Houkuttelevan näköiset tyrnimarjat ovat hyvin C-vitamiinipitoisia

Vaikka tyrnimarjojen näkeminen pensaissa talvella saattaa vaikuttaa erikoiselta, monilla marjastajilla on kuitenkin tapana noukkia marjat vasta pakkasten tultua. Pakkasta tulee olla vähintään -10 astetta, jotta marjat jäätyvät ja silloin niitä voi nopeasti kerätä nahkarukkaset käsissä. Jäätyneet marjat säilyvät hyvinä pensaissa noin kolme kuukautta, ja sillä varauksella, että pensaat on suojattu linnuilta.

Kuvan tyrnipensas viihtyy avoimella ja valoisalla paikalla, missä kasvualusta on hiekkamaata

En tunne näiden muutamien vanhojen, isokokoisten tyrnipensaiden historiaa, mutta mietin, voisivatko ne liittyä lääkinnällisiin seikkoihin.  Nimittäin, vain parinkymmenen metrin päässä pensaista sijaitsee komea tiilirakennus, joka valmistui v. 1903 venäläisen seurapiirin kylpyläksi. Olisiko tuolloin, yli 100 vuotta sitten, ollut jo tietoa tyrniöljyn parantavasta vaikutuksesta, jonka takia tyrnipensaita olisi istutettu kylpylän läheisyyteen.

Tyrnipensas voi kasvaa jopa 4 metrin korkuiseksi "puuksi"

Kansanlääkinnässä tyrniöljyä on käytetty erilaisten ihotautien ja palohaavojen hoidossa. Lisäksi venäläisten tekemien tutkimusten mukaan tyrniöljy alentaa veren kolesterolipitoisuutta ja edistää rasva- ja valkuaisainevaihduntaa. Siperiassa tyrnin lehtiäkin on käytetty rohtona reumatismin ja kihdin hoidossa. Joten ehkäpä nämä tyrnit istutettiin kylpylässä vierailevien terveyttä edistämään.

Pisimmät samettikukat kasvoivat 1,2 metrin korkeuteen

Riippumatta siitä, ovatko negatiivit tallella tai hävinneet, vanhoja valokuvia voi hyödyntää skannaamalla tietokoneelle tärkeimmät tai mielenkiintoisimmat kuvat, jolloin niitä voi käyttää esimerkiksi blogissa. Olen juuri skannannut muutaman vanhan valokuvan omaan blogiini (Eeron kuvakulma), mutta myös oheiset kuvat ovat ajalta ennen digiä.

Samettikukat viihtyivät mainiosti syvämultaisessa, hyvin lannoitetussa maassa

Selaillessani vanhoja valokuvia käteeni osuivat nämä kuvat entisen mökkimme pihamaalla kukoistaneista samettikukista, joista pisimmät “ryöstäytyivät” peräti 120 cm:n korkuisiksi. Mummonmökillä kun oltiin, mummo oli aikoinaan kärrännyt naapureilta hevosen, kanan ja kaiketi lehmänkin lantaa mainioksi kasvualustaksi. Samettikukan siemenet on kylvetty suoraan pussista kasvupaikalle. Tuolloin kevät ja kesä olivat lämmön ja sateiden puolesta suotuisia hyvälle kasvulle ja kukinnalle.

Isosamettikukka

Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia kasvukokemuksia lukijoilla on samettikukista tai muista “normikorkeuden” ylittäneistä kasveista.

Lunta on vihdoin laskeutunut koristamaan talvisia ruukkukasveja, jotka viheriöivät lauhassa säässä. Erikoisen litteäkasvuinen kellokanerva (Erica × darleyensis) on täynnä limenvihreitä nuppuja, joista jokunen on jo avautunut valkoiseksi kellokukaksi. Loput ehkä odottavat vielä keväisempää keliä. Kasvi näyttää siilimäiseltä, sekä töpäkän mataluutensa että lehtien havunneulasmaisuuden puolesta.

Kellokanervan rinnalla marjakanerva (Pernettya) on koko syksyn kantanut hohtavanvalkoisia marjoja kuin ennenaikaisia lumipalloja. Marjakanervan lehdet näyttävät siltä kuin ne olisi prässätty laakeiksi ja kiiltäviksi levyiksi, kuin minialppiruusulla.

