Myyrät ovat kalunneet omenapuut verkosto välittämättä

Paljon on myyristä puhuttu. Olen ollut ”sydän kintaan peukalossa” pohtiessani, mitä omenatarhalleni kuuluu. Olen vältellyt portin avaamista ja sinne astumista, kun alitajunnassa on ollut pelko tuhoista. Ikävää asiaa haluaa siirtää ja siirtää kuin hammaslääkäriin menoa.

Tänään sunnuntaina vedin lipun salkoon Veteraanipäivän kunniaksi. Sytyttelin roskakasan. Nyt olin kerännyt riittävästi rohkeutta avata omenatarhan portin ja olin valmis kohtaamaan totuuden. Kaukaa katsoen omenapuut olivat työntämässä ensisilmujaan auki. Toki tiesin, ettei se ole mikään tae  siitä, että puut olisivat välttyneet tuhoilta. Myyräthän jälttävät puun tyveltä nilakerroksen eikä se estä veden virtaamista puuainesta pitkin ylös. Ongelma tulee vasta siinä, kun lehtien tuottamat sokerit pitäisi saada juuriin. Tie on poikki ja puu kuolee.

Näky oli karmea. Puu puun jälkeen puhtaaksi kaluttu. Tyviverkot eivät olleet auttaneet. Myyriä on ollut niin paljon, että ne ovat varmaan toistensa hartioilla seisten ylittäneet verkot.

Muistuu mieleen, kun syystalvella kiersin omenatarhan suoja-aidan ja tukin kaikki alta kaivetut rei’iät. Arvelin tukkivani rusakoiden kulkureitit, mutta ehkäpä tukin mäyrän, supikoiran tai pihassani silloin tällöin vierailevan villikissan kulkureitin ja varmistin myyrille vaarattomat olosuhteet pitää juhlia minun omenatarhassani.

Harmitustani lieventävät luonnon äänet. Kimalainen pörrää ja käki kukkuu.

Musti vauhdissa

Joku totesi tämän talven olevan paha myyrävuosi.

Uskotaan, niinhän on toitotettu usealta taholta. Täällä maaseudulla asuvalla on helppoa, kun kissan voi päästää vapaana ulos. Myyriä näkyy, mutta ne makaavat paikallaan. Useimmiten niistä on jäljellä vain vihreä mahapussi verannalla.

Tänä talvena ainakin Länsiväylä -lehdessä on ollut vilkasta keskustelua siitä, saako taajamassa (tässä tapauksessa Espoossa) pitää kissoja vapaana vaiko ei. Virallisestihan lakipykälän mukaan asia menee niin, että kissa ei saa päästä vapaana esimerkiksi pururadalle tai lasten hiekkalaatikolle.

Asia on poikinut yllättävänkin tulista mielipiteen vaihtoa lehden sivuilla. Joidenkin mielestä on pöyristyttävää, että kissoja juoksee vapaana häiriköimässä, toisten mielestä on karmeaa, että ne näin altistuvat monille vaaroille – varsinkin autoille – ja kolmannet toteavat, miten kissan elämä ei ole kunnon elämää sisälle teljettynä.

Pakko myöntää, että itsekin kallistun jälkimmäiseen heimoon. Toki myönnän, että vapaana kulkevaa kissaa on vaikeaa, muttei mahdotonta, tunkea valjaisiin. Ehkä se lienee kuitenkin turvallisin tapa ulkoiluttaa kissaa kaupungissa ja alueilla, joilla naapurien eläinystävällisyydestä ei ole varmuutta. Omalle tontille kulkeva naapuruston kissa saattaa ärsyttää silmittömästi, samalla tavoin kuin naapurin etupihalle ruostumaan jätetty traktori. Mutta se onkin jo toinen juttu.