Kasvit ovat kiinnostuksenkohteitani sekä meribiologin että puutarhatoimittajan vinkkelistä. Pidän paljon niityistä, koristeheinistä ja puutarhasuunnittelusta - sekä kaikenlaisten kasvien kokeilemisesta. Blogijutut liittyvät puutarhaani Hangon saaristossa ja puutarhoihin laajemminkin, Chelsea Flower Show´ta myöten.
Kirsikkapuiden puhkeaminen kukkaan merkitsee juhlaa Japanissa. Kukkivien puiden lomaan lähdetään piknikille ja kirsikkapuiden ihailemisesta tulee koko kansan yhteinen ilo, hanami. Aivan vastaavanlainen suurtapahtuma on meneillään meilläkin, kun hedelmäpuut ryhtyvät kukkimaan. Valtaosa on herkkää valkoista: omenat, kirsikat, luumut, päärynät, myös tuomipihlajat. Siellä täällä joukossa voi pilkottaa rusokirsikoiden ja koristeomenoiden ruusunpunaa. Helsingissä Roihuvuoren kirsikkapuistossa on alettu järjestää [...]
toukokuu 30. 2011
Lue koko artikkeli »
Avainsanat: hanami, kirsikka, suklaakirsikka
Nykynarsissit kasvavat yleensä suuret kukat töpäkästi asennossa, kuten teelautasen kokoisia kukkia tekevä, jopa vähän mahtaileva ´Fragrant Breeze´: Vanhemmista lajikkeista sen sijaan löytyy sirosti nyökkiviä tapauksia, joiden kukat ovat mietteliäästi kenollaan. Hollannissa kompostiin hylätty ja sieltä kotipuutarhoihin pelastettu, kevyesti kerrattu ´Sophie´s Choice´ on kaunis nyökkykaulaisten ryhmänä: Joutsenenvalkea Narcissus moschatus: Tuoksussa on myös vissi ero vanhempien ja [...]
toukokuu 18. 2011
Lue koko artikkeli »
Avainsanat: historialliset narsissit, narsissit
Hempeä mutta räiskyvä vaaleanvihreys puhkeaa maasta ja oksista aina hätkähdyttävän nopeasti. Tänä vuonna tavanomaistakin yllättävämmin, sillä viime päivien lämpöä ennen ollut kylmä kausi hyydytti silmujen kehityksen. Meren pitkä keväinen kylmyys vielä jarrutti sitä entisestään. Kunnes sitten päivässä koivut saivat heleät, vielä vähän pienet mutta kuitenkin oikeat lehdet. Perennojen läpikuultavaiset versot ja sipulikasvien lehtirullat ovat kauniita [...]
toukokuu 11. 2011
Lue koko artikkeli »
Avainsanat: silmu, tulppaani
Ihania kevätkukkia on vaikka millä mitalla, niin kuin ollaan nähty täällä blogissakin. Itse asiassa varmasti mikään ruskeiden edellisvuotisten lehtien joukosta kukkimaan nouseva kasvi ei voi olla näinä kuukausina vastentahtoisesti vastaanotettu. Kaikki värit ja muodot, olivatpa ne peräisin istutetusta tai luonnon kevätkukasta, ovat tervetulleita. Vanha kunnon scilla on herkimmän näköisiä ja samalla sitkeimpiä kevään pikkuisista sipulikasveista. [...]
toukokuu 2. 2011
Lue koko artikkeli »
Avainsanat: scilla, sinivuokko, sipulikasvit
Tänä keväänä uusi tuoksupelargoni löysi tiensä pelargonikokoelman jatkoksi. Se on vanhaa lajiketta Attar of Rose, ”ruusuesanssi”, jonka tuoksu on nenää kiinnostava yhdistelmä sitrusmaista kirpeyttä ja ruusuntuoksun pehmeyttä. Nuoret lehdet tuoksuvat voimakkaammin kuin vanhemmat, joissa tuoksu on painunut hienostuneimmaksi. Ennen vanhaan tuoksupelargonit olivat kodin luonnollisia hajustimia, joita käytiin koskettelemassa esimerkiksi ennen vieraiden tuloa. Ne antavat uuden [...]
