Asuin parikymmentä ensimmäistä ikävuottani pohjoisessa Perämeren rannalla, missä suhde luontoon kehittyi jo vahvaksi. Metsästysaseet vaihtuivat kameroihin, joita olen laukonut tuhansia kertoja elämäni aikana. Mökkimme pihapiirin hoito herätti kiinnostuksen puutarha-asioihin jo vuosikymmeniä sitten. Myöhemmin omakotitalon pihassa ja puutarhassa työskentely muuttui intohimoksi. Nykyään tallennan päivittäin kameralla tai maalaamalla pihapiirin ja luonnon näkymiä, joita voit Oma Pihan blogin lisäksi seurata oikeanpuolen palkissa olevan Eeron kuvakulma-linkin kautta.
Sateenkaaribalsami (Impatiens hawkeri) viihtyy puolivarjoisella tai aurinkoisella paikalla, ei kuitenkaan paahtavassa auringonpaisteessa. Tämä hallanarka kesäkukka pitää tasaisesta kastelusta ja säännöllisestä lannoittamisesta. Sateenkaaribalsami sopii käytettäväksi sekä sisäkukkana että ulkoistutuksissa. Tähtisilmä (Osteospermum ecklonis) tunnetaan myös nimellä espanjanmarketta. Se viihtyy parhaiten kosteahkossa maassa aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Kasvia on lannoitettava ja kasteltava säännöllisesti, joskin se kestää hetkellistä kuivuuttakin. [...]
toukokuu 20. 2013
Lue koko artikkeli »
Hangon kaupungin puistolammella Ahti on noussut valtakunnastaan. Viime maanantaina (13.5.) lammella käydessäni totesin itsensä vedenhaltijan eli Ahdin kelluvan keskellä lampea vihreä ahdinpartainen (viittaa vedessä kasvavaan kasviin) puku päällään ja kolmiteräinen atrain vasemmassa kädessään. Haltijan päässä oleva kruunu