Oma PIHA -lehden blogi

Artikkelit avainsanalla ‘puutarhamatkailu’

Kesäkohteena Fagervik

Yksi läntisen Uudenmaan hienoista kohteista puutarhahistoriasta ja idyllisistä näkymistä kiinnostuneille on Fagervikin ruukki, joka sijaitsee lähellä Inkoota ja Karjaata. Fagervikissä viehättävät punamullatut työläistalot ovat asettuneet rykelmäksi rinteeseen liki keltaista kartanoa ja kaunista puukirkkoa. Vinottain kartanon edustalla korkeiden kallioiden reunustamassa laaksossa näkyy lähes 300 vuoden takaa periytyneen terassoidun muoto- ja hedelmäpuutarhan paikka. Rinteen yläpäässä seisoo valkea [...]

Viihtyisiä oleskelupaikkoja

Vielä paloja Hollannin-matkalta, tällä kertaa Appelternin puutarhanäyttelystä. Puutarhanäyttely on vasta muutaman vuoden ikäinen ja koostuu sadoista pienistä mallipuutarhoista, joista kävijät voivat poimia ideoita omille pihoilleen. Rentukat kukkivat mahtavasti! Näin myös kerrannaisia rentukoita, joita eräs matkaseuralainen kertoi kokeilleensa omalla pihallaan Suomessa, mutta ne eivät kestäneet. Punaversoinen pensas oikealla on punamarja (Photinia ✕ fraseri).

Ideoita Hollannista ja ämyrit auki

Kävin muutama päivä sitten Keukenhofin puistossa Hollannissa. Se on auki keväisin ja on varsinainen sipulikukkien juhlanäytös. Viljelijät ja myyjät istuttavat vuosittain puistoon satoja tuhansia sipuleita; uutuuksia ja parhaita lajikkeita, joita saa näin ihailla kauniissa ympäristössä, ja niitä voi puiston myyntipisteestä tilata kotiinkin. Kuorma tulee pihalle sitten syksyllä. Tai tulisi jos olisi sellaisen tilannut. Puistossa on [...]

Tukholman puutarhamessuilla

Nordiska trädgårdar -messut pidettiin viikonloppuna. Tukholman messuilla on aina kiva käydä, Ruotsissa on vilkas yhdistystoiminta ja monenlaiset kasviyhdistykset ja seurat ovatkin aina esillä monipuolisine valikoimineen pistokkaita, joita ei juuri muualta saa kuin harrastajilta. Tämänvuotisilla messuilla Drottningholmin linnan puutarha oli komeasti esillä juhlien 20-vuotista taivalta maailmanperintökohteena. Tapasin Ruotsin kasvitieteellisen seuran osastolla Aarno Kasvin, joka halusi näyttää [...]

Ruusuja ja kartanopuutarhaa

Keskiviikkona vierailin Tampereella Hatanpään kartanossa Pihakutsujen merkeissä. Mukava, välitön tunnelma ja loistelias ympäristö sulautuivat hyvin yhteen viihtyisäksi tapahtumaksi. Olin ilahtunut myös kartanon paraatioven viereisistä istutuksista. Ne henkivät menneen ajan tunnelmaa samassa hengessä kuten kartanokin. Työteliäät, sisällä talvetettavat kasvit ovat toki hankalia, mutta puutarha- ja rakennushistorian kannalta ajanmukaisia rakennuksen kanssa. Tällaista perinnettä on syytä vaalia, ja [...]

Kesäpäivä Kangasal… eiku Lepaalla

Oma PIHA -lehden toimitus ja toimistoväki piti mukavan kesäpalaverin lähinnä näön vuoksi, jotta oikeasti pääsimme nauttimaan hämäläisistä maisemista. Risteily Lepaalta Hämeenlinnaan oli elämys.

Ihana raitti

Länsirannikon matkani suuntautui myös Vaasaan päin. Siellä on Stundars, museoalue ja siihen liittyvä raitti, jonka varrelle pystytetyissä vanhoissa taloissa ja pihapiireissä asutaan. Siis ihan oikeasti. Eli niille pihoille ei päässyt tutustumaan, mutta raitilla huokailu ja haaveilu sekä talojen kuvaaminen ja pihojen ihastelu on sallittua ja ehkä toivottavaakin ;-) Stundarsin raitti on kuin suoraan Astrid Lindgrenin [...]

Kristiinankaupungin pihoilla

Viikonloppuna oli Kristiinankaupungin oma Avoimet portit -pihatapahtuma. Hienon puukaupungin pihoille pääsi tutustumaan, kohteita oli lähes 40. En ollut koskaan käynyt Kristiinassa, ja nyt sai samalla kertaa upean annoksen puukaupungin katunäkymiä, ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua historiallisiin pihapiireihin ja niiden omistajiin sekä myös kunnon kastelun – lauantaina vettä tuli kuin aisaa. Harmitti, sillä moni oli laittanut pihalleen kahvitarjoilun, [...]

Googlen ukon avulla utelemaan

GoogleStreetView eli GoogleKatunäkymä –palvelu avattiin Suomessa helmikuun 9. päivänä. Googlen kuvausauto ajeli keväällä ja kesällä 2009 paitsi kaupunkiemme katuja  myös maaseutua ja jopa hiekkateitä. Katunäkymäpalvelu on Google Mapsissa ja Google Earthissa. Auton katolla olleet kamerat kuvasivat 360 asteen näkymiä.  Kun kuvia kieputtelee, voi nähdä hiekanjyvistä pilviin ja kaiken siltä väliltä. Kuvissa näkyvä ihminen voi pyytää [...]

Puutarhoja à la France OSA2

Tarjoilen vaihteeksi blogimme lukijoille puutarhamatkailun parhaita paloja Ranskasta! Matkamme nimittäin jatkui puutarhafestivaaleihin tutustumalla Chaumontin linnan alueella. Alue oli laaja ja se oli jaettu noin 20:een eri suunnittelualueeseen, joihin eri taiteilijat, niin viher- kuin taidealankin, olivat saaneet luoda oman näkemyksensä “Värien puutarhasta”. Vuosittain järjestettävän festivaalin teemana olivat siis viime kesänä värit, joita olikin käytetty runsaasti ja [...]