Nuori leppälintu kärhö-ruusutuessani

Eilen kävin kuuntelemassa varsin mielenkiintoista kolmen luennon rypästä Helsingissä Tieteen päivillä. Otsikko kuului: Luonnon monimuotoisuus pihapiireissä. Näkökulmia oli kolme, kukin luennoi ammattinsa mukaan: filosofi puhui siitä, mikä on luonnon kauneutta ja miten pihapiiri käsitetään, maisema-arkkitehti kertoi asukkaiden toiveista turvallisuuteen ja yksityisyyteen, ja kolmantena biologi sekä ekologi puhui siitä, millaisilla alueilla on uhanalaisia eliöitä ja miten pihanomistaja voi vaikuttaa uhanalaisuuteen.

“Miksi siisti on kaunista”, kysyi estetiikan professori Arto Haapala. Ympäristön paine, esimerkiksi naapurien nenännyrpistys saattaa vaikuttaa siihen, että luonnonlajit taantuvat ja hyönteisiltä loppu elintila. Esteettiseen arvoon vaikuttaa tieto. Tieto elinpaikkojen tärkeydestä kohottaa luonnontilaisen tai hoitamattoman näköisen pihan arvoa. Tässä painotukseni on nimenomaan sanalla näköisen. Luonnontilaa voi tuloksekkaasti myös mukailla.

Kuiva keto, jonka olen säilyttänyt ja jota olen alkanut hoitaa niittämällä. Edustalla kuivan paahdepaikan kukkapenkki kärsämöineen (Achillea).

Maisema-arkkitehti, tutkija Eija Hasu kertoi, miten rakennuttajien ja asukkaiden toiveet eivät useinkaan kohtaa. Asukkaat eivät tiedä tai hoksaa vaatia vehreämpää ympäristöä, paremmin kulkuteiltä suojattua omaa tilaa, ekologisempaa otetta. Ja niin kauan kuin asunnot menevät kaupaksi, kuvitellaan niiden olevan toiveiden mukaisia.

Suomessa on vihdoin, vähintään kymmenen vuoden viiveellä muusta Euroopasta herätty hulevesien (sade- ja valumavedet) imeytyksen tärkeyteen sen sijaan, että ne ohjattaisiin viemäreihin. Puutarhuri tarvitsee kasteluvettä! Miksi käyttää siihen juomavettä? Rankkasateita ja tulvia tapahtuu täälläkin, ne eivät ole pelkästään Brasilian ongelma. Imeytys tai valumisen viivästys voi olla kriittisen tärkeää meilläkin.

Hasu kertoi, miten pahimmassa tapauksessa taloyhtiön pihanhoito on ulkoistettu huoltoyhtiölle niin, että se kieltää pihanomistajia laittamasta kukkaruukkuja pihoilleen, jotta pihoja pääsee hoitamaan koneilla. Tässä on varmaan pahin ristiriita: asukas halusi oman pihan, sai sen, ja se vietiin pois.

Pihani villi puolivarjon kukkapenkki, joka on mielestäni varsin onnistunut. Annan monen rikkakasviksi mielletyn kasvin kukkia tässä: kuvassa valkokukkainen ojakärsämö (Achillea ptarmica) punakukkaisten liljojen ja keijunkukkien (Heuchera) välissä.

Kolmantena oli biologi Ilkka Hanskin ajatuksia herättävä luento, jossa hän ehti näyttää taulukoin, mikä Suomen biotoopeista on uhanalaisin: perinteisten maatalousympäristöjen elinolot. Niityt ovat lähes hävinneet, jolloin niistä elävät hyönteiset ja ravintoketjun seuraavassa lenkissä myös linnut taantuvat.

Mutta mitä pihanomistaja voi tehdä? Suosia luonnonkasveja koristekasvien lomassa, tarjota mahdollisuuksien mukaan monentyyppisiä biotooppeja omalla pihallaan, ja ennen kaikkea pienentää sitä nurmikkoa ainakin sitten, kun lapset ovat kasvaneet palloiän ohi. Tässä kohtaa tarvitaan valistusta, tietoa ja lisää tietoa: Monotoninen nurmi ei voi olla kaunista, sillä se on mahdollisimman köyhää luonnon monimuotoisuuden kannalta (tässä viittaan filosofi Haapalan mainitsemaan ekologiseen estetiikkaan, jossa epäekologinen ei voi olla esteettistä).

Komposti sekä tuottaa ravinteikasta multaa jätteestä että tarjoaa asuinpaikkoja monille eliöille, samoin lahoava puu, jopa pienikin palanen vaikkapa puutarhan perällä, jos sitä ei muualla kestä katsoa. Linnunpönttöjä linnuille, ja kasvimaa itselle. Samalla tulee hoidettua omaakin mielen- ja ruumiinterveyttä luonnon terveyden lisäksi.

Ransu ja Musti tarkkoina kuin porkkanat

Kissojeni mielestä kaikkein parasta juuri nyt on katsella pääskysten taitolentoa keittiön pöydältä käsin. Katseltavaa riittää, sillä taloni tienoilla pesivät sekä terva- että haarapääskyt. Ulkona on ikävämpää, sillä pääskyset kiusaavat kissoja tahallaan tekemällä syöksyjä kohti. Ihan oikein, kun kissatkin kiusaavat lintuja. Jotakin tasapainoa!

