Oma PIHA -lehden blogi

Henrietta Pitkänen

Tulppaaneja malttamattomille keväänystäville

Maaliskuinen tulppaanikimppu sisällä talven ajan kasvaneista sipuleista.

Pari vuotta sitten istutin tulppaaninsipuleita ruukkuihin sisälle ja ne kasvoivat niin vinhaa vauhtia, että kukista sai nauttia jo maaliskuussa. Laitoin sipuliruukut pimeään ja melko viileään joulukuussa, ja kun lehtitapit olivat kasvaneet, siirsin ne valoon.

Jos lämpötila olisi ollut vielä alhaisempi tai olisin istuttanut sipulit myöhemmin, kukinta olisi ajoittunut lähemmäs tulppaanien normaalia kukinta-aikaa. Mutta eipä aikaisuus oikeasti haitannut, piristi vain kun puutarhan tulppaanit olivat vasta heräilemässä.

Jos ei ole paikkaa, johon istuttaa tulppaaneja, ruukut ovat hyvä vaihtoehto. Niissä tapahtuvan kasvun seuraaminen tutustuttaa tulppaanien kehitysvaiheisiin läheltä. Ruukut voi istuttaa tupaten täyteen sipuleita, jotta vaikutelmasta tulee voimakas.

Itse kasvattamalla saa varhaiskevääksi muitakin sipulikasvilajikkeita kuin kauppojen perinteisen kevätkukkavalikoiman.

Maaliskuun iloksi voi myös vielä viikonlopun ajan käydä ihailemassa historiallisia, harvemmin nähtyjä tulppaaneja ja narsisseja Villi Niityn järjestämässä Tulppaanien lumo –näyttelyssä Kaisaniemen kasvitieteellisessä.

Jätä kommentti