Oma PIHA -lehden blogi

Arja Myllyneva

Unikko kukkii sittenkin

 

Kyläilemään tullut unikko avasi kukkansa siirosta huolimatta.

Minua varoitettiin ottaessani pienen multapaakun mukaani lähitienoilta, ettei se ehkä paljoa iloa tuota. Ensin yksi nuokkuva nuppu avasi itsensä. Oli se ilo sekin. Mutta nyt metallisesta ämpäristä työntyy nuppua toisensa jälkeen. Oranssinpunaiset kukat houkuttelevat hyönteisiä ja olen ihmeissäni. Mitä tämä multapaakku onkaan saanut aikaan? Antanut iloa enemmän kuin ikinä osasin kuvitella. Syksymmällä on muistettava ottaa siemenet talteen. On se kuitenkin varsinainen maatiaislaji. Ja punaisen särkyneen sydämen kaveriksi on tullut valkoinen, joka sekin kukkii – varmaan ihan valtoimenaan kohta. Ihmisen onni on usein pienestä kiinni. Sitä pientä kannattaa vaalia ja ottaa omakseen. Se on onni, jota ei tarvitse kätkeä. 

Jätä kommentti