Molemmissa kasveissa on sekä luontaista että kiehtovasti eksoottista näköä. Ne voisivat olla peräisin englantilaisilta matalan kanervamaton peittämiltä nummilta, eivätkä tunnu kovin vierailta verrattuna meikäläiseen varvikkoonkaan. Ja kuitenkin niissä on erilaista tunnelmaa ja värejä, jotka tekevät talvi-istutuksesta jännittävän näköisen.

Valkeaa uuden vuoden jatkoa.

Helminukkajäkkärä (Anaphalis margaritacea)

Muutama kasvi on erityisen kaunis talvella. Sattumoisin samat kasvit ovat myös perinneperennoja: helppohoitoisia, joka vuosi maasta yhä runsaampina nousevia  kasvustoja. Helminukkajäkkärän valkoiset pallerokukat kuivuvat pieniksi vaaleiksi helmiksi, jotka ovat yhtä kauniita lauhalla sadesäällä kuin kuuran peittäminä.

Tarhapiisku (Solidago Canadensis-ryhmä)

Kun tarhapiiskun keltaiset kukat kuivuvat, ne pysyvät hienosti kukinnon muodossa.

Pihanäkymä pari päivää sitten

Lumettomassa talvipihassa näkyvät rakenteet ja leikatut pensasaidat hyvin. Kasvatan oikealla näkyvän muotopuutarhan kukkapenkkien ympärille puksipuuaitoja. Isommat puksit näkyvät erillisinä palloina, pienempiä niiden väleissä ja lähimmän kukkapenkin reunassa ei edes kunnolla näy. Kasvi kasvaa hitaasti, mutta jonakin vuonna tässä on kauniit vihreät muodot.

Sormustinkukkien vihreät lehdet muodostavat korkeat pyramidit taimmaisessa kukkapenkissä. Sipulikukkien piippoja näkyy siellä täällä ja kuusama näyttäisi puhkeavan lehteen hetkenä minä hyvänsä. Ihanan, piristävän keväistä!

Lämmintä joulunodotusta kaikille!

Kesäkäytössä olevaan rakennukseen käynti on lasiovien kautta kuistin molemmilta puolilta

Ruukinkartanosta on jäljellä vain kivijalka ja ulkoportaat, mutta konttorirakennus, varastorakennus sekä leivin- ja pesutupa ovat säilyneet. Lisäksi ovat edelleen pystyssä vähän erillään olevat kaksi sepänmökkiä sekä kallioisella mäellä sijaitseva komea työväenkasarmirakennus. Näitä vanhoja rakennuksia on kunnostettu kesäkäyttöön.

Tämän hirsiseiniltään vähän pullistuneen rakennuksen päädyssä on vuosiluku 1863.

Alue onkin mitä mainioin kesänviettopaikaksi: vähän syrjäinen, mutta varsin idyllinen. Kesäisin alueelle tuodaan lampaitakin laiduntamaan luonnontilaiseen hakaan. Ihmistoiminnan vaikutuksesta maaperä ja kasvualusta on hyvin rehevä ja ravinteinen. Ehkä syrjäisyydestä johtuu, että eläinlajistokin on runsas: mm. kurki ja laulujoutsen pesivät soiksi muuttuneilla entisillä patoaltailla.

Vintin ikkuna

Alueen halki vievää kapeaa hiekkatietä kävellessäni olen usein katsellut ja ihaillut noiden vanhojen rakennusten koristeellisia ikkunoita, ja muitakin yksityiskohtia. Kuviakin olen niistä ennenkin napsinut, mutta oheiset kuvat on otettu muutama päivä sitten. Rakennuksista ja ikkunapuitteista voi aistia historian havinaa, vaikka niiden tarkemmat iät eivät olekaan tiedossani.

Ulkorakennuksen yläkerran päätyikkuna

Ulkorakennuksen ikkunoita

Apean näköinen apina vahtii rakennusta, jonka päädyssä on vuosiluku 1863. Onkohan talon alkuperäinen asukas? Ja tuleekohan jouluvieraita?

Kiulukoilla voi olla hämmästyttävän monia muotoja nauriista päärynään. Jotkut ovat pallomaisen pyöreitä, toiset taas suikean pitkulaisia. Pieniksi haiveniksi kiulukan kärkeen kuivettuneet verholehdetkin asettuvat eri ruusuilla eri tavoilla, elleivät tipu pois jo ennen talvea. Ne ovat joko pystyssä tai laskeutuvat hiusten lailla kiulukan sivuilla.

Tässä muutamia kiulukoita Munkkiniemen kartanon puistosta Helsingistä.

