Ransu ja Musti tarkkoina kuin porkkanat

Kissojeni mielestä kaikkein parasta juuri nyt on katsella pääskysten taitolentoa keittiön pöydältä käsin. Katseltavaa riittää, sillä taloni tienoilla pesivät sekä terva- että haarapääskyt. Ulkona on ikävämpää, sillä pääskyset kiusaavat kissoja tahallaan tekemällä syöksyjä kohti. Ihan oikein, kun kissatkin kiusaavat lintuja. Jotakin tasapainoa!

Vaahteran kukissa pörrää kimalaisten ja kukkakärpästen lisäksi kirjosieppoja. Jännään, asettuvatko ne taas taloksi keittiön ikkunasta näkyvään keltaiseen, talonmalliseen pönttöön. Toistaiseksi pesänrakennusta ei ole ollut havaittavissa.

Rouva Rastas ja Ransu tuijottivat toisiaan pitkän tovin. Rastaan takana jo suurilehtiseksi kasvanut raparperi, ja oikealla ite-taidetta edustava kärhötuki.

Helteessä pitkäkarvainen Ransu tykkää asettua pihakuusten varjoon. Siellä se litteäksi jähmettyneenä tuijotti, kun rastas tuijotti mato suussa takaisin. Kyllä luonnossa sitten riittääkin ihmeteltävää!

Näin pieni, kaunis ja voimaa uhkuva on Kerman kanavan rapaperi juuri tänään. Satoa se antaa pitkälle kesään.

Yöllä oli hallaa, mutta päivä valkeni tyynenä, jota voi jo kutsua ilmiöksi. Tiluksillani on pyörinyt viikon verran sellaiset tornadot, että esimerkiksi turpeen käsittely aitan palkongilla on ollut ihan mahdotonta.

Piti laittaa turpeet saaviin ja kärrätä sisälle. Eilen sain ensimmäiset siemenet itämään ja ensi viikolla tulee taimiteltta.

Olen usein ihmetellyt, että miksi täällä tuulee, vaikka Heinäveden kirkolla on tyyntä ja puut vihertävät jo komeasti. Mansikkapirtelöä syödessäni tuvan pöydän päässä äkkäsin syyn. Minähän asun vaaralla, paikkakunnan nimikin päättyy sanaan vaara.

Päätieltä hiekkatietä seitsemisen kilometriä on oikeastaan koko ajan nousua. En toistaiseksi tiedä, kuinka korkealla meren pinnasta tämä tila sijaitsee. Siitä otan kyllä selvää. Lisäksi metsissä on tänä talvena tehty erityisen paljon leimikoiden kaatoja, joten tuuli pääsee pyörittelemään ikikuusiakin aika vinhaa vauhtia.

Tänään vihertää täällä Kerman kanavallakin ja lukuisissa tuomissa on isot silmut kuin myös kaikkein aikaisimassa omenalajikkeessa. Lintupöntöistä näyttää olevan vähän kiistaa, västäräkit ovat olleet ihan innoissaan ja eiköhän vaan yksi sirittäjäpariskunta taas yritä rakentaa pesää kepin nokkaan aitan katoksen alle, sateelta suojaan.

Hellin istuttamasta raparperipenkistäkin nousee kauniita vaaleanpunaisia “silmuja” ja sitten ne avautuvat lehdiksi. Penkki tuottaa erittäin hyvin satoa. Enkä koskaan lakkaa iloitsemasta niiden herkästä kauneudesta. Niissä on jotain yhtä sensuellia kuin kurjenmiekoissa ja orkideoissa.