Oma PIHA -lehden blogi

Chelsea10: Niittykasvit nousussa

Niittyjen ja ketojen hupeneminen ja niiden kasvien harvinaistuminen näkyy myös puutarhasuunnittelussa. Niittymäiset istutukset perustuvat nyt rinnan puutarhaperennoihin sekä luonnonkasveihin. Paitsi niiden väriltään tai kerrannaisuudeltaan poikkeavat lajikkeet myös itse villit kantamuodot on päästetty puutarhaan, mikä on apuna paikallisen luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä.

Käenkukka (Lychnis flos-cuculi) on viimevuotisen Chelsean näyttelyn luonnonkasvibuumin primadonnia. Yksinkertaiskukkaisia voi laittaa sinne tänne puutarhaan herkiksi keskikesän yllätyksiksi. Etenkin kerrotuista lajikkeista (esim. ´Jenny´) saa räiskyvän neilikanpinkkejä ryhmiä.

Kerrottuja käenkukkia.

Niittyleinikki (Ranunculus acris) tarjoaa loistavaa auringonkeltaista. Kerrottuna se on pullea nappi (lajike ´Flore Pleno´) ja vaaleankeltaisena kuin kermaan kastettu (lajike ´Sulphureus´).

Nappileinikki ´Flore Pleno´.

Sarjakukkaiset kasvit ilmavoittavat niittyistutuksia ja niiden kukinnoista tulee hienoja talventörröttäjiä. Meillä yksi tutuimpia ja näyttävimpiä sarjakukkaisia on koiranputki (Anthriscus sylvestris). Astetta kohtalokkaamman näköinen on sen tummavartinen ´Ravenswing´ -lajike.

Sarjakukkaiset ovat upeita laajoina ryhminä. Joukkoon voi lisätä pilkuiksi muutakin väriä, kuten niityillä ja tienpientareillakin luonnostaan on.

Lumikuningatarta lapsettaa

Muistaakseni Yö-yhtye laulaa jotakuinkin näin ylistäessään rakkauden lisäksi helmikuuta. ”Rakkaus on lumivalkoinen niin kuin hanki helmikuisten aamujen…” Niinpä. Moni on nauttinut kovasti lumisesta talvesta, minulla irtosi leikillisyyttä vasta tänään.

Puuhastelin ulkona kaikenlaista ja katselin ympärilleni kun taivaalta satoi kimmeltäviä hopeanhohtoisia hippuja. Unohdin hetkeksi painavasta lumesta koituneet pihahuolet ja aloin leikkiä. Keräsin jääpuikkoja ja vaihdoin ideaa, miten olin ajatellut tehdä talvikattauksen puutarhatyöpöydälle. Olen poistanut pöydän päältä vain kerran kymmenisen senttiä lunta. Pöytä on toiminut eräänlaisena lumenkorkeuden mittarina.

Ajattelin niitä monia satuja, jotka liittyvät talveen, lumeen, jäähän, luonnossa ja ihmisissä kuin myös eläimissä tapahtuviin muutoksiin. Monet eläimet vaihtavat väriä talven varalle myös todellisuudessa. Kirjailijoiden mielikuvituksessa tapahtuu sitten villimpiä asioita.

Yksi henkäys jäädyttää linnat ja maiseman. Lapset nauttivat rekiajelusta. Lumienkelien tekoonkin on mitä mainioimmat mahdollisuudet ihan oikeassa elämässä.

Lapsena kävelin asuntomme lähellä olevalle kalliolle ja sen päällä metsään. Suojasäällä rakensin itselleni lumihuoneen, en linnaa. Sitten askartelin lumesta astiat kuten lautaset, kattilan ja paistinpannun. Pakkasen tullessa hetimiten kaikki kovettui.

Sitten piti lähteä samoilemaan ja löytää leikkiin ruokatarvikkeita kuten jäniksenpapanoita, jotka olivat loistavia lihapullia.

Pihani oli paljon laajempi kuin muilla lapsilla.

Tuo ja paljon muita leikkejä tuli mieleeni kun kilistelin jääpuikkoja ja yritin varoa tekemästä lumeen liikaa jälkiä.

Kyllä minä sen kaakaokattauksen hankeen vielä teen.

Koska se on suunniteltu, pakkohan se on toteuttaa.

Tällaisilta tilan pyykin paikkaa osoittavat perhoset näyttivät kesällä.

Helmikuussa keskipäivällä yksi sinnikäs perhonen uhmaa talvea.

