Arja Myllyneva
Elisabetin kiitos
Elisabet talvehti hyvin kylmässä.
Jälleen täytyy kertoa, että pienen, vaaleanpunaisen ruusunnupun aukeaminen pari päivää sitten oli työvoitto.
Se talvehti kylmätiloissa hyvin ja alkoi puskea uutta lehvistöä (vaaleanvihreää) ennen kun ehdin kylmettää sitä.
Sitten se pääsi kylmään ja oksin sen samalla aivan juurten vierestä. Lisäsin uutta mehevää multaa, lannoitin ja aloin kastella. Hitaasti se lähti liikkeelle, mutta alkaa nyt se olla suunnilleen samassa uskossa kuin viime vuonna tähän aikaan.
Minulla on kahdeksan amppelikukkaa, siksi niistä riittää kerrottavaa.
Mutta kammotus: pensasmarjat alkavat kypsyä ja yhden pensaan alla on räkättirastaan pesä. Ei minusta ole sitä tuhoamaan.
Seuraavassa kohtauksessa kerron yrteistä, jotka ovat voineet niin hyvin, ettei koskaan. Mochito-ainekset on vieraille omasta takaa. Ja varmasti kerron miten se tehdään, jos joku kiinnostuu.

