Saila Routio
Kanan pehva ja Oma Piha -messut
Oma PIHA -lehti on tyylikkäästi edustettuna messuilla Helsingissä vielä huomisesta sunnuntaihin. Vaan kirjailija/toimituspäällikkö itse ei ehtinyt laittaa tukkaa ja totesi aamulla peiliin katsoessa, että voi kauhistus – siinähän on kanan pehva.
Vai onko? Itse asiassa, ja todistusaineistoa seuraa, kanan pehva on varsin hyvin suittu ja höyhenet järjestyksessä. Jos olisin kana, olisin vallan loukkaantunut vertailuista aamuiseen hiuskuontalooni.
Tässä postauksessa ei ole minkäännäköistä kuvaa minusta ihan siitä syystä, että tuo kana on paljon edustavampi. Puhumattakaan ylemmän kuvan hienosta tiimistä!



maaliskuu 26. 2010 kello: 8:24
Nyt kun kaikkia on jäänyt vaivaamaan, muistuttaako Sailan tukka todellakin kanan takapuolta, on aika julkistaa kuva Sailasta. Löydät sen tämän saitin artikkeleista, jutun otsake on “Haja-asutusten jätevesiasiat kuntoon”.
Kuvassa Saila juttelee ministeri Paula Lehtomäen kanssa ja ministeri ihastui “Oman pihan suunnittelu” -kirjaan, sillä hän asuu perheineen omakotitalossa Karhusaaressa, joka kuuluu alueeseen, jonka Sipoo joutui luovuttamaan Helsingille pari vuotta sitten.
maaliskuu 26. 2010 kello: 15:04
Aargh, en ottanut huomioon että paparazzi oli paikalla!
maaliskuu 27. 2010 kello: 12:25
On tosiaan yllättävän hieno tuo kanan pehvakin. :)
Näytit kuitenkin paljon tyylikkäämmältä!
Kiitos hyvistä vinkeistä ja kirja on ihana!
maaliskuu 27. 2010 kello: 20:18
Voi kiitos Tuire kommentista! Toivon, että suunnittelukirjasta on sinulle iloa pitkään. Luulen, että sen voi aina välillä lukea palanen kerrallaan uudestaankin.
Me täällä puolestamme alamme seurata uuden talonne pihan valmistumista! (Ei mitään suorituspaineita…)
;-)