Oma PIHA -lehden blogi

Saila Routio

Kohta tulevat lehmät

Lehmiä niityllä Ahvensaaressa kesällä 2007

Laidunnus pitää maiseman avarana ja rannat kaislattomina. Lehmät tekevät arvokasta työtä kulttuurimaisemien ylläpitäjinä.  Ahvensaarenkin viime vuosikymmenien aikana pusikoitunut kyläniitty sai uuden elämän, kun lehmät palasivat niitylle kolme vuotta sitten.

Ihan vielä niitty ei viherrä tarpeeksi, jotta siinä olisi riittävästi syötävää. Kärsimättömästi otuksia silti jo odotellaan… Niitä on kiva seurata, kun vasikat juoksevat emojensa perässä, kirmaavat keskenään ja emot huutelevat vasikoitaan illalla luokseen.

Kunhan ei kävisi niin kuin pari vuotta sitten, kun en ollut paikalla ohjaamassa laumaa pihatieni kohdalla. Moni muu kiersi pihani kautta; nams, tuollapa näyttää olevan vehreää ruohoa ja kiintoisaa kasvillisuutta! Nurmeni on vieläkin kuoppainen, mutta väliäkö sillä. Ei se mikään jalkapallokenttä ennenkään ollut.

Valkohäntäkaurista ei lehmäaita pidättele

Niityllä näkyy iltaisin paljon kauriita. Nekin ovat kaunis näky (niin kauan kuin eivät tule omalle pihalle syömään tulppaaneja ja muita tärkeitä kasveja). Alussa kun lehmihaka taas perustettiin ja aita pystytettiin, ajattelin, että hieman harmi kun haan aita estää kauriiden iltakävelyt niityllä. No eipä estä. Kauriit hyppäävät kevyesti lähes kaksimetrisenkin aidan yli, puhumattakaan matalasta lehmihaan aidasta.

4 kommenttia | Jätä oma kommentti

  • 1 Partsipuutarhuri kirjoitti:

    Meillä on kesäpaikallamme saaressa kesälampaita. Ovat hoitaneet maisemaa niin hyvin, että niityt kukoistavat kuin wanhaan hywään aikaan ja olen saanut itsekin lampaiden avustuksella perustettua uutta niitynlämpärettä. Lisäksi pitävät metsän polut avoimena kulkea. Hurraa, eläintyövoima!

  • 2 Saila kirjoitti:

    Tosiaan, Partsipuutarhuri, eläinten työpanos on tärkeä! Moni pieni niityn kasvi, joka vaatii valoa, häviää kun niitty kasvaa umpeen. Eläinten sorkat avaavat uusia kylväytymispaikkoja näille pienille kasveille. Lisäksi eläimet ovat symppiksiä, on kiva kun on tuollaisia rouskuttajia naapurina. Itse asiassa täällä saaristossa moni haluaisi lampaita saarelleen, niille olisi kysyntää enemmän kuin on tarjontaa.

  • 3 Eeva kirjoitti:

    Niin, kyllähän niitä kesällä halutaan niitä lampaita… mutta kun niitä tarvii hoitaa myös talvella, että olisi lampaita seuraavanakin vuonna. Muuten tuosta oivasta ruohonleikkurista ei olisi pulaa.

  • 4 Saila kirjoitti:

    Juuri tuohan on se ongelma. Lampureita ei ole saaristossa tarpeeksi, saisi muutama kesäasukas muuttaa vakituiseksi ja alkaa lampuriksi ;-)
    Lampaiden pito ei käy tuosta vaan, niin kuin moni kuvittelee. Kyllähän ne kesällä syövät itsekseen, mutta talveksi pitää tehdä heinää ja olla suoja ja juottaa ja ruokkia kauralla, ja olla 24 h paikalla kun karitsointi tapahtuu, ja keritä ja hoitaa sorkat ja hommata pässi ja…
    Kaikki tyynni kivaa puuhaa, mutta vaatii jatkuvan läsnäolon.

Jätä kommentti