Nuori leppälintu kärhö-ruusutuessani

Eilen kävin kuuntelemassa varsin mielenkiintoista kolmen luennon rypästä Helsingissä Tieteen päivillä. Otsikko kuului: Luonnon monimuotoisuus pihapiireissä. Näkökulmia oli kolme, kukin luennoi ammattinsa mukaan: filosofi puhui siitä, mikä on luonnon kauneutta ja miten pihapiiri käsitetään, maisema-arkkitehti kertoi asukkaiden toiveista turvallisuuteen ja yksityisyyteen, ja kolmantena biologi sekä ekologi puhui siitä, millaisilla alueilla on uhanalaisia eliöitä ja miten pihanomistaja voi vaikuttaa uhanalaisuuteen.

“Miksi siisti on kaunista”, kysyi estetiikan professori Arto Haapala. Ympäristön paine, esimerkiksi naapurien nenännyrpistys saattaa vaikuttaa siihen, että luonnonlajit taantuvat ja hyönteisiltä loppu elintila. Esteettiseen arvoon vaikuttaa tieto. Tieto elinpaikkojen tärkeydestä kohottaa luonnontilaisen tai hoitamattoman näköisen pihan arvoa. Tässä painotukseni on nimenomaan sanalla näköisen. Luonnontilaa voi tuloksekkaasti myös mukailla.

Kuiva keto, jonka olen säilyttänyt ja jota olen alkanut hoitaa niittämällä. Edustalla kuivan paahdepaikan kukkapenkki kärsämöineen (Achillea).

Maisema-arkkitehti, tutkija Eija Hasu kertoi, miten rakennuttajien ja asukkaiden toiveet eivät useinkaan kohtaa. Asukkaat eivät tiedä tai hoksaa vaatia vehreämpää ympäristöä, paremmin kulkuteiltä suojattua omaa tilaa, ekologisempaa otetta. Ja niin kauan kuin asunnot menevät kaupaksi, kuvitellaan niiden olevan toiveiden mukaisia.

Suomessa on vihdoin, vähintään kymmenen vuoden viiveellä muusta Euroopasta herätty hulevesien (sade- ja valumavedet) imeytyksen tärkeyteen sen sijaan, että ne ohjattaisiin viemäreihin. Puutarhuri tarvitsee kasteluvettä! Miksi käyttää siihen juomavettä? Rankkasateita ja tulvia tapahtuu täälläkin, ne eivät ole pelkästään Brasilian ongelma. Imeytys tai valumisen viivästys voi olla kriittisen tärkeää meilläkin.

Hasu kertoi, miten pahimmassa tapauksessa taloyhtiön pihanhoito on ulkoistettu huoltoyhtiölle niin, että se kieltää pihanomistajia laittamasta kukkaruukkuja pihoilleen, jotta pihoja pääsee hoitamaan koneilla. Tässä on varmaan pahin ristiriita: asukas halusi oman pihan, sai sen, ja se vietiin pois.

Pihani villi puolivarjon kukkapenkki, joka on mielestäni varsin onnistunut. Annan monen rikkakasviksi mielletyn kasvin kukkia tässä: kuvassa valkokukkainen ojakärsämö (Achillea ptarmica) punakukkaisten liljojen ja keijunkukkien (Heuchera) välissä.

Kolmantena oli biologi Ilkka Hanskin ajatuksia herättävä luento, jossa hän ehti näyttää taulukoin, mikä Suomen biotoopeista on uhanalaisin: perinteisten maatalousympäristöjen elinolot. Niityt ovat lähes hävinneet, jolloin niistä elävät hyönteiset ja ravintoketjun seuraavassa lenkissä myös linnut taantuvat.

Mutta mitä pihanomistaja voi tehdä? Suosia luonnonkasveja koristekasvien lomassa, tarjota mahdollisuuksien mukaan monentyyppisiä biotooppeja omalla pihallaan, ja ennen kaikkea pienentää sitä nurmikkoa ainakin sitten, kun lapset ovat kasvaneet palloiän ohi. Tässä kohtaa tarvitaan valistusta, tietoa ja lisää tietoa: Monotoninen nurmi ei voi olla kaunista, sillä se on mahdollisimman köyhää luonnon monimuotoisuuden kannalta (tässä viittaan filosofi Haapalan mainitsemaan ekologiseen estetiikkaan, jossa epäekologinen ei voi olla esteettistä).

Komposti sekä tuottaa ravinteikasta multaa jätteestä että tarjoaa asuinpaikkoja monille eliöille, samoin lahoava puu, jopa pienikin palanen vaikkapa puutarhan perällä, jos sitä ei muualla kestä katsoa. Linnunpönttöjä linnuille, ja kasvimaa itselle. Samalla tulee hoidettua omaakin mielen- ja ruumiinterveyttä luonnon terveyden lisäksi.

Anthericum liliago

Hankin tähkähietaliljan (kuvassa) Tertun perennat -taimistolta Koskelta. Hän myy lähinnä torilla, mutta satuin poikkeamaan pihaan. Terttu suositteli kauniskukkaista kasvia ja uteliaana ostin sen. Paapoin ja hoivasin. Kyllähän se pysyi hengissä ja kukkikin, mutta ei kukoistanut. Sitten luin, että tähkähietalilja kasvaa kotiseuduillaan karussa kivikossa.

Jopas sattui! Tontillani oli sille juuri sopiva paikka, entisen Petronellan mökin kivijalan vieressä paahteessa ja rutikuivassa maassa. Nyt tähkähietalilja oikein kukoistaa.

Centaurea montana, Geranium sanguineum, Iris 'Kent Pride' ja Musti

Aloin perustaa kukkapenkkiä sen jälkeen kun vanha kivijalka löytyi. Nämä ovat niitä ensin istutettuja jotka nyt jo kukkivat: vuorikaunokkia, verikurjenpolvea ja tarhakurjenmiekkaa.

Onkin kiva, että samalla tontilla on monta erilaista kasvupaikkaa. Olisi tosi sääli tasoittaa kaikki samanlaiseksi, siinä menettäisi juuri sen vaihtelun mitä suhteellisen pienelläkin tontilla on. On erityyppistä maaperää, rinnettä ja notkelmaa, varjoa ja paahdetta.

Achillea millefolium 'Cerise Queen' ja 'Walter Funcke', Centaurea montana

Tällä hetkellä kaksi punakärsämöä kukkii ihanan ärsyttävästi vierekkäin; kirsikkainen ‘Cerise Queen’ eli ‘Kirschkönigin’ (Eija’s Gardenista) ja oranssi ‘Walther Funce’ (Plantagenista). Ne tuntuvat oikein nauttivan helteestä.

Kuivan penkin takana eli vanhan mökin paikalla on kuiva keto. Nyt siinä kukkii hiirenvirna, keltamatara ja päivänkakkara.