Ihan pihalla

Keto on pihan ylpeyden aihe. Se saa elää juuri niin kuin tahtoo.

Vaarilla on saari, se oma saari on. Minulla on keto, se oma keto on. Voi, voi kaikkia, joilla ei ole saaria ja voi, voi leikkejä, joita kedossani tehdä nyt voi. Vanha lastenlaulu mukailtuna. Minulla oma keto, joka juuri tässä vaiheessa on parhaimmillaan. Se merkitsee perhosten lentoa, hiljaista ihailua ja kaikkien pörriäisten mukanaoloa, koska niitä vain ihailen. Perhosiakin on tullut niin paljon lisää, etten ehdi kirjasta tarkistaa ketä kaikkia ne ovat, nämä kauniita kauniimmat siivekkäät.

Suomessa kasvaa alun toistakymmentä mataralajia, joista kaunein on keltamatara (Galium verum) pienine kullankeltaisine ja hyväntuoksuisine kukkineen. Vaikka kukat ovat pienet, niiden muodostama kukinto voi olla suuri ja kauas näkyvä. Keltamataran ja Suomeen melko äskettäin saapuneen paimenmataran kellanvalkokukkainen risteymä kasvaa monin seuduin yleisenä.

Keltamataran runsaat kukinnot ovat kirkkaankeltaiset ja tuoksuvat

Keltamatara on kuivien piennarten ja merenrantojen noin puolimetriseksi varttuva kasvi, mikä  on yleinen vain eteläisimmässä Suomessa. Keltamatara on värikasvi, mutta sen lisäksi sillä on maustettu olutta, ja viiniin sekoitettuna sillä on suojeltu sydäntä käärmeiden ja skorpionien myrkyltä. Keltamatara kuului germaanijumalatar Freijan pyhiin kukkiin. Kristinuskoon se periytyi Neitsyt Marian kukaksi, ja se tunnetaan – kuten tuoksuva maarianheinäkin – Marian sänkyheinänä. Legendan mukaan keltamatara oli myös Jeesus-lapsen seimen pehmikkeenä.

Hyvä tuoksu leviää pienestä kukkakimpusta koko terassialueelle

Harjaneilikkakimppu Sailalle ja äidilleni.

Kimppu Sailalle ja muillekin

Olen taas kiertänyt maapalstani kumisaappaat jalassa kun vihdoinkin oli vähän viileämpää. Mutta kokemukset ovat aivan ihania. Leikkasin harjaneilikoita, kuvasin ne ja omistan tämän jutun sekä Sailalle että omalle äidilleni, joka on auttanut minua pihaa haravoimalla.

Yrttejä keräsin isoon kulhoon, ne ovat harrastukseni ja tekevät hengelle hyvää.

Eilen illalla hyvin myöhään istuin nauttimassa ulkoilman raikkaudesta. Ja yllätys – siihen se tuli lehtokurppa, vanha kaveri, jota olen odottanut saapuvaksi koko kesän. Mitähän reittiä se on tullut, mutta siinä se katseli pitkine nokkineen minua ja olemme kavereita. Eipä se ollutkaan jättänyt minua, vaikka niin luulin.

Elisabet talvehti hyvin kylmässä.

Jälleen täytyy kertoa, että pienen, vaaleanpunaisen ruusunnupun aukeaminen pari päivää sitten oli työvoitto.

Se talvehti kylmätiloissa hyvin ja alkoi puskea uutta lehvistöä (vaaleanvihreää) ennen kun ehdin kylmettää sitä.

Sitten se pääsi kylmään ja oksin sen samalla aivan juurten vierestä. Lisäsin uutta mehevää multaa, lannoitin ja aloin kastella. Hitaasti se lähti liikkeelle, mutta alkaa nyt se olla suunnilleen samassa uskossa kuin viime vuonna tähän aikaan.

Minulla on kahdeksan amppelikukkaa, siksi niistä riittää kerrottavaa.

Mutta kammotus: pensasmarjat alkavat kypsyä ja yhden pensaan alla on räkättirastaan pesä. Ei minusta ole sitä tuhoamaan.

Seuraavassa kohtauksessa kerron yrteistä, jotka ovat voineet niin hyvin, ettei koskaan. Mochito-ainekset on vieraille omasta takaa. Ja varmasti kerron miten se tehdään, jos joku kiinnostuu.

