Oma PIHA -lehden blogi

Viime vuoden huhtikuussa

Huhtikuun 7. päivä viime keväänä oli usvainen Hangossa. Kosteus tiivistyi jopa pisaroiksi asti korkeiden rantakallioiden välissä kasvavien männynoksien neulasissa.

Tulppaanit työntyvät esiin Hangon Casinon edustalla

Talven runsaista lumisateista huolimatta kevät oli edennyt nopeasti. Casinon piha-alueet olivat tuolloin 7.4. jo pääosin  vapautuneet lumesta. Niinpä paljastunutta nurmikkoa nyhtikin joukko valkoposkihanhia, joiden jättämät ulosteet saattavat olla hyvää lannoitetta, mutta muuten varsin epämieluisia. Kukkapenkeissä työntyivät esiin kymmensenttiset tulppaanien alut enteillen kauniita näkymiä jonkin ajan kuluttua.

Keväinen graffitikukka vanhan rakennuksen seinässä

Kevään ensimmäinen kukkakin löytyi! Värikin oli niin iloisen keltainen. Se oli muiden, aika hyvälaatuisten graffitien joukossa vanhan, ehkä jo purkutuomion saaneen rakennuksen seinässä. Aina nämä graffitit eivät ole pelkkiä töherryksiä.

Pajulintu syöksähteli osmankäämeiltä hyönteisten perään

Huhtikuun lopulla kevään kiihkeä rytmi näkyi jo monien lintulajien puuhista Hangon puistolammella. Pajulintupariskunta hypähteli edellisvuoden lakastuneilla osmankäämeillä ja syöksähteli auringon lämmön herättelemien hyönteisten perään. Jossakin ruovikon kätkössä tukkasotkat olivat jo pesintäpuuhissa.

Istutuksia parvekkeelle

Helmililjoja soppakulhoon

Maaliskuun Oma PIHA -lehteä taotaan parhaillaan. Päivät pitenevät ja kevät alkaa sykkiä rinnassa. Seuraavassa Oma PIHA -lehdessä opastetaan mm. ottamaan pelargoneista pistokkaita, perustamaan perhospuutarhaa ja tekemään suloisia istutuksia parvekkeelle.

Kaupoista saa jo kevään sipulikukkia valmiiksi hyödettyinä, jolloin ne puhkeavat kotona kukkaan. Kukinta on äkkiä ohi lämpimässä huoneilmassa, joten lauhemmalla säällä on istutus hyvä viedä päivien ajaksi parvekkeelle. Samalla siellä viihtyy itsekin siemaillen lämmintä kaakaota ja ihaillen kukkia. Se on vähän niin kuin varaslähtö kevääseen; houkuttelevaa mutta ihan luvallista! Tässä kisassa varaslähdöstä ei diskata ;-)

Niittyjen kasvit voivat koristaa myös puutarhaa

Muistatteko aikaa, jolloin pellon pientareita sen kummemmin kuin tienpientareitakaan ei ajettu ”partaveitsellä” kasvien kukinta-aikaan? Kouluun piti kerätä ja prässätä oma kokoelma, joka sitten tentittiin. Olen intohimoinen piennarten koluaja. Jos vaan näen hyvin säilyneen ohdakkeen, auto pysähtyy varmasti, jollei se aiheuta vaaraa muille kuskeille.

Näin on syntynyt esimerkiksi kylään vietäviä aika ajoin aivan valtavia kukkalaitteita, joista saajat ovat olleet silminnähden ilahtuneita. itse tehty ja poimittu sommitelma tuo tuulahduksen oikeasta luonnosta, josta monet kaupunkilaiset ovat erkaantuneet.

Kukkaniittyä idästä.

Erittäin elävästi muistan kyläreissun taiteilijapariskunnan kotiin. Huonekalut olivat melkein järjestään Artekia ja Alvar Aaltoa. Hävetti aluksi tuo ”halpa” kimppu. Se pääsi yllätyksekseni pitkän ruokapöydän koristeeksi.  Siinä se näytti hehkuvan vielä, kun usean ruokalajin jälkeen aloin tehdä lähtöä sarastavaan aamuun kohti kotia.

