Oma PIHA -lehden blogi

Saila Routio

Pionin ensimmäiset 6 kukkaa ovat auki

Vanhan pionini kukka avautuu ikääntyessään ja samalla sen väri haalistuu. Vieressä on myöhäisen, kerrannaiskukkaisen tulppaanin kukka. Kuin kaksi marjaa!

Vanhan pionini kukka avautuu ikääntyessään ja samalla sen väri haalistuu. Vieressä on myöhäisen, kerrannaiskukkaisen tulppaanin kukka. Kuin kaksi marjaa!

Viime vuoden kirjauksia puutarhapäiväkirjastani lukiessani huomaan, että vuosi sitten pioni alkoi kukkia ainakin viikkoa aiemmin kuin tänä kesänä. Parempi silti myöhään kuin ei lainkaan.

Kukat ovat kauniin tumman aniliinit, ja vanhetessaan ne haalistuvat hailakoiksi. Siksi viileämmät kelit ovat tervetulleita. Kukkien säilyttämisessä viileys on hyväksi.

Sen sain tuta viime vuoden keväänä, kun omenapuut alkoivat kukkia ja sitten tulikin kylmä sää. Monella paikkakunnalla halla valitettavasti vei kukat, mutta täällä saaristossa kukinta kesti priimakuntoisena kaksi viikkoa! Se oli mahtava näky. Tänä keväänä helteet tulivat juuri pahitteeksi lopettamaan omenapuiden kukinnan nopeasti.

Jätä kommentti