Arja Myllyneva
Sata primulaa iskee tulta ja mun sydämein pakahtuu
Primula eli esikot, ovat yhtä lailla tasamaan tallaajia kuin kivikkokasvejakin.
Kerman kanavalla on nyt alkanut todellinen kesä. En ole koskaan kokenut täällä näin pitkää kuivaa kautta. Mutta näille tiluksilla se on vain etu, koska kesäsaunan eli Lepikon torpan kallion päällisenkin ovat vallanneet kevätesikot, missä en koskaan aikaisemmin ole niitä tavannut.
Saunan tienoo on lehtoa ja kosteikkoa, sinne mentäessä on ylitettävä puro. Mutta kallio on kallio. Sen päällä kukoistaa kaksi aivan valtavaa jättivuorenkilpeä, kymmeniä esikkorykelmiä ja helmililjaa.
Saunapolkua reunustavat kukkivat tuomet, joita äkkiä laskettuna on lähitienoolla parisenkymmentä. Ruskoliljaa ja akileijaa puskee niin nopeasti esiin, että täytyy melkein juosten käydä katsomassa.
Kun Saila Routiolla oli pärinääpuu, joka muuten on tosi hauska nimitys, niin tällä emännällä on nyt sitten pärinäpiha. Marjapensaissa on aivan valtavasti kukkia. Siellä pärisee. Aittoihin mennessä joka paikassa pärisee. Omalle pihatielle kääntyessä pärisee yhtä lailla kuin postilaatikon vieressä luonnonkukkien seassa.
Metsänreunassakin pärisee. Mustikat muuten kukkivat ihan valtavasti. Ei siis toivota hallaa. Mutta palataan marjapesaiden viereen.
Koko välin raparperipenkistä puskiin täyttää kevätesikoiden valtaisa kaarti. Värejä on kuin nuotiossa. On keltaista, oranssia, punaista siniselle hehkuvaa violettia ja hyvin herkkää vaaleaa, melkein pellavan väristä kellanhohdetta.
Sama toistuu aitan kulmalla. Ne ovat selvästi rakastaneet pihan rapsuttamista ja ne pitävät ahkerasta jakamisesta. Pitäisi kai tehdä niin

Primulat eli useanlaiset kevätesikot antavat pihalle hehkua ja loistetta. Ne tykkäävät jakamisesta ja rapsuttamisesta.
kuin afrikkalaisella vihannestorilla: anna sie miulle tuota niin minä annan siulle tätä: vaihtokauppaa.
Esikoiden laajasta suvusta löytyy lajeja puolivarjoon ja aurinkoon. Kuivuudessa ja paahteessa ne kituvat. Se, mitä en ole tiluksilta löytänyt, on palloesikko. Niin, että jos jollakulla on vaihdokki, niin täältä saa sitten jotain tilalle.
PS Vinkki: Vaikka minulla on hyttysverkot ikkunoissa, kyllä vähintään yksi pärisijä eli mehiläinen tai kimalainen pörrää ressukka vasten ikkunalasia ihan pökerryksissä. Sen poistamiseen tarvitaan tyhjä tulitikkuaski, jota raotetaan ja painetaan hitaasti kohti ikkunalasia ja kun pörriäinen on sisällä, tuikataan kansi kiinni. Sitten se lasketaan ovesta takaisin luontoon!
