Anne Töyry
Puutarhoja à la France OSA2
Tarjoilen vaihteeksi blogimme lukijoille puutarhamatkailun parhaita paloja Ranskasta! Matkamme nimittäin jatkui puutarhafestivaaleihin tutustumalla Chaumontin linnan alueella. Alue oli laaja ja se oli jaettu noin 20:een eri suunnittelualueeseen, joihin eri taiteilijat, niin viher- kuin taidealankin, olivat saaneet luoda oman näkemyksensä “Värien puutarhasta”. Vuosittain järjestettävän festivaalin teemana olivat siis viime kesänä värit, joita olikin käytetty runsaasti ja kekseliäästi koko alueella. Kukkivia kasveja oli käytetty paljon heinien kanssa. Muutenkin kiinnitimme matkamme aikana huomiota heinien käyttöön ranskalaisissa puutarhoissa. Oli eri korkuisia, värisiä ja tyylisiä heiniä. Heinien käyttöä tulisi lisätä kyllä suomalaisissakin pihoissa ja tyyliltään ne sopivat erityisesti japanilaistyyliseen tai luonnonmukaiseen puutarhaan.
Värien puutarhan yksi erikoisimmista alueista oli alue, jossa oli käytetty pyöreitä muovikupuja. Kupujen sisään oli suorastaan pakko työntää pää ja katsella kuinka ympäristö ja keskellä olevat valkeat kukat muuttivat ulkonäköään. Myös alue, jossa värjätyt vaatteet oli ripustettu sävyihin sopivien kasvien yläpuolelle oli hyvä oivallus.

Vaaleanpunaisesta tummanpunaiseen

Sinisestä lilaan
Jos haluat tutustua tarkemmin kohteeseen, pääset virtuaalikierrokselle tästä linkistä: http://www.domaine-chaumont.fr Sivuilta löydät mm. jokaisen osaston kasvilistat.
Alueella oli myös ympäristötaidetta. Parhaimmillaan festivaalit ovat varmasti olleet keskikesällä. Nyt monet kukkivista kasveista olivat jo valmistautumassa talvilepoon, kun taas heinäiset istutukset olivat vielä näyttäviä. Erilainen kohde toi vaihtelua jämptien linnapuutarhojen jälkeen.

Jättiläispajukartio