Lahjakas edesmennyt kollegani imitoi suuria kuuluisuuksia, joita hän oli tavannut. Kun suljin oven takanani hän aloitti kymmeniä kertoja kuulemani tarinan siitä, miten maniska (mandoliini)jäi pöydälle soimaan kun tuli lähtö Karjalasta. Ulkona konsertoi mestari mustarastas kerrostalon korkeimmalla antennilla.

Tässä monikäyttöinen hurja lempparini.

Nyt minulla on omaa niittyä yllin kyllin. Varjelen perhosten mesipaikkoja ja haluaisin vähän laittaa omat siemennäppini peliin, mutta se ei ole vielä ensi kesän projekti. Tärkein asia kuitenkin on pitää pajunversot loitolla. Ajan mittaan ne ryökäleet kyllä syövät niityn harmonisuutta.

Koska ihana aihe näyttää kovasti kiinnostavan, vinkkaan yhdestä kirjasta, joka on hyllyssäni.

Se on Pentti Alangon Luonnonkasvit puutarhassa. Ohjeet luonnonkasvien siirtämisestä omaan pihaan ovat seikkaperäisiä. Myös aiheen historiaa valotetaan.

Tietoiskussa kirjoittaja kertoo näin: ison puuntaimen, vanhan kanervan, suopursun tai puolukan siirtäminen on tuomittu epäonnistumaan. Pieniä siirtokelpoisia taimia voi löytää vastapaljastuneelta maalta, esimerkiksi ojien ja teitten varsilta tai hiekkakuopista.

Ihanaa kotkansiipeä kasvaa täällä sellaisissa paikoissa, että uskon emännän tuoneen sitä jostain ja sijoittaneen otollisille kasvupaikoille.

Lapio siis kaveriksi ja hiekkakuopalle heti kun lumet ovat sulaneet.

Niittyjen ja ketojen kasveja

Eilisessä postauksessaan Henrietta kertoo niittyjen ja ketojen hupenemisen myötä luonnonkasvien arvostuksen nousseen niin, että niitä käytetään nyt rinnan puutarhaperennoiden kanssa. Myös Nettimartta (Nettimartan pihapiiri) oli sattumoisin eilen kirjoittanut kauniista kedosta, joten jospa minäkin muutaman sanan …..

Paikkakunnan paras kukkaniitty oli aikoinaan Jukolan viesti-suunnistustapahtuman keskuksena

Kuvassa olevalta niityltä olemme keränneet vuosien ajan, keväästä syksyyn, isoja kimppuja luonnonkukkia maljakkoihin. Niityllä kasvaa mm. päivänkakkaroita, kissan- ja harakankelloja, kurjenkelloja, erilaisia leinikkejä, ailakkeja, käenkukkia, mäkitervakkoja, apiloita, hiirenvirnaa, niittynätkelmää jne. Niitty on viettävä, jolloin kuivemmalla yläosalla menestyvät ketokasvitkin.

Harakankelloista saa näyttäviä kukka-asetelmia

Jos nuo kuvassa olevat harakankellot olisivat omalla pihamaalla, ne saisivat kukkia siinä kaikkien ilona. Kun kuitenkin ne ja monet muutkin kasvit kukkivat niityllä, joka ennemmin tai myöhemmin niitetään nurin, voi sieltä hyvällä omalla tunnolla noukkia kasveja maljakkoonkin. Olemme laittaneet harakankelloja ja erikseen kurjenkelloja kymmenen litran ämpäriin, joka on piilotettu rottinkikoriin. Sekaan olemme työntäneet muitakin sopivia kukkia tai heiniä.

Mäkitervakkoja kuivalla bunkkeritörmällä

Entisen asuinpaikkamme pihamaalla, aurinkoisella ja kuivalla kivipihalla, kasvoi runsaasti mäkitervakkoja. Muutamista istutetuista tuppaista ne alkoivat levitä ja kukkivat oikein hienosti. Ne keräsivät runsaasti mettä himoitsevia perhosia ja mehiläisiä. Mäkitervakoista käytetään myös nimitystä tervakukka johtuen kukkavarsien tahmeudesta. Olen havainnut mehiläisen jääneen siivistään kiinnikin mäkitervakkoon.