huhtikuu 23. 2011
Lue koko artikkeli »
Avainsanat: pelargoni
Puutarhan koristeluun saa ripauksen henkilökohtaisuutta tekemällä puusta toivomuslähteen. Sopivalta tuntuvan puun oksiin voi solmia eri värisille kankaille tai sateenkestäväksi päällystetyille papereille kirjoitettuja toivomuksia, runoja tai viestejä. Ne voivat olla tervehdyksiä puutarhan tekijöiltä siellä vieraileville tai toisin päin tai vain omaksi iloksi esille laitettuja ajatuksia. Voivat kankaat olla myös ilman kirjoitettua viestiä, vain väriä antamassa. Tuulessa [...]
huhtikuu 11. 2011
Lue koko artikkeli »
Avainsanat: Chelsea Flower Show 2010
Kevät alkaa näkyä hauskoilla tavoilla: Lauhoina päivinä värit saavat kosteudesta lisää syvyyttä esimerkiksi edellisvuotisissa lehdissä: Mutta lumikinoksissa saattaa piillä vähemmän hauska kevätyllätys: myyrät ovat taas voimissaan ja järsimässä kasveja. Ne ovat rakentaneet herkuttelupesiä hangen alle maistuvien kasvien äärelle ja kalunneet muun muassa luumupuuta ja erinäisiä pensaita. Koska lunta tuli niin paljon, rungonsuojat ovat ylittyneet ja [...]
maaliskuu 27. 2011
Lue koko artikkeli »
Avainsanat: kauris, myyrät
Mikäli yrtit ovat mieleen niin katsottavina kuin maisteltavina, niille voi antaa mielikuvituksensa mukaan puutarhassa suuremmankin roolin kuin pelkästään hyötykasvimaalla tai ruukuissa. Yrtit käyvät puutarhan keskeiseksi teemaksi. Miltä kuulostaisi provencelainen laventelitarha hehkeine ruisunikoineen, timjaminkukissa surisevine hyönteisineen ja auringossa nousevine aromaattisine tuoksuineen? Tarhasta saa varmemmin monivuotisen valitsemalla pohjoisen laventelin, iisopin. Vai onko toiveena pelkistetty, vihreydellä ja kasvien [...]
maaliskuu 13. 2011
Lue koko artikkeli »
Avainsanat: Chelsea Flower Show 2010
Kierros lumen kattamassa puutarhassa tuottaa juuri nyt laihanlaisen sadon kiintoisia kasviyksityiskohtia. Silti vaatimattomuudessaankin sato on sangen viehko ja tuo mieleen kesäisiä muistoja. Parimetriseksi hujahtaneen lipstikan nuupahtaneet siemenistöt ovat kuin lumen kirjailemia riipuksia. Tämä väkivahva maatiaismauste on loppukesällä eksoottinen ilmestys limenkeltaisine kukintoineen, joita kansoittavat erilaiset mettä hakevat hyönteiset. Hajuherneen lehdet ovat kurtistuneet pergamentinkaltaisiksi. Syyssiivoukselta kannattaa säästää [...]
helmikuu 27. 2011
Lue koko artikkeli »
Niittyjen ja ketojen hupeneminen ja niiden kasvien harvinaistuminen näkyy myös puutarhasuunnittelussa. Niittymäiset istutukset perustuvat nyt rinnan puutarhaperennoihin sekä luonnonkasveihin. Paitsi niiden väriltään tai kerrannaisuudeltaan poikkeavat lajikkeet myös itse villit kantamuodot on päästetty puutarhaan, mikä on apuna paikallisen luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Käenkukka (Lychnis flos-cuculi) on viimevuotisen Chelsean näyttelyn luonnonkasvibuumin primadonnia. Yksinkertaiskukkaisia voi laittaa sinne tänne puutarhaan [...]
helmikuu 7. 2011
Lue koko artikkeli »
Avainsanat: Chelsea Flower Show 2010