Arja Myllyneva
Ihania orvokkeja ja sekamelskaa
Nyt näin juhannuksen kunniaksi voin esitellä puuhamaani sekamelskan. Vastakohtana on sitten aivan ihanat luonnonmukaisia orvokkeja muistuttavat kukkijat, joita kukoistaa monessa paikassa. Käsin tehty kori on ex-anopin tekemä ja on nyt päässyt mielestäni oikeaan käyttöön. Sekamelskaa on siksi, että pitäisi mennä pellolle, kärrätä kiviä ja suunnitella muhevan maan keskelle penkkirivit, joita muuten rakensin viime yönä unissani ja valmiiksi tulivat! Sipulikasvien kanssa on ollut ihan samoja ongelmia kuin Saila Routiolla. Annan niiden muhia ja katsotaan millaisen tuomion sitten saavat. Mikään ei ole täydelistä. Paitsi Juhannusrauha, joka julistetaan Suomen Turusta, mikäli radiosta oikein kuulin.
Hyvää jussia kaikille omapihalaisille ja myös vierasmaalaisille, joita täällä alkaa hiljallee
n esiintyä.