Nämä keto-orvokit kukkivat vuodesta toiseen samalla kuivalla bunkkeritörmällä kuin yllä olevat mäkitervakot

Chelsea10: Niittykasvit nousussa

Niittyjen ja ketojen hupeneminen ja niiden kasvien harvinaistuminen näkyy myös puutarhasuunnittelussa. Niittymäiset istutukset perustuvat nyt rinnan puutarhaperennoihin sekä luonnonkasveihin. Paitsi niiden väriltään tai kerrannaisuudeltaan poikkeavat lajikkeet myös itse villit kantamuodot on päästetty puutarhaan, mikä on apuna paikallisen luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä.

Käenkukka (Lychnis flos-cuculi) on viimevuotisen Chelsean näyttelyn luonnonkasvibuumin primadonnia. Yksinkertaiskukkaisia voi laittaa sinne tänne puutarhaan herkiksi keskikesän yllätyksiksi. Etenkin kerrotuista lajikkeista (esim. ´Jenny´) saa räiskyvän neilikanpinkkejä ryhmiä.

Kerrottuja käenkukkia.

Niittyleinikki (Ranunculus acris) tarjoaa loistavaa auringonkeltaista. Kerrottuna se on pullea nappi (lajike ´Flore Pleno´) ja vaaleankeltaisena kuin kermaan kastettu (lajike ´Sulphureus´).

Nappileinikki ´Flore Pleno´.

Sarjakukkaiset kasvit ilmavoittavat niittyistutuksia ja niiden kukinnoista tulee hienoja talventörröttäjiä. Meillä yksi tutuimpia ja näyttävimpiä sarjakukkaisia on koiranputki (Anthriscus sylvestris). Astetta kohtalokkaamman näköinen on sen tummavartinen ´Ravenswing´ -lajike.

Sarjakukkaiset ovat upeita laajoina ryhminä. Joukkoon voi lisätä pilkuiksi muutakin väriä, kuten niityillä ja tienpientareillakin luonnostaan on.

Lumikuningatarta lapsettaa

Muistaakseni Yö-yhtye laulaa jotakuinkin näin ylistäessään rakkauden lisäksi helmikuuta. ”Rakkaus on lumivalkoinen niin kuin hanki helmikuisten aamujen…” Niinpä. Moni on nauttinut kovasti lumisesta talvesta, minulla irtosi leikillisyyttä vasta tänään.

Puuhastelin ulkona kaikenlaista ja katselin ympärilleni kun taivaalta satoi kimmeltäviä hopeanhohtoisia hippuja. Unohdin hetkeksi painavasta lumesta koituneet pihahuolet ja aloin leikkiä. Keräsin jääpuikkoja ja vaihdoin ideaa, miten olin ajatellut tehdä talvikattauksen puutarhatyöpöydälle. Olen poistanut pöydän päältä vain kerran kymmenisen senttiä lunta. Pöytä on toiminut eräänlaisena lumenkorkeuden mittarina.

Ajattelin niitä monia satuja, jotka liittyvät talveen, lumeen, jäähän, luonnossa ja ihmisissä kuin myös eläimissä tapahtuviin muutoksiin. Monet eläimet vaihtavat väriä talven varalle myös todellisuudessa. Kirjailijoiden mielikuvituksessa tapahtuu sitten villimpiä asioita.

Yksi henkäys jäädyttää linnat ja maiseman. Lapset nauttivat rekiajelusta. Lumienkelien tekoonkin on mitä mainioimmat mahdollisuudet ihan oikeassa elämässä.

Lapsena kävelin asuntomme lähellä olevalle kalliolle ja sen päällä metsään. Suojasäällä rakensin itselleni lumihuoneen, en linnaa. Sitten askartelin lumesta astiat kuten lautaset, kattilan ja paistinpannun. Pakkasen tullessa hetimiten kaikki kovettui.

Sitten piti lähteä samoilemaan ja löytää leikkiin ruokatarvikkeita kuten jäniksenpapanoita, jotka olivat loistavia lihapullia.

Pihani oli paljon laajempi kuin muilla lapsilla.

Tuo ja paljon muita leikkejä tuli mieleeni kun kilistelin jääpuikkoja ja yritin varoa tekemästä lumeen liikaa jälkiä.

Kyllä minä sen kaakaokattauksen hankeen vielä teen.

Koska se on suunniteltu, pakkohan se on toteuttaa.

