Henrietta Pitkänen
Chelsea09: Aaltoileva Cancer Research -puutarha

Puutarhassa liikutaan kohotettujen istutusalueiden välissä. Nurmilaikun näköinen alue on helppohoitoista saumayrttiä (Leptinella squallida), joka ei tarvitse leikkausta.
Cancer Research UK:lle suunniteltu puutarha on arkkitehtoninen ja hillitty, mutta samalla sen istutukset tuntuvat villeiltä, jopa vähän viidakkomaisilta.
Kulkutietä ylempänä olevien istutusalueiden reunat kurvailevat brasilialaisen maisemasuunnittelijan Roberto Burle-Marxin innoittamina ja kutsuvat istahtamaan ja katsomaan lähempää, mistä lajeista rehevät istutukset koostuvat.
Istutusalueiden väliin jäävä alue muistuttaa vesiallasta, jossa kulkee tiiviskasvuisesta timjamista istutettuja vihreitä aaltoja. Aallot edustavat puutarhan suunnitelleen Robert Myersin mukaan Cancer Research UK:n syövänvastaisen työn vaikutusta.
Timjamiaallot ovat lähtöisin veistoksesta, joka kohoaa puutarhan katseenvangitsijaksi yhdessä monirunkoisten samettisumakkipuiden kanssa.

Tuttu vuorenkilpi on päässyt erilaisten saniaisten seuraan. Liuskaiset lehdet kuuluvat kotoisen alvejuuren (Dryopteris) sukulaiselle ja nimensä mukaan kielimäisiltä näyttävät hirvenkielelle (Asplenium scolopendrium).

Vihreyden joukossa on harmaasävyistä, kukassa olevaa nyppykurjenpolvea (Geranium renardii) ja sen vieressä kiehtova, mustalehtinen erikoisuus: käärmeenparta (Ophiogon planiscapus ´Nigrescens´), jonka antama kontrasti on vertaansa vailla. Sitä on saatavilla Suomestakin. Ylhäällä näkyy taponlehden (Asarum europaeum) kiiltävää vihreyttä.

helmikuu 9. 2010 kello: 22:11
Kiitos kiinnostavasta puutarhaesittelystä!