Oma PIHA -lehden blogi

Kirjoittajan oma sivu

Jouko Tikkanen

Olen ikäni ollut tekemisessä puutarhaviljelyn kanssa...no, on siinä hieman liioittelua, sillä olinhan jo kuusi vuotta vanha, kun aloin harventamaan lanttupeltoa ja kitkemään porkkanamaata. Pelloilla olikin sitten kokoa useita hehtaareita. Olen Oma PIHA -lehden päätoimittaja ja lisäksi olen ammattilaislehti Puutarha-Sanomat ja Tukkutori -lehden päätoimittaja. Minulla on oma piha Sipoossa, mutta kirjoittelen tässä blogissa ennen kaikkea maakuntien puutarha-ammattilaisista, joita käyn työssäni tapaamassa.

 

Kirjoittajan artikkelit

Salaatti on jo istutettu

Meitä kotipuutarhureita hämmästyttää, kuinka aikaisin ammattiviljelijät pelloillensa menevät. Sulkavalla istutettiin varhaiskaalia jo huhtikuun 14. päivä, vaikka pellon ympärillä oli vielä hanget. Salaisuutena on hangille levitettävä maanparannusaine, biotiitti, joka tummana sulattaa lumen. Toukokuun 6. päivänä vierailin Haukivuorella Rautiaisen Lassen tilalla, jossa istutettiin jo kolmatta salaattierää. Istutuksia tehdään kaksi kertaa viikossa ja kullakin kertaa istutetaan 50 000 tainta [...]