Jouko Tikkanen
Nyt sitä saa – talvea meinaan
Kaipailin marraskuun lopulla talvea. Nyt sitä on saanut enemmän kuin miesmuistiin. Kun jouluna taasen laulettiin, että on hanget korkeat nietokset, se tuntui sopivan oikein hyvin ympäristöön. Toisin on ollut monena jouluna, kun musta maa on möllöttänyt vastaan.
Uutta Vuotta odotellessa voidaan todeta, että on kylmät, paukkuvat pakkaset ja tuimat Pohjolan tuuloset. Uunia lämmittäessä on hyvä heittää ajatukset jo ensi kesän lämpöön.
Ajatuksen kulkua puutarha-asioihin tulee vauhdittamaan vuoden 2010 ensimmäinen Oma PIHA –lehti, joka on tilaajien postilaatikoissa heti loppiaisen jälkeen ja muut löytävät sen Lehtipisteestä. Oma PIHAssa esitellään mm. viime kesän Paras Piha –kisan voittajapiha. Voit tsekata kilpailussa olevat finaalipihat omapiha.infon –sivuilta. Äänestys on kuitenkin jo päättynyt, mutta voit arvailla omaksi iloksesi voittajaa.
Vaikka paljon patistetaan sähkön säästöön ilmastonmuutoksen estämisen nimissä, niin aion kuitenkin polttaa jouluvaloja ainakin Nuutin päivään. Nuuttipukkihan lopettaa joulunajan.
Hyvää Uutta Vuotta 2010 kaikille Ihan Pihalla –blogin lukijoille!