Lumikuningatar alkoi leikkiä. Lapsena lumi innoitti tekemään mitä ihmeellisimpiä rakennelmia.

Aherruksen tulos uusintaa odottaessa

Jään hakkaamisen jälkeen: rappuset, kaiteet, ovi ja vapaapäivän saaneet harrastusvälineet.

Tältä näytti porraspieli toissapäivänä katon jäämassan pudottamisen ja rappujen siistimisen jälkeen. Aurinkokin kilotti sen verran korkealta, että siitä pääsi himpun verran nauttimaan.

Urakka alkoi puolen päivän maissa. Yksin jäämassan liikuttelu tuntui vaaralliselta. Mutta kuten ennenkin olen kertonut, niin täällä, missä välimatkat ovat pitkiä, ystävät ovat silti lähellä. Niinpä puuhakas Heli tuli apuun eli toinen hakkasi jäätä alhaalta päin ja toinen piti vartiota ja huolehti kolasta.

Hyvin se meni. Se oli myös testi uusille rukkasille. Rukkaset ovat talvella yhtä tärkeät kuin tekevät paljaat tai suojatut kädet kevättöissä.

Lumitöistä sanotaan, että se on yhtä tehokasta liikuntaa kuin kuntosalilla käynti. Niinpä rappusten vieressä pönöttävät harrastusvälineet  (sauvakävely) saivat vapaapäivän.

Seuraavan yön pyrytti kunnolla. Puhtaan valkea tuulen mukaan lainehtiva lumi peitti pihan ja sisääntulotien. Auraaja oli ilmeisesti jäänyt ”lakisääteisille” vapaapäiville. Mutta siitä huolimatta minun piti olla yhdeltätoista kylällä. Pöherön sekaan vain. Aikaa oli tullut varattua runsaasti, joten olin hyvissä ajoin tapaamisella.

Neljä tukkirekkaa ja muutama iso kuormuri tuli vastaan ja tein niin kuin radiossa on neuvottu – likipitäen pysähdyin, koska pöllyävä lumi peittää täysin näkyvyyden.

Mielenkiintoinen nähtävyys oli energialaitoksen iso auto pysäköitynä vastakkaiselle kaistalle valot minuun päin. Sen vieressä heilutti kättään työntekijä, joka oli tullut sähkölinjalta sukset jalassa. Kaikki muut välineet olen näillä tuiki tärkeillä miehillä nähnyt varusteina, mutten suksia. Hyvä idea.

Tänä aamuna ovea avatessa ja pihalla käyskennellessä katselin talon kattoa ja huokaisin, että kyllä siellä vielä toinen lasti odottaa, mutta saa odottaa ihan rauhassa. Eiköhän se hiljalleen laskeudu itsestään alas ilmojen lämmitessä.

Keltasirkku jäi vangiksi jyväpönttöön

Usein kulkemani metsätien varrella on siellä täällä jyväpönttöjä ilmeisesti lintuja varten, vaikka jäljistä päätellen pönttöjä käyvät tutkimassa niin kauriit kuin muutkin metsän eläimet.

Keltasirkku vaan ei se pönttöön jäänyt

Saapuessani erään jyväpöntön kohdalle närhi lähti rääkäisten lentoon pöntön luota. Kun yritin katsella, mille oksalle se närhi istahti, kuulin jotakin rapinaa. Näin muovisen pöntön läpi varjon, joka räpiköi pöntön sisällä. Lintuhan sinne oli mennyt matalan jyväaukon kautta. Kurkistaessani aukosta näin sen verran keltaista, että totesin linnun keltasirkuksi.

Keltasirkun pyrstö vilahteli jyväaukossa

Lintu ei osannut tulla ulos alhaalta jyväaukosta, vaan yritti päästä vapauteen yläkautta, kannen alta, missä oli kuitenkin liian ahdas väli. Kansi oli kiinni vain haalla ja kun avasin sen ja nostin kantta, lintu lensi vapauteen kovasti visertäen, varmaankin enemmän pelosta kuin ilosta.

Jyväpönttö kansi avattuna

Mitä tästä opimme? Jos pöntössä on riittävästi jyviä, ne täyttävät jyväaukon, eivätkä linnut pääse aukosta sisään tai aukko niin matala, ettei siitä mahdu sisään. Kannen ja pöntön yläreunan väliä pitäisi olla niin paljon, että lintu pääsee pois yläkautta, jos se pönttöön joutuisi. En tiedä, onko tällaisia jyväpönttöjä pihoilla, mutta jos on, niin nämä vinkiksi.

