Oma PIHA -lehden blogi

Jouko Tikkanen

Googlen ukon avulla utelemaan

Eija´s Garden näyttää Google Maps -palvelussa tältä, itse puutarha jää myymälärakennuksen taakse.

GoogleStreetView eli GoogleKatunäkymä –palvelu avattiin Suomessa helmikuun 9. päivänä. Googlen kuvausauto ajeli keväällä ja kesällä 2009 paitsi kaupunkiemme katuja  myös maaseutua ja jopa hiekkateitä.

Katunäkymäpalvelu on Google Mapsissa ja Google Earthissa. Auton katolla olleet kamerat kuvasivat 360 asteen näkymiä.  Kun kuvia kieputtelee, voi nähdä hiekanjyvistä pilviin ja kaiken siltä väliltä. Kuvissa näkyvä ihminen voi pyytää Googlea sumentamaan kasvot, jos kokee kuvan loukkaavan häntä.

Jos oma tai tuttavan talo sattuu sijaitsemaan Googlen ajaman tien varrella, voi käydä katsomassa miltä siellä näyttää. Googlen avulla voi tehdä myös puutarhamatkailua ja katsella tienvarsipihoja.

Näin sitä sitten udellaan. Syötä  Googlen karttapalveluun haluamasi osoite. Tartu sitten  hiirellä kartan vasemmassa yläkulmassa olevaan ukkoon kiinni, niin kuvatut tiet ja kadut aktivoituvat kartassa sinireunaisiksi. Siirrä ukko haluttuun kohteeseen, niin pääset katselemaan Google-ukon silmin, miltä siellä oikeasti viime kesänä näytti.

Oheisessa kuvassa on näkymä Eija´s Gardenin myymälään Ruotsinpyhtäällä. Itse puutarha jää myymälän taakse eikä Google-ukko sitä näe. Paras mennä ensi kesänä paikan päälle katsomaan omin silmin.

Jätä kommentti