Vaahteran kukissa pörrää kimalaisten ja kukkakärpästen lisäksi kirjosieppoja. Jännään, asettuvatko ne taas taloksi keittiön ikkunasta näkyvään keltaiseen, talonmalliseen pönttöön. Toistaiseksi pesänrakennusta ei ole ollut havaittavissa.

Rouva Rastas ja Ransu tuijottivat toisiaan pitkän tovin. Rastaan takana jo suurilehtiseksi kasvanut raparperi, ja oikealla ite-taidetta edustava kärhötuki.

Helteessä pitkäkarvainen Ransu tykkää asettua pihakuusten varjoon. Siellä se litteäksi jähmettyneenä tuijotti, kun rastas tuijotti mato suussa takaisin. Kyllä luonnossa sitten riittääkin ihmeteltävää!

Talipötköillä käy kuhina

Pikkulinnuilla ei ole ruuasta vielä tietoakaan, vaikka lumi sulaisi kuinka kovaa vauhtia. Hyönteisiä ei vielä tule olemaan pitkään aikaan, ja kaikki luonnon siemenet on syöty jo ajat sitten. Muista siis jatkaa ruokkimista pitkään huhtikuulle saakka!

Vastapalvelukseksi saat ihailla kauniita tipusia ikkunan läpi ja kunnella niiden keväistä livertelyä.

En tiedä, onko monikaan huomannut – minulta oli mennyt ihan ohi – VR:n ja Luonnonsuojeluliiton kampanja perinnemaisemien suojelemiseksi. Tiesitkö, että ostamalla junalipun tuet suomalaisten perinnemaisemien suojelutyötä?

Hoidettavia perinnemaisemakohteita on kymmeniä, lähinnä ratojen läheisyydessä, ja ne raivataan ja hoidetaan asiantuntijaohjaajien ja talkoolaisten voimin. Hanke alkoi vuosi sitten ja jatkuu edelleen, monilla paikkakunnilla järjestettäneen ensi kesänkin aikana talkoita.

Niin junan ikkunasta avautuvat maisemat kaunistuvat entisestään! Mahtavaa!

On hyvä muistaa, että uusien lajien tuominen omalle pihalle saattaa levittää kyseisen kasvin myös ympäröivään luontoon. Sehän kasvattaa luonnon kasvien kirjoa, eikö niin?

No ei ihan. Uudet kasvit ovat useinkin sellaisia, jotka raivaavat itselleen raivokkaasti uutta elintilaa – mainittakoon vaikkapa pahamaineiset kurtturuusu, jättiputki ja komealupiini. Kasvupaikan ollessa otollinen ei niitä pysäytä mikään.

Luonnon monimuotoisuutta edistävät sopivat kasvupaikat ja niiden säilyminen. Kuivan kedon muokkaaminen multavaksi kasvimaaksi on karhunpalvelus paikan alkuperäisille eliöille, samoin kosteikon kuivattaminen. Erityisen arvokkaat biotoopit eli kasvuympäristöt tulisi varsinkin suojella rakentamiselta, sillä silloin ne ovat lähes iäksi mennyttä.

Miten osallistua?

Lajiston kartoittamisen voi aloittaa vaikkapa omalta takapihalta alkavasta luontosaarekkeesta, jos siellä sellainen on.

Lounais-Suomen kalkkipitoiset kasvupaikat ovat elinehto pystykiurunkannukselle (Corydalis solida).

Kurjenkello tänään tienposkessa Korppoossa

Eilen juttelimme Arja Myllynevan kanssa puhelimessa ja päivittelimme, kuinka Suomi on ilmastoltaan laaja ja muutenkin suuri maa. Siellä Arja oli kolaushommissa ja minä totesin laskeneeni tienposken kukkasia. Ja me olemme molemmat kuitenkin samassa eteläisessä Suomenmaassa!

Päätin tänään mennä sinne tienposkeen kameran kanssa, niin lukijat voivat nähdä omin silmin, että emäntä ei täällä puhu ihan läpiä päähänsä. Vaikka eivät nämä kukkaset mitään harvinaisia rannikko-Suomen marraskuussa ole.

Apila

Niittyleinikki

Heinätähtimö

Siankärsämö

En ota kantaa kasvin kyvystä levitä pitkin pientareita ja kylänraittia. Minusta se on yksinkertaisesti kaunis. Kyllä täällä traktorit jyrää ja leikkaa kaiken mahdollisen pientarekasvillisuuden pois - miksi? Siksi, että ne eivät häiritse autoilijoita eivätkä estä näkyvyyttä.

Monet kauniit piennarkasvit ovat hävinneet. Mistä löytää kissankäpälän? Kuka on kerännyt sata kasvia kouluun, litistettynä paperille puristimien avulla latinankielisin termein. Esimerkiksi minä. Mutta mitäs siitä.

Ymmärrän hyvin esimerkiksi tehtyäni matkan Australiaan, että kaikki siemenet, jopa kahvi olivat tuontikiellossa. Matkalaukut tarkistettiin.

Ja kyllähän se oli masentavaa, että joku keltainen, Down Under – kuulumaton pensas oli vallannut tilaa alkuperäiseltä kasvustolta eycalyptuspuiden tienoilla jokireissulla.

Minun lupiinejani pihalla, saati sitten muita niittykasveja, ei kerta kaikkiaan niitetä saati sitten myrkytetä. Meillä on suomalainen luonto.