Oma PIHA -lehden blogi

Anne Töyry

Puutarhoja à la France OSA 1

    Me, Lepaan vuosikurssin LM12 opiskelijat, olimme opintomatkalla viime vuoden lokakuussa tutustumassa ranskalaisiin puutarhoihin; Angersista Nantesiin ja Toursista Pariisiin. Viime syksy oli myös Ranskassa kuiva ja lämmin. Ranskalaisissa puutarhoissa oli paljon nähtävää vielä loppusyksylläkin. Omia suosikkejani olivat linnojen potagerit eli keittiöpuutarhat, jotka oli suunniteltu ranskalaisen särmikkäästi. Viljelypalsta oli reunustettu matalaksi leikatulla aidalla. Usein aita oli puksipuuta tai marjakuusta, mutta olipa Villandryssa leikattu omenapuutakin viljelysten kehykseksi. Ja tällaisessa noin 30 cm korkeassa aidanteessa kasvoi vielä omenoitakin! Suomen oloissa voisi aivan hyvin kokeilla esimerkiksi tyrniä vastaavanlaiseen tarkoitukseen.

    Keittiöpuutarhassakin voi leikitellä istutuskuvioilla ja ryhmitellä kasviksia niiden värien mukaan. Reunapenkkeihin voisi istuttaa eri aikaan kukkivia perennoja tuomaan väriä kasvisten kehittyessä hitaammin. Kun palstan nurkkiin istuttaa vielä runkoruusut ja pystyttää keskustaan pajukehikon kesäköynnöksineen, on ranskalaisen tyylin kasvimaa valmis. Voila!

    Tämän kevään siemenluettelot ovat ilmestyneet ja mukaan mahtuu aina joku uutuus, jota on pakko päästä kokeilemaan! Tulevana kesänä haluan  lisäksi kasvattaa koristekurpitsoita, salaattimixiä ja sitten koristekaalia voisi istuttaa vain silmäniloksi syysistutuksiin…

    Loppusyksyn väriloistoa

    Loppusyksyn väriloistoa

    Koristekaalit ojennuksessa

    Kaalinpäät rivissä

Yksi kommentti | Jätä oma kommentti

  • 1 Saila kirjoitti:

    Hei!
    Olipa tuttuja kuvia, kiva nähdä, ja kiva kuulla sinusta kiireidesi keskellä. Olin vuosia sitten puutarhuriharjoittelijana Villandryssa, ja noiden kaikkien muotoonleikattujen aitojen kanssa kului aikaa paljonkin. Ja esim. nuo kaalit istutettiin tarkasti mittanauhan kanssa, jota vain pääpuutarhuri sai käsitellä ;-)
    Armeijan kuria tuollainen puutarha jo vaatiikin, mutta tulos on sen mukainen. Ihanaa että sinäkin pääsit nauttimaan siitä ja pidit paikallisista puutarhoista.
    Loiren laaksosta kotoisin oleva ystäväni muuten vinkkasi, että lämpimän syksyn ansiosta vuoden 2009 viinit tulevat olmaan suhteellisen huippuja…

Jätä kommentti