Tällaisilta tilan pyykin paikkaa osoittavat perhoset näyttivät kesällä.

Helmikuussa keskipäivällä yksi sinnikäs perhonen uhmaa talvea.

Lumikuningatar alkoi leikkiä. Lapsena lumi innoitti tekemään mitä ihmeellisimpiä rakennelmia.

Aherruksen tulos uusintaa odottaessa

Jään hakkaamisen jälkeen: rappuset, kaiteet, ovi ja vapaapäivän saaneet harrastusvälineet.

Tältä näytti porraspieli toissapäivänä katon jäämassan pudottamisen ja rappujen siistimisen jälkeen. Aurinkokin kilotti sen verran korkealta, että siitä pääsi himpun verran nauttimaan.

Urakka alkoi puolen päivän maissa. Yksin jäämassan liikuttelu tuntui vaaralliselta. Mutta kuten ennenkin olen kertonut, niin täällä, missä välimatkat ovat pitkiä, ystävät ovat silti lähellä. Niinpä puuhakas Heli tuli apuun eli toinen hakkasi jäätä alhaalta päin ja toinen piti vartiota ja huolehti kolasta.

Hyvin se meni. Se oli myös testi uusille rukkasille. Rukkaset ovat talvella yhtä tärkeät kuin tekevät paljaat tai suojatut kädet kevättöissä.

Lumitöistä sanotaan, että se on yhtä tehokasta liikuntaa kuin kuntosalilla käynti. Niinpä rappusten vieressä pönöttävät harrastusvälineet  (sauvakävely) saivat vapaapäivän.

Seuraavan yön pyrytti kunnolla. Puhtaan valkea tuulen mukaan lainehtiva lumi peitti pihan ja sisääntulotien. Auraaja oli ilmeisesti jäänyt ”lakisääteisille” vapaapäiville. Mutta siitä huolimatta minun piti olla yhdeltätoista kylällä. Pöherön sekaan vain. Aikaa oli tullut varattua runsaasti, joten olin hyvissä ajoin tapaamisella.

Neljä tukkirekkaa ja muutama iso kuormuri tuli vastaan ja tein niin kuin radiossa on neuvottu – likipitäen pysähdyin, koska pöllyävä lumi peittää täysin näkyvyyden.

Mielenkiintoinen nähtävyys oli energialaitoksen iso auto pysäköitynä vastakkaiselle kaistalle valot minuun päin. Sen vieressä heilutti kättään työntekijä, joka oli tullut sähkölinjalta sukset jalassa. Kaikki muut välineet olen näillä tuiki tärkeillä miehillä nähnyt varusteina, mutten suksia. Hyvä idea.

Tänä aamuna ovea avatessa ja pihalla käyskennellessä katselin talon kattoa ja huokaisin, että kyllä siellä vielä toinen lasti odottaa, mutta saa odottaa ihan rauhassa. Eiköhän se hiljalleen laskeudu itsestään alas ilmojen lämmitessä.

Keltasirkku jäi vangiksi jyväpönttöön

Usein kulkemani metsätien varrella on siellä täällä jyväpönttöjä ilmeisesti lintuja varten, vaikka jäljistä päätellen pönttöjä käyvät tutkimassa niin kauriit kuin muutkin metsän eläimet.

Keltasirkku vaan ei se pönttöön jäänyt

Saapuessani erään jyväpöntön kohdalle närhi lähti rääkäisten lentoon pöntön luota. Kun yritin katsella, mille oksalle se närhi istahti, kuulin jotakin rapinaa. Näin muovisen pöntön läpi varjon, joka räpiköi pöntön sisällä. Lintuhan sinne oli mennyt matalan jyväaukon kautta. Kurkistaessani aukosta näin sen verran keltaista, että totesin linnun keltasirkuksi.

Keltasirkun pyrstö vilahteli jyväaukossa

Lintu ei osannut tulla ulos alhaalta jyväaukosta, vaan yritti päästä vapauteen yläkautta, kannen alta, missä oli kuitenkin liian ahdas väli. Kansi oli kiinni vain haalla ja kun avasin sen ja nostin kantta, lintu lensi vapauteen kovasti visertäen, varmaankin enemmän pelosta kuin ilosta.