Heinäseipäiden uusiokäyttöä tyylikkäästi

Ahavoituneet heinäseipäät jakavat pihanrakentajien mielipiteitä.  Niitä on käytetty mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Niistä rakennettuja aitoja on nähty paljon. Aidan rakenne on yleensä tehty niin, että se muistuttaa perinneaitaa, joka tehdään kuusen latvuksista. Seipäät ovat vinossa ja ne on sidottu milloin milläkin tapaa, jotta pysyvät ojennuksessa.

Niistä saa myös oivallisia linnunpelättimiä pukemalla seipäälle ihmisen vaatteet. Minulla on tallella kosolti heinäseipäitä, mutta olen suhtautunut niihin vähän varauksellisesti.

Viime kesänä keräilin kameralla heinäseipäiden käyttöä aina kun sellainen uusi juttu sattui eteen. Tässä on yksi esimerkki, joka syntyy käden käänteessä – toivottavasti. Aion nimittäin kokeilla ja katsoa kaatuuko systeemi ensimmäisessä myrskyssä.

Seuraava projekti on kuvata maitolaitureita. Tienpätkä, jossa niitä on kymmenkunta, kiehtoo. Ne ovat eri kuntoisia ja joitakin on maalattu ja otettu uusiokäyttöön. Omalle pihalleni ei ole tarkoitus sellaista raahata. Mutta jos se sattuisi olemaan tieni reunassa luonnostaan, kyllä minä sitä suojelukohteena pitäisin.

Idea, jota aion kokeilla ensi kesänä.

Kevättä odotellessa talven selkä taittui

Perinteen mukaan talven selkä taittuu Heikin päivänä 19. tammikuuta, vaikka tilastojen mukaan talven kylmin keskiarvo osuu vasta helmikuun toiselle viikolle. Talvipäivien valoisan ajan lisääntymisen huomaa jo selvästi. Talvi alkaa olla parhaimmillaan talvesta(kin) nauttiville, mutta kyllä me kaikki varmaankin kiihkeästi kevättä odotamme.

Näin kukkivat krookukset huhtikuun 14. päivänä

Marraskuun puolivälissä alkaneeet lumisateet ovat kerryttäneet melkoiset nietokset pihoille ja puutarhoihin. Ehkäpä edellisvuoden tapaan kevätaurinko sulattaa taas lumet nopeasti kukkamaiden yltä, jolloin sieltä mullasta, lumen seasta, ensimmäisenä saattaa kurkistaa valkokukkainen lumikello. Seuraavia kukkijoita ovat krookukset, jotka eivät pelästy pientä pakkastakaan.

Myyrä lymyili vuorenkilpien alla ja söi tulppaanien sipuleita

Toissa keväänä myyrät tekivät paljon tuhoja puutarhoissa. Meidän kukkamaassamme oli kaiketi vain tämä kuvassa esiintyvä myyrä, joka kohtasi matkansa pään pari päivää kuvan ottamisen jälkeen, kun Fiskarsin pistolapio heilahti. Luin vielä kertaalleen Jouko Tikkasen 17.5.2009 päivätyn kirjoituksen ”Harmituksen harmitus”, missä Jouko kertoo olleensa ”sydän kintaan peukalossa” pohtiessaan, mitä hänen omenatarhalleen kuuluu. Ei kuulunut hyvää, vaan myyrät olivat tehneet pahaa jälkeä. Mikähän on yleisesti ennuste myyrien osalta tänä keväänä? Käsittääkseni joka kolmas vuosi saattaa olla pahempi myyrävuosi, vai?

Toukokuussa kevätaurinko paistaa jo lämpimästi ja sisilisko lämmittelee kukkamaassa olevan kiven pystysuoralla seinämällä

Lumivalkoista löytyy myös kukista

Vitivalkoista löytyy kesälläkin.

Hankien keskellä on pakko haaveilla tulevasta keväästä ja ajasta kun nietokset alkavat huveta. Melkein tunnen nenässäni, miltäensimmäisten keväänmerkkien tulo tuoksuu.

Aamusella kahvikuppi kädessä mietin, kuinka paljon valkoista näen omissa istutuksissani. Nyt ei oteta lukuun esimerkiksi puita ja pensaita. Eipä sitä ole paljoakaan. Täytyy korjata tilanne ensi kesänä. Kevät ja kesä tuovat mukanaan niin upean väripaletin, että valkoinen jää vähän jalkoihin. Sitten kun omat perennat alkavat kukoistaa, värit saavat uusia sateenkaaren sävyjä.

