailmalla.

Keijunkukkakasvattajan osasto Chelseassa sen näyttää, on varaa mistä valita. Taimiston nimi kertoo paljon: Heucheraholics.

Kävin kesälomareissulla ystäväni luona Pohjanmaalla. Hänellä on näin kaunis istutus- ja työskentelypaikka talon ulkoseinällä. Hyllyt ovat kätevät ruukkujen säilytykseen. Pöydän alla maa on kivetty, niinpä nurmen leikkuu on helppoa, kun pöytää ei tarvitse siirrellä.

Huomaa mehitähti-istutukset vanhassa työkalupakissa ja muotissa!

Omalla pihallani työskentelypaikka on vielä näin vaatimaton. Silti se on huima parannus entiseen, missä kylvöruukuille ei ollut mitään paikkaa, vaan niitä joutui siirtelemään nurmen leikkuun tieltä ees taas. Salaojan kaivuun myötä talon seinusta sai sepelikatteen, siinä peltinen taimipöytä on hyvässä paikassa. Taimia pitää muistaa kastella, sillä ruukut ovat räystään alla sateensuojassa, mutta talon nurkalla puhaltaa kuivattava tuuli.

Vielä voi kylvää. Perennojen kylvöruukut voi jättää talveksi ulos, mielellään maahan, jossa ne saavat hyvän lumipeitteen. Aion kylvää vielä harjaneilikkaa ja harmaakäenkukkaa. Siemenet voivat itää vasta keväällä, saatuaan ensin luonnollisen kylmäkäsittelyn.

Henrietta kertoi tasan kaksi vuotta sitten (21.8.2009) postauksessa “Loppukesän värittäjiä” puutarhassaan peräti parimetrisiksi hujahtaneista jättiverbenoista (Verbena bonariensis), joiden esikasvatus saattaa olla hieman haasteellistakin. Kukkaryhmissä ylitse muiden nouseva jättiverbena on sen verran persoonallinen ilmestys, että siitä voinee näyttää kuvia useamminkin.

Daalia sopii mainiosti jättiverbenan seuraksi

Jättiverbena antaa kukkapenkkiin näyttävyyttä, kerroksellisuutta ja ilmavuutta. Suuresta koostaan huolimatta se selviää ilman tukea koko kasvukauden. Kasvin lehdistö on aika olematon, varret melkein lehdittömiä, jolloin muita kasveja voi istuttaa lähelle jättiverbenaa.

Jättiverbena viihtyy aurinkoisella paikalla lannoitetussa ja ilmavassa maassa

Oheiset kuvat on otettu muutama päivä sitten Tammisaaren kaupungin puistossa. Kun vuosi sitten kuvasin samassa paikassa kukkaistutuksia, pieni ryhmä tiklejä lennähti kuin tilauksesta jättiverbenan varsille ja kukinnoille. Tänä vuonna niissä ei näkynyt lintuja, mutta sen sijaan kukinnoilla hyöri joukko nokkosperhosia.

Jättiverbena on hyvä perhoskasvi, minkä tietää myös nokkosperhonen

Tuntematon tummatukka

Äskeiseen Henrietan juttuun viitaten laitan tähän kuvan omasta kaunottarestani, jolla ei ollut nimilappua. Yleensä haluan aina tietää ostamieni kasvien lajikkeet, mutta tämä tummalehtinen maksaruoho oli niin kaunis, että tein poikkeuksen. Se löytyi taimitarhan syysalesta viime syksynä ja näyttää aika paljon isomaksaruoholajikkeelta ‘Karlfunkelstein’. Nyt sekin alkaa kukkia, kuten Henrietan maksaruohot.

Maksaruohon takana kasvaa lupiini, joka on innostunut rehottamaan vallattomasti. Maksaruohosta voi kai aika helposti ottaa pistokkaita, joten sen sijaan, että siirrän tämän kasvin, aion lisätä sitä kukkapenkkiini sinne sun tänne. Se on hyvin kaunis!

Aivan kuvan oikeassa laidassa on kirkkaankeltakukkainen maksaruoho ‘Chocolate Ball’, joka on ilmeisesti Sedum hakonense, en löytänyt suomenkielistä nimeä. Kuvittelin sen olevan aika ruskea ja niin sen lehdistö onkin, mutta kukat ovat lähes neonkeltaiset! Vähän raju, mutta menköön.

Kesäkuussa ketoneilikan kaverina

Kesäkuussa punalehtisen maksaruohon kaverina oli ketoneilikka, lupiinissakin oli punaiset kukat, mutta joku ehti syödä ne sitä mukaa kun niitä aukesi.

´Matrona´ on ihana, tyylikkään värinen pikku pensas, jonka vaaleat kukat hohtavat vasten tummaa versoa.

