Arja Myllyneva
Urut vai Sibelius-monumentti
- Tänään en rakentanut kauneutta, vaan sen loi luonto itse.
Luonto osaa rakentaa sellaisia sommitelmia välillä, että on vaikea valita, mistä kertoo.
Tänään hakkasin ulkorappusiani pistolapiolla, rautaisella sellaisella, koska lumi on pakastuttuaan kivettynyt.
Syrjäsilmällä ihailen urkuja, jotka olivat syntyneet oven oikealle puolelle. Oli pakko hakea kamera ja ikuistaa puikot.
Kerron tässä tarinan, joka on ihan totta. Ystävättäreni toimi aikoinaan oppaana italialaisille turisteille Helsingissä. Vakiokohde oli viedä heidät katsomaan Töölössä olevaa Sibelius-monumenttia.
Asuin hyvin lähellä tätä vaelluskohdetta.
Ystävättäreni joutui kerta toisensa jälkeen vastaamaan kysymykseen, ovatko nämä urut. Hän vastasi, että eivät välttämättä ole, mutta saattavat muistuttaa urkuja. Ja kamerat räpsähtelivät.
Jostain syystä ihminen haluaa järkeistää taidetta, vaikkapa tätä oman pihaapiirin luonnon luomaa. Olen usein ihmetellyt, että miksi. Kerman kanavalla ollaan sitä mieltä, että järkeistäminen ei ole tarpeellista. Kauneutta voi ihailla ainoastaan ja vain siitä syystä, että se pysäyttää. Se pysäyttää ihmisen hetkeksi arkisten puuhien edetessä ja antaa mielikuvitukselle siivet.
“Non sono gli orgeli ma assomigliano gli orgeli”.
maaliskuu 4. 2010 kello: 23:34
Mikä ihana kuva luonnun voimasta tänä talvena.
kyllä siinä on Pianon langat katkenneet pahemman kerran , Vielä ehtii luonto muolata niitä lisää
maaliskuu 4. 2010 kello: 23:36
Mikä ihana kuva luonnun voimasta tänä talvena.
kyllä siinä on Pianon langat katkenneet pahemman kerran , Vielä ehtii luonto muokata niitä lisää
maaliskuu 5. 2010 kello: 1:01
Ihminen on myös osa luontoa ja luulen, että sinä Arja olet omalta osaltasi ollut vaikuttamassa luonnon taiteelliseen sommitelmaan. Kun olet talven pakkasissa heittänyt uuniin kerta toisensa jälkeen metrisiä halkoja, osa lämmöstä nousee väkisinkin jopa rakenteiden läpi ja sulattaa katolla olevaa lunta. Olen tänä talvena kuvannut isoja jääpuikkomuodostelmia tuolla kaupungilla, ns. vanhassa kaupungissa, mutta samalla on tullut mieleen taiteellisen näkymän sijasta “raadollisempikin” ajatus, että lämmön karkaamisen estämiseksi pitäisi laittaa lisäeristystä. No – kyllähän heinäladonkin räystäälle saattaa muodostua jääpuikkoja, aurinkoisen tai lauhan jälkeen, mutta kuitenkin …….. Onko lukijoilla muita näkemyksiä asiasta?
maaliskuu 5. 2010 kello: 22:10
Ystäväni rintamamiestalon räystäästä riippui paksuja jääpuikkoja. Katolle ei mitenkään päässyt, eikä edes ulkokautta saanut puikkoja katkaistua – vaikka ystäväni on pitkä nainen, hän upposi hankeen vyötäröä myöten. Ei auttanut kuin odotella, että ne tulevat katon lumen myötä itsekseen alas. Tulivathan ne, mutta rikkoivat kaksi ikkunaa tullessaan. Tämä oli vähän ikävämpi tarina.