Oma PIHA -lehden blogi

Kirjoittajan oma sivu

Saila Routio

Rakastan puutarhaa, kissoja ja Oma Piha -lehden tekemistä. Pitää kai kertoa jotakin muutakin oleellista... Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa, hyvin hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Verkkainen löytöretkeily omalla pihalla on parasta huvia! Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.

 

Kirjoittajan artikkelit

Riippumattokausi alkoi

On  hyvä laittaa riippumatto ajoissa pihalle. Sitä kaivataan jo nyt, vaikka kesähelteistä ei ole vielä tietoakaan – ainakaan täällä läntisessä saaristo-Suomessa. Muotopuutarha on ikuisuusprojektini, tosin ikuisuuden takaraja häämöttää: neljäs eli viimeinen kukkapenkki on kaivuuvaiheessa. Kaivuuta hidastavat vaahteran ja vanhan suuren karviaispensaikon juuret sekä maasta nousevat entisen rakennuksen keittiönmuurin tiilet. Lapio kalahtaa tiileen tai kaakelinpalaan lähes [...]

Tukholman puutarhamessuilla

Messut pidettiin 12.–15. huhtikuuta ja pääsin käymään paikan päällä lauantaina, joka oli varmaankin vilkkain päivä. Sää oli kehno: loskaa ja räntää satoi ja oli satanut yön aikana niin, että sekä laivarannassa että messukeskuksen ympäristössä piti kahlata 5–10 cm:n paksuisessa sohjossa. Ketään ei varmasti kiinnostanut mennä pihalleen kuopsuttamaan, mökkireissusta nyt puhumattakaan; silloin puutarhamessut kutsuvat! Messuilla vieraili [...]

Kukkii ny!

Syksyllä istuttamani taikapähkinä ‘Diane’ alkoi tammikuun lauhalla alkupuolella näyttää hieman raottuvia kukkanuppuja. Väliin tulivat kovat pakkaset ja mietin, mitenköhän nuput pärjäävät. Hyvin pärjäsivät. Helmikuussa avautui pari kukkaa ja nyt puska on täydessä kukassa. Ruosteenpunaiset kukat ovat jännittävän hapsumaiset. Sen juurella kukkii pieni keltainen talventähti (Eranthis hyemalis).   Poimuheisi (Viburnum rhytidophyllum) on ainavihanta, vaikka sen lehdet [...]

Talvella kaunista

    Kävin tänään kävelyllä Träskändan kartanon puutarhassa Espoossa. Nyt, kun aurinko paistaa jo vähän korkeammalta kuin vuodenvaihteessa, se lämmittää mukavasti. Träskändan puistossa on mahtavia vanhoja puita. Tammen vaakasuoriin oksiin on kerääntynyt koristeellinen lumikuorrutus. Läheisestä Pitkäjärvestä alkava Espoonjoki virtaa puiston halki. Puistossa voi ihailla lumikuorrutteisia vanhoja huvimajoja ja pergoloita. Suosittelen kaikille pääkaupunkiseudulla liikkuville! Kevättä odotellessa… [...]

Talvikaunista

Muutama kasvi on erityisen kaunis talvella. Sattumoisin samat kasvit ovat myös perinneperennoja: helppohoitoisia, joka vuosi maasta yhä runsaampina nousevia  kasvustoja. Helminukkajäkkärän valkoiset pallerokukat kuivuvat pieniksi vaaleiksi helmiksi, jotka ovat yhtä kauniita lauhalla sadesäällä kuin kuuran peittäminä. Kun tarhapiiskun keltaiset kukat kuivuvat, ne pysyvät hienosti kukinnon muodossa. Lumettomassa talvipihassa näkyvät rakenteet ja leikatut pensasaidat hyvin. Kasvatan [...]

Ruskan värinen herkku

En välttämättä ollut miettinyt, mitä laitan portaanpielen metallikoriin syksyksi vai laitanko mitään. Kesän ajan siinä asui tähtipelargoni, basilika ja pari aurankukkaa. Tämä erikoisen värinen ja mallinen krysanteemi taisi tarttua hihaan ihan ruokakaupassa käydessäni. Miten lämpimän väriset kukat! Krysanteemi on jännittävä, minulle aika uusikin tuttavuus. Niiden tavallisten vähän pienempikukkaisten lisäksi nyt myydään tällaisia pallokukkaisia, jotka ovat kuin [...]

Loistokevät

Pihallani on kevät, on jo neljättä kuukautta. Loistokevätesikko innostui kukkimaan heinäkuun loppupuolella eikä loppua näy! Se kukkii yhä vain. Jos olisin keväällä tiennyt, millaisen kukkaloiston näillä esikoilla saa myös syksyiseen puutarhaan, olisin ostanut näitä kymmeniä!    

Lukinliljan lastentarha

Kerroin heinäkuussa lukinliljasta, joka kukki silloin. Kukkien jälkeen varsien päihin kehittyivät merkilliset siemenet, kuin vihreät sipulit, jotka paisuivat paisumistaan. Paisuttuaan läpimitaltaan yli sentin kokoisiksi, sipulit irtosivat ja alkoivat kopsahdella lattialle. Onneksi on verkon hakukoneet! Googletus paljasti, että pudonneet sipulit voi laittaa mullan pinnalle vaikkapa emokasvin kanssa samaan ruukkuun. Kastelen multaa harvakseen. Ei kulunut montakaan viikkoa, [...]

Keijunkukkaa, haltiaa ja kummallisuutta

Henrietan edellinen kirjoitus innoitti kertomaan omista keijunkukistani. Pidän niistä kovasti ja nyt niitä todellakin näyttää löytyvän taimimyymälöistä ja kukkakaupoista! Korallikeijunkukan sain ystävältäni. Se on siitä mukava, että se kukkii ihan koko kesän ajan, vieruskaverit vain vaihtuvat. Kesäkuussa se pitää seuraa keisarinpikarililjoille, sitten pioneille, varjoliljoille, värililjoille ja lopulta vielä päivänliljoillekin. Keijunkukissa on ainavihannat lehdet, jotka paljastuvat [...]

Tarpeellinen työpaikka

Kävin kesälomareissulla ystäväni luona Pohjanmaalla. Hänellä on näin kaunis istutus- ja työskentelypaikka talon ulkoseinällä. Hyllyt ovat kätevät ruukkujen säilytykseen. Pöydän alla maa on kivetty, niinpä nurmen leikkuu on helppoa, kun pöytää ei tarvitse siirrellä. Huomaa mehitähti-istutukset vanhassa työkalupakissa ja muotissa!   Omalla pihallani työskentelypaikka on vielä näin vaatimaton. Silti se on huima parannus entiseen, missä [...]