Jyväpönttö kansi avattuna

Mitä tästä opimme? Jos pöntössä on riittävästi jyviä, ne täyttävät jyväaukon, eivätkä linnut pääse aukosta sisään tai aukko niin matala, ettei siitä mahdu sisään. Kannen ja pöntön yläreunan väliä pitäisi olla niin paljon, että lintu pääsee pois yläkautta, jos se pönttöön joutuisi. En tiedä, onko tällaisia jyväpönttöjä pihoilla, mutta jos on, niin nämä vinkiksi.

Heinäseipäiden uusiokäyttöä tyylikkäästi

Ahavoituneet heinäseipäät jakavat pihanrakentajien mielipiteitä.  Niitä on käytetty mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Niistä rakennettuja aitoja on nähty paljon. Aidan rakenne on yleensä tehty niin, että se muistuttaa perinneaitaa, joka tehdään kuusen latvuksista. Seipäät ovat vinossa ja ne on sidottu milloin milläkin tapaa, jotta pysyvät ojennuksessa.

Niistä saa myös oivallisia linnunpelättimiä pukemalla seipäälle ihmisen vaatteet. Minulla on tallella kosolti heinäseipäitä, mutta olen suhtautunut niihin vähän varauksellisesti.

Viime kesänä keräilin kameralla heinäseipäiden käyttöä aina kun sellainen uusi juttu sattui eteen. Tässä on yksi esimerkki, joka syntyy käden käänteessä – toivottavasti. Aion nimittäin kokeilla ja katsoa kaatuuko systeemi ensimmäisessä myrskyssä.

Seuraava projekti on kuvata maitolaitureita. Tienpätkä, jossa niitä on kymmenkunta, kiehtoo. Ne ovat eri kuntoisia ja joitakin on maalattu ja otettu uusiokäyttöön. Omalle pihalleni ei ole tarkoitus sellaista raahata. Mutta jos se sattuisi olemaan tieni reunassa luonnostaan, kyllä minä sitä suojelukohteena pitäisin.

Idea, jota aion kokeilla ensi kesänä.

Kevättä odotellessa talven selkä taittui

Perinteen mukaan talven selkä taittuu Heikin päivänä 19. tammikuuta, vaikka tilastojen mukaan talven kylmin keskiarvo osuu vasta helmikuun toiselle viikolle. Talvipäivien valoisan ajan lisääntymisen huomaa jo selvästi. Talvi alkaa olla parhaimmillaan talvesta(kin) nauttiville, mutta kyllä me kaikki varmaankin kiihkeästi kevättä odotamme.

Näin kukkivat krookukset huhtikuun 14. päivänä

Marraskuun puolivälissä alkaneeet lumisateet ovat kerryttäneet melkoiset nietokset pihoille ja puutarhoihin. Ehkäpä edellisvuoden tapaan kevätaurinko sulattaa taas lumet nopeasti kukkamaiden yltä, jolloin sieltä mullasta, lumen seasta, ensimmäisenä saattaa kurkistaa valkokukkainen lumikello. Seuraavia kukkijoita ovat krookukset, jotka eivät pelästy pientä pakkastakaan.

Myyrä lymyili vuorenkilpien alla ja söi tulppaanien sipuleita

Toissa keväänä myyrät tekivät paljon tuhoja puutarhoissa. Meidän kukkamaassamme oli kaiketi vain tämä kuvassa esiintyvä myyrä, joka kohtasi matkansa pään pari päivää kuvan ottamisen jälkeen, kun Fiskarsin pistolapio heilahti. Luin vielä kertaalleen Jouko Tikkasen 17.5.2009 päivätyn kirjoituksen ”Harmituksen harmitus”, missä Jouko kertoo olleensa ”sydän kintaan peukalossa” pohtiessaan, mitä hänen omenatarhalleen kuuluu. Ei kuulunut hyvää, vaan myyrät olivat tehneet pahaa jälkeä. Mikähän on yleisesti ennuste myyrien osalta tänä keväänä? Käsittääkseni joka kolmas vuosi saattaa olla pahempi myyrävuosi, vai?

Toukokuussa kevätaurinko paistaa jo lämpimästi ja sisilisko lämmittelee kukkamaassa olevan kiven pystysuoralla seinämällä