Oma PIHA -lehden blogi

Arja Myllyneva

Olette Kerman kanavalla hyvvee päivee!

Näin pieni, kaunis ja voimaa uhkuva on Kerman kanavan rapaperi juuri tänään. Satoa se antaa pitkälle kesään.

Näin pieni, kaunis ja voimaa uhkuva on Kerman kanavan rapaperi juuri tänään. Satoa se antaa pitkälle kesään.

Yöllä oli hallaa, mutta päivä valkeni tyynenä, jota voi jo kutsua ilmiöksi. Tiluksillani on pyörinyt viikon verran sellaiset tornadot, että esimerkiksi turpeen käsittely aitan palkongilla on ollut ihan mahdotonta.

Piti laittaa turpeet saaviin ja kärrätä sisälle. Eilen sain ensimmäiset siemenet itämään ja ensi viikolla tulee taimiteltta.

Olen usein ihmetellyt, että miksi täällä tuulee, vaikka Heinäveden kirkolla on tyyntä ja puut vihertävät jo komeasti. Mansikkapirtelöä syödessäni tuvan pöydän päässä äkkäsin syyn. Minähän asun vaaralla, paikkakunnan nimikin päättyy sanaan vaara.

Päätieltä hiekkatietä seitsemisen kilometriä on oikeastaan koko ajan nousua. En toistaiseksi tiedä, kuinka korkealla meren pinnasta tämä tila sijaitsee. Siitä otan kyllä selvää. Lisäksi metsissä on tänä talvena tehty erityisen paljon leimikoiden kaatoja, joten tuuli pääsee pyörittelemään ikikuusiakin aika vinhaa vauhtia.

Tänään vihertää täällä Kerman kanavallakin ja lukuisissa tuomissa on isot silmut kuin myös kaikkein aikaisimassa omenalajikkeessa. Lintupöntöistä näyttää olevan vähän kiistaa, västäräkit ovat olleet ihan innoissaan ja eiköhän vaan yksi sirittäjäpariskunta taas yritä rakentaa pesää kepin nokkaan aitan katoksen alle, sateelta suojaan.

Hellin istuttamasta raparperipenkistäkin nousee kauniita vaaleanpunaisia “silmuja” ja sitten ne avautuvat lehdiksi. Penkki tuottaa erittäin hyvin satoa. Enkä koskaan lakkaa iloitsemasta niiden herkästä kauneudesta. Niissä on jotain yhtä sensuellia kuin kurjenmiekoissa ja orkideoissa.

2 kommenttia | Jätä oma kommentti

  • 1 laaksonainen kirjoitti:

    Kuule, Google Earthista ainakin saa tietoa korkeudesta, vaan näkyy se maanmittauslaitoksen kartoissakin. Onkin hyvä tietää millaisella paikalla piha on ennekuin alkaa tehdä mitään ratkaisevan tyhmää tietämättömyyksissään. Tuulelta saa hyvin suojaa istuttamalla pensaita ja puita.

  • 2 Ulla Väätäinen kirjoitti:

    Päevee päevee! Unkompa hyvinkii että vietätte nyt parasto aekoo. Antakee vua niihi kasvie kasvoo ja aaringon paestoo. Mukavia juttua kirjuuttelette. Voekee hyvin ja naattikee elämästä. Nii ja onnee vua ku teistä on tullunna savolainen kertaheitolla.
    Mukavoo kevättä
    Kesällä suatetaa nähäkkii
    terveisii
    Ulla

Jätä kommentti