Lanttuperhonen mäkimeiramin kukissa

On taas se aika vuodesta, kun pihalla pörisee ja lepattaa. Ohdakkeet kukkivat ja houkuttelevat lukemattomia perhosia, mäkimeiramipuska suorastaan hurisee ja punahatut, syyssyrikät ja punalatvat avaavat perhosia houkuttavat kukkansa.

Tähtililjan kukissa on ruuhkaa

Portaanpielen tähtililja (Zigadenus elegans) yllätti minut: sen kukissa on lukemattomia kukkakärpäsiä. Olen pitänyt tätä ruukkukasvina monta vuotta, haudaten kasvin ruukkuineen aina talveksi kellarin hiekkapohjaiseen maahan. Selviäisi tämä varmasti talvet ulkonakin, mutta hennolle, herkälle kasville ei ole löytynyt pihaltani sopivaa kasvupaikkaa. Kerran istutin sen paahdepenkkiin olettaen sen viihtyvän tähkähietaliljan kaverina, mutta lehdet alkoivat kellastua nopeasti ja kaivoin tähtililjan pian takaisin ruukkuun vanhalle paikalleen varjoisille rappusille.

Kukkakärpänen päivänliljan kukassa

Hurja ja ihana ‘Bela Lugosi’ -vampyyripäivänliljani kukkii taas. Sen kukat tuoksuvat makealle. Kukkakärpänen löytyy siitäkin!

Näistä minulla on riesaa. Kaaliperhosista, nämä ovat kai lanttuperhosia, mutta syövät kaalini ja kaikki sen kaukaiset sukulaisetkin ja kaiken muunkin, mikä vähänkään muistuttaa kaalia. Ja nämä vain kuhertelevat ja lisääntyvät!

Pensasmerikaali, <i>Crambe cordifolia</i>, tai mitä siitä nyt onkaan jäljellä

Perustin keväällä muotopuutarhan, josta olen iloinen ja ylpeä. Hankin sinne taimia innoissani jo viime kesänä, keväällä tein tilauksen Viherpeukaloille, josta tuli mm. pari pensasmerikaalin juurta (tai muistaakseni kolme, mutta kaksi lähti kasvuun).

Nämäkin maistuvat kaali-, lanttu-, nauris- ja mitä niitä nyt vielä onkaan -perhosen toukille. Grrr!

Tein kuivikekäymäläni imeytysturvelaatikolle ilmavan kannen vanhoista seinälaudoista. Kun sittemmin kurkkasin sen alle, oli siellä monta toukkaa! Tämä on kai neitoperhosen toukka?

Perhosia pihalleen haluavat voisivatkin tehdä niille sopivia toukkailupaikkoja: halkopinoja, lautakasoja, kuivikekäymälän kansia. Ehkä niiden runsaus pihallani selittää kaikki nuo perhoset…

Perhosisa odotellessa metalliin ikuistetut ötökätkin ovat arvossaan puolimetrisestä lumihangesta kylille lähtiessä.

Uskon siihen tilastolliseen väittämään, että avioeron ja läheisen kuoleman jälkeen muutto on ihmiselämässa kolmanneksi suurin stressitekijä.

Olen tehnyt muuttoa Heinävedelle kolmisen vuotta, mutta silti vaaleanpunaisen perhosen poistaminen Helsingin kotiovelta ja vanhojen muistojen jyllääminen esiin jokaisesta muuttolaatikosta aiheuttaa kummallisen möyrinnin ihmismielessä.

Se on ihan oikein. Niin pitääkin olla. Aikuisella ihmisellä on menneisyys, jos hän on uskaltanut elää.

Minä olen uskaltanut, enkä varmasti muuten olisi satojen kirjojeni ja kymmenien taulujeni ja matkamuistojeni kanssa tässä syrjäisessä kolkassa, jossa ilman autoa kävelymatkaa lähikaupalle on hiekkatietä pitkin kymmenkunta kilometriä.

Samalla kun muutin itse, tänne muutti Suomessa satunnaisesti vieraileva idän harakka. Kaunis, mutta erittäin arka lintu, joka on kuikuillut vanhaa pesäpaikkaansa Terijoen salivien yläoksissa moneen kertaan.

Tänä aamuna navetan takana istui jälleen kymmenkunta teeriä, oli ihana avata verhot siihen tuttuun näkyyn.

Asun lintu- ja perhosparatiisissa, myös hyvin vanhassa kasviparatiisissa.

Nyt tuntuu vaan vielä hullunkuriselta ajatella, että etelärannikolla Lumijoella pannaan varhaispottua maahan kun täällä on puoli metriä lunta eikä edes navetan ovea saa auki.

Mutta kuukausi eteenpäin, ja tiedän jo sen pälven, missä lämmittelee kevään ensimmäinen suruvaippa. Nokkosperhosilla on tapana paritella keltaisella seinänpieluksella, jota aurinko lämmittää. Saan seurata niiden touhuja  puolen metrin päästä ikkunasta työhuoneessani.

Mutta kun ei niitä näy vielä, laitan rintapieleen koruperhosen.

Tilani nimeksi tulee Farfallino (ital. Pikku perhonen)

Sisävessassani asustaa iso musta hämähäkki, eikä kenelläkään ole lupaa sen tappamiseen. Se pyydystää kaikki asiaankuulumattomat hyönteiset kuten kärpäset ja hyttyset omia aikojaan.