Anthericum liliago

Hankin tähkähietaliljan (kuvassa) Tertun perennat -taimistolta Koskelta. Hän myy lähinnä torilla, mutta satuin poikkeamaan pihaan. Terttu suositteli kauniskukkaista kasvia ja uteliaana ostin sen. Paapoin ja hoivasin. Kyllähän se pysyi hengissä ja kukkikin, mutta ei kukoistanut. Sitten luin, että tähkähietalilja kasvaa kotiseuduillaan karussa kivikossa.

Jopas sattui! Tontillani oli sille juuri sopiva paikka, entisen Petronellan mökin kivijalan vieressä paahteessa ja rutikuivassa maassa. Nyt tähkähietalilja oikein kukoistaa.

Centaurea montana, Geranium sanguineum, Iris 'Kent Pride' ja Musti

Aloin perustaa kukkapenkkiä sen jälkeen kun vanha kivijalka löytyi. Nämä ovat niitä ensin istutettuja jotka nyt jo kukkivat: vuorikaunokkia, verikurjenpolvea ja tarhakurjenmiekkaa.

Onkin kiva, että samalla tontilla on monta erilaista kasvupaikkaa. Olisi tosi sääli tasoittaa kaikki samanlaiseksi, siinä menettäisi juuri sen vaihtelun mitä suhteellisen pienelläkin tontilla on. On erityyppistä maaperää, rinnettä ja notkelmaa, varjoa ja paahdetta.

Achillea millefolium 'Cerise Queen' ja 'Walter Funcke', Centaurea montana

Tällä hetkellä kaksi punakärsämöä kukkii ihanan ärsyttävästi vierekkäin; kirsikkainen ‘Cerise Queen’ eli ‘Kirschkönigin’ (Eija’s Gardenista) ja oranssi ‘Walther Funce’ (Plantagenista). Ne tuntuvat oikein nauttivan helteestä.

Kuivan penkin takana eli vanhan mökin paikalla on kuiva keto. Nyt siinä kukkii hiirenvirna, keltamatara ja päivänkakkara.

Mitä enemmän omaa palstaansa hoitaa sitä suurempia monikymmenvuotisia

Harjaneilikka.

 perennoja sieltä löytää. Nyt on käynyt niin, että eri väriset harjaneilikat ovat pukanneet pintaan monenvärisiä kukintoja. Dianthus (kaksikukkainen), barbatus(parrakas), kohokkikasveihin kuuluva nerous. Perhoseni rakastavat harjaneilikoita ja niitä on usean eri värisiä. Tervetuloa vaan tänne Kerman kavalle ihmettelemään!

Mustasilmäsusanna on kotoisin Kaakkois-Afrikasta. Annettakoon sille nyt kunnia esiintyä, koska jalkapallon MM-kisat vietettiin ensimmäisen kerran Afrikan mantereella. “Hortonomi-futishullu” seurasi kisoista etenkin avajaiset ja iloitsi Espanjan voitosta.

Susanna, kuten häntä kutsun on lempeä kihertäjä, joka haluaa hamuta kiinni joka paikkaan. Taatusti se saavutta kahden metrin miten kuten Keijunhelma viime vuonna. Keijunhelmakin minulla on, mutta se alkoi tosi pienestä taimesta ja on nyt puolimetrinen.

Kihertäjäni tarvitsee paljon vettä. Se näyttää myös pitävän koskettelusta ja sehän minulle passaa. Mutta helppo ystävä se on. Voin suositella.

Alata-osa tarkoittaa siivekästä. Lehtiruodit ovat siipipalteisia. No niitä näkyy yllin kyllin. Kukinta-aika on heinä-lokakuu. Eli vielä paremmalla syyllä voin sitä suositella. Oransseja ja valkoisia kukintojakin on, mutta yleensä kaikki tummasilmäisiä. Eli siis, on minulla täällä yksi kaveri – Susanna! 

Pienestä taimesta lähti upea Mustasilmäsusanna, Thungergia alata.

Viherliljapuun (Cordyline australis) lehdet väpisevät kevyesti tuulessa, joka suo viilennystä helteen keskelle. Kuuma keli sopii yhteen sen erikoisen muodon kanssa: tuntuu ja näyttää siltä kuin olisi siirtynyt tropiikkiin.

Liljapuun lehdet hohtavat monisävyisinä auringossa.