Kallioimarre muodostaa koristeellisia kasvustoja sekä valoisille kalliorinteille että varjoisille metsäkiville

Kalliomakian ja mesijuurenkin nimillä tunnetun kasvin juurakoissa on makeankirpeä, lakritsia muistuttava maku, josta sen nimikin juontuu. Onpa tuota juurakkoa ennen käytetty monissa maissa lasten makeisenakin, vaan ei taida kelvata enää nykyajan lapsille. Sen sijaan juurakon palojen kerääminen ruokien ja juomien mausteeksi lienee joillakin harrastuksena tänäkin päivänä.

Kallioimarre sopii käytettäväksi myös kotipihassa kivikkokasvina

Pitkillä poudilla kasvin lehdykät kaartuvat ylöspäin toisiaan vasten, jolloin koko lehti käpertyy rullaksi. Näin menetellen kallioimarteen lehdet selviytyvät yleensä ankarastakin kuivuudesta. Sen sijaan kuivattuna lehdet säilyttävät sangen hyvin muotonsa, ja värinsäkin, josta syystä niitä on käytetty mm. joulukoristeina.

Ruskeat itiöpesäkeryhmät näkyvät lehtien alapinnoilla

Oheiset kuvat on otettu 28.11.2011 Skogbyn ruukkialueella, Hankoniemellä.

Suomen Jäkäläopas on tämän vuoden Tieto-Finlandian voittaja

Kirjakaupassa oli näyttävästi esillä tämän vuoden Tieto-Finlandian ehdokaskirjat, joista yksi oli aivan upeasti kuvitettu, 534 sivuinen Suomen Jäkäläopas, jonka tekijät löytyvät Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseosta. Hinta oli kalliinpuoleinen, viidenkympin paikkeilla, mutta kirja oli “pakko” ostaa. Ja tänään tuo kirja on valittu Tieto-Finlandian voittajaksi!

Haavankeltajäkälää

Kyseinen teos on kattavin suomenkielinen jäkälien määritysopas, ja se on suunnattu sekä luontoharrastajille että alan ammattilaisille ja opiskelijoille. Oppaassa esitellään tekstein, värikuvin kartakkein 481 jäkälälajia, -alalajia tai -muunnosta. Mukana ovat kaikki Suomesta tunnetut suurjäkälät sekä joitain yleisimpiä rupimaisia lajeja. Olen erittäin tyytyväinen hankintaani ja suosittelen kirjaa muillekin jäkälistä kiinnostuneille.

Viitanahkajäkälä

Pehmeään maitokahviin vivahtavat kukat katselevat penkistä vastaan kuin pyöreät kasvot, niin suuria ja litteitä ne ovat. Taimi tuli kesällä kukkaan vasta vähän myöhemmin kuin esimerkiksi kukintansa jo lopetelleet kaktusdaaliat, mutta korvauksena jaksaa näemmä tehdä hämmästyttävän kokonsa säilyttäneitä kukkia todella siihen asti, kunnes talven ensi merkit katkaisevat alun perin meksikolaisten kasvien kukkaloiston tältä vuodelta.

Krysanteemi portaan pielessä

En välttämättä ollut miettinyt, mitä laitan portaanpielen metallikoriin syksyksi vai laitanko mitään. Kesän ajan siinä asui tähtipelargoni, basilika ja pari aurankukkaa. Tämä erikoisen värinen ja mallinen krysanteemi taisi tarttua hihaan ihan ruokakaupassa käydessäni. Miten lämpimän väriset kukat!

Krysanteemi on jännittävä, minulle aika uusikin tuttavuus. Niiden tavallisten vähän pienempikukkaisten lisäksi nyt myydään tällaisia pallokukkaisia, jotka ovat kuin vanhoista japanilaisista maalauksista. Miten kiehtovaa! Nyt minulla on Hokusain maalaus kolmiulotteisena oman portaani pielessä.

Krysanteemilla on vahva symbolinen merkitys, sillä syksyllä kukkivana se merkitsee elämän kaaren loppua. Monissa Etelä- ja Itä-Euroopan maissa krysanteemi on yleisin hautajaiskukka. Japanissa pidetään vuotuiset krysanteemijuhlat teemalla onnellisuus, Kiinassakin on krysanteemiaiheinen vuotuinen juhla. Japanissa krysanteemin kukka symboloi täydellisyyttä ja kuninkaallisella perheellä onkin oma krysanteemilogo.