Taas on aluillaan upeiden syysmaksaruohojen aika. Syksyllä kukkii oikeastaan useampi erilainen laji ja risteymä, mutta yhteistä kaikille niille on se, että ne ovat ”jättimaksaruohoja”, ajan kanssa kuin pieniä pensaita, joiden suuret kukinnot kestävät pitkään ja ovat perhosten mieleen.

Syksyn maksaruohoilla on maassa matavien sukulaistensa hyvät auringon- ja kuivuudensieto-ominaisuudet, mutta näyttävyyttä on tuumatolkulla enemmän. Ne ovat loistava lisä perennaistutuksiin, sillä ne rikkovat pulleilla muodoillaan ja vaakatasoon asettuneilla kukinnoillaan enemmän ruohomaisten kasvien rytmiä. Kevyet koristeheinät ja syysmaksaruohot suorastaan vaativat päästä toistensa seuraan.

Perinteisin syksyn maksaruohoista on vaalealehtinen, vaaleanpunakukkainen komeamaksaruoho ´Herbstfreude´. Sitä näkee usein tarjottavan myöhäisiin ruukkuistutuksiin, joista sen voi hyvin istuttaa syksyn lopuksi maahan monivuotiseksi iloksi.

Aivan viime vuosina on meillekin saapunut kirjavalehtisiä syysmaksaruohoja, joiden tarpeet ovat samat kuin tutummillakin: valoa, vettä läpäisevä maa, eikä liikaa tai liian vähän ravinteita. Ne ovat kuin karnevaaleista!

Etelässä hyvin talvehtineen Elsie´s Gold -maksaruohon nuput aukeavat kohta vaaleanpunaisina.

Monin paikoin tienvierustat, merenrannat ja kalliot ovat nyt keltaisenaan pietaryrttien kasvustoja. Lisäksi uskoisin, että lukuisilla pihoillakin pietaryrttien aurinkoiset kukinnot ilahduttavat näin loppukesällä, kun monien “oikeiden” puutarhakasvien kukinnot ovat jo lakastuneet. Kasvin nappimaiset kerrannaismykeröt houkuttelevat myös runsaasti perhosia, eteläisimmässä Suomessa varsinkin neitoperhosta, joka mielestäni on värikkyydessään yksi kauneimmista perhosista.

Upea neitoperhonen vierailee mielellään pietaryrtin mykerökukinnoilla

Pietaryrtin viehättävät lehdet ovat hienoliuskaisia, tummanvihreitä ja kirpeän makuisia. Vaikka nenäkin saattaa tuota kirpeyttä aistia, pietaryrttiä kannattaa leikata sekä tuore- että kuivakukka-asetelmiin. Kukkia voi myös kuivata talviasetelmiin. Isona nippuna ämpäriin aseteltuna pietaryrttien kukinnot eivät mielestäni kalpene edes juuri nyt tavarataloissa myytäville ruukkukrysanteemeillekään. Ja kun keltaiset mykeröt ruskettuvat, myöhäisempiä eli varjopaikoissa kasvaneita pietaryrttejä voi noutaa toisen satsin.

Pietaryrtti on varteenotettava kasvi myös perennapenkkiin

Suklaakirsikan keväinen kukkapaljous ennusti oikein: tänä vuonna kirsikoita tuli niin paljon, että voi ensimmäisen kerran puhua sadonkorjuusta. Pensas saavutti satoikänsä sangen kunniakkaasti ja antoi tarpeet kirsikkapiiraaseen.

Suklaakirsikka on kasvanut parissa vuodessa pienestä taimesta kauniin pyöreähköksi, puolitoistametriseksi pensaaksi. Mataluus tuo kirsikankukat katsottaviksi lähietäisyydeltä ja helpottaa kirsikoiden poimimista. Se alkoi antaa mainittavaa satoa nopeammin kuin esimerkiksi Huvimaja -kirsikka.

Puutarhan lähettyvillä elelevät rastaat ovat heti paikalla, kun kirsikat alkavat punertua… Suklaakirsikkapensaan ylle on helppo vetää verkko siinä missä sen virittely Huvimaja –puuhun on tempukkaampaa, vaikkei sekään ole vielä kovin jättimäinen.

Entä maku? Ensipuraisulla suun täyttää kirsikan kirpakkuus. Sitten esille tulee hienoarominen, makea jälkivivahdus. Hapanimelä kuvaa hyvin makuelämystä. Suklaata ei tällä kirsikalla saa korvattua, vain sen kaunis, hyvin tumma väri muistuttaa tästä herkusta.

Piiraassa kirpakkuus tuntuu pirteältä ja yhdistyy hyvin makeampiin hedelmiin, kuten persikkaan tai aprikoosiin.