Cordylinessä ei ole eksoottisen diivan vikaa, vaan se tulee hyvin toimeen kesäkaudella ajoittaisella lannoituksella ja kunnon kasteluilla, joiden välillä multa voi kuivahtaa. Talvella se käyttäytyy viherkasvien tapaan ja talvehtii tyytyväisenä viileähkössä ja valoisassa paikassa. Ajan kanssa liljapuusta tulee nimensä mukaisesti pieni puu: sen runko kasvaa pituutta ja kaljuuntuu. Lehtiviuhka nousee latvaksi.

Cordyline on kesäkukkaistutusten ylväs keskuskasvi ja näyttävä myös omassa ruukussa. Olen sijoittanut sen talon sivussa olevalle puupihalle, josta kuljetaan ovelle. Sen leveän viuhkamainen hahmo on siinä arvoisellaan paikalla.

Uljas ulkomuoto on tehnyt cordylinestä suositun rakennusten ja kulkuteiden yhteydessä sekä kaupunkipihoilla. Harvassa on esimerkiksi englantilainen kartano, jonka sisääntulossa tai terassilla ei kasva liljapuuta uurnassa. Cordyline on myös vesihenkinen kasvi ja sopii hyvin rantapuutarhoihin.

Liljapuu on hieno katseenvangitsija esimerkiksi patiolla. Tämä yleisin tummanpunasävyinen sointuu hyvin talon punamullattuihin seiniin.

Rivitalomme vanhat ja alkuperäiset, mutta hyvin tehtäväänsä palvelleet peltiset postilaatikot vaihdettiin keväällä uusiin, myöskin peltisiin laatikkoihin. Vanhan postilaatikon kiinnitimme terassin seinälle toivoen, että posteljooni toisi laatikkoon vain kukkia.

Pelargoniat kukkivat hyvin vanhassa postilaatikossa

Ensin näytti siltä, etteivät pelargoniat tykänneet siitä, että joutuivat vanhaan postilaatikkoon. Sitten huomasimme, kuinka paljon vettä päivittäin ne tarvitsevatkaan etelän puolen terassilla kapeassa peltilaatikossa ja pari kertaa ne ovat saaneet lisäravinteitakin. Nyt ne ovat voimissaan ja kukkivat hyvin, eikä tämän laatikon osalta enää posteljoonia tarvita.

Kukkia sylissään pitelevä puinen karhu vahtii uusia postilaatikoita

Sen sijaan posteljoonia ilahduttaaksemme ja jotta hän toisi kesällä vain pieniä laskuja, naapurin rouva laittoi kukkia uusien laatikoiden viereen, puisen karhun syliin.  Muina kesinä tuo pihaa koristanut karhu on virkaiältään ties kuinka vanha ja naapurin isännän, voisiko sanoa silmäterä, jota hän on tänäkin keväänä rapsuttanut ja maalannut uudelleen. Mielestäni se sopii oikein hyvin vahtimaan uusia postilaatikoita.

Kukkaruukut ja tuolit, ok, mutta kunnostettavat ikkunat, vanhan talon veduloota ja kaakeliuunin varakaakelit...?

Kun muutin saaristoon, loppui uinti ja verannalla syöminen. Ensimmäisenä kesänä se vielä oli tapana, mutta ehkäpä talveen tottui ja tottumus syödä sisällä jäi päälle. Nykyään ei koskaan tunnu siltä että uimiseen – moiseen turhuuteen – olisi aikaa. Pitää leikata nurmea ja pätkiä puita ja kitkeä ja maalata ja…

Ystäväni isä muutti niinikään saaristoon aikuisiällä. Hän remontoi perheelleen vanhan talon. Kun remontti oli loppusillaan, rakennettiin samoihin aikoihin Korppoon keskustan ravintolaan kunnan ensimmäinen terassi. Siellä mies istui kun eräs tuttu käveli ohi ja tokaisi: “Jahah, du har blivit stadsbo”.

“???”, ihmetteli mies.

“Nå, du äter ute och skitar inne”.

Niinpä, kaupunkilaiset syövät ulkona ja paskovat sisällä. Minä ryhdyin käyttämään sisäkuivikekäymälää toissa talvena, joten tuon asian kanssa on vähän niin ja näin. Mutta verannalla syöminen vaatii sen, että joku kaupunkilaisystävä on kylässä!

Keinutuoliin mahtuu. Ja kissat mahtuvat oikein hyvin. Voisihan tuossa tietysti jotakin oleskelutilaakin olla.