Kun ajattelen Henriettan upeaa värijuttua talven korventamista hienoista kasveista, huomaan taas miten erilaisilla vyöhykkeillä me touhuamme. Se on kyllä rikkaus tässä blogissa. Katselin eilen, mistä saisin jatkoa Henriettan jutulle, mutta en löytänyt kuin yhden vastaavaa kauneutta säteilevän asian. Se on taloni seinässä oleva koripajusta punottu sarvi, jossa kesällä on orvokkeja.

Terijoen salava on tykkylumen peitossa niin kuin kaikki muutkin puut ja pensaat. Istutetuista kasveista ei näy jälkeäkään. Lumi on peittänyt ne. Sähköpylväätkin ovat valkoisiksi kuorrutettuja.

Teen vaihtariksi tämän koristetupakkajutun. Kasvi on joka kesän vieras yksivuotisten kukkien sommitelmassa.  Sitä löytyy myös punaisena ja jopa limenä.

Jos ensi kesä on yhtä kuuma kuin viime kesä, niin tuokoon valkoinen ripoteltuna sinne tänne mieleen tämän hetken ja talven lumineen.  

Talvista rusketusta

Talvi tuo kasveista esiin monimuotoisen joukon ruskean sävyjä. Osa on peräisin paikoilleen jääneistä siemenkodista ja lehdistä, osa taas puuvartisten kuoresta joka paljastuu lehtien alta. Vasten lunta ruskean lämpimyys tai hailakkuus korostuu.

Talvella voi hyvin tutkia, millaisia kaarnoja tavanomaisillakin puuvartisilla on, köynnöksiä unohtamatta. Erikseen ovat vielä esimerkiksi hohdekirsikan tai tuohituomen kaltaiset kesälläkin näyttävärunkoiset puut, joiden kuoren upeus oikein iskee talvella silmään.

Kiinanlaikkuköynnöksen (Actinidia) kuoressa on koristeellisia vaaleita "näppyjä".

Jalokärhön kauniisti parkkiintuneita lehtiä.

Viiniköynnöskin hohtelee oranssinruskeana.

Jäässä piilee myös vaaroja

Jää peittää pesuhuoneen ikkunan.

Katto näyttää olevan vaarallisempi talvella kuin kesällä kun nuohooja kiipeää sinne. Suojasäällä, olisiko siitä kuukausi aikaa, taloni katolla makaava lumi alkoi valua alas. Sitten tulivat pakkaset ja jää jäi miettimään, että pudotako vai ei. Se miettii edelleen. Tottahan se valui ulko-oven eteenkin ja oven sai juuri ja juuri auki kunnes se kopsahti jääkönttiin. Yritin sorkkia sitä kaikilla mahdollisilla välineillä, mutta ei mitään tulosta. Joka aamu katsoin ensimmäiseksi saanko oven auki. Vasta sitten olin helpottunut. Taannoin ystävättäreni tuli auttamaan minua suursiivouksessa. Lähtiessä tomera Heli sanoi, että en kyllä jätä sinua tänne kuolemanvaaraan. En tiedä mitä välinettä hän käytti, mutta oven kohdalla on aukko, eräänlainen kaari. Ovesta voi kulkea nyt pelkäämättä. Olen aina pitänyt jäästä ja jääpuikoista, mutta silloin kun ne aiheuttavat vaaraa ihmisille, mielipide muuttuu. Kova valkoinen kauneus on kuin kavala lumikuningatar tai jäinen suudelma.

Chelsea10: Käytävä kuljettaa ja kohottaa

Pergolakäytävät ovat yllätyksellisiä, sillä sellainen voi johtaa pienemmässäkin puutarhassa jonnekin, mistä ei ole aavistustakaan kun käytävään astuu. Ehkä käytävän päässä odottaa patsas, vesiaihe tai tunnelmaltaan muusta puutarhasta erottuva osa.

Toisaalta myös itse käytävässä kulkeminen voi olla sen pystyttämisen tarkoitus, ei vain se mihin käytävä vie. Istutusten keskelle sijoitettu yltäkylläiseen cottage garden –tyyliin köynnösruusuja kasvava, väljä ja valoisa puupilarikäytävä on hengeltään sangen erilainen kuin tumma, hämyisä ja pelkistetty pergola, joka rajaa puutarhaa holvikäytävän tavoin.

Pergolasta voi ottaa vain yhden elementin kaarevaksi tai modernin kulmikkaaksi portiksi. Puutarhan ilmeeseen saa kohotusta myös tekemällä korkealle kurottavia tilateoksia, vaikkapa harvan aidanteen eri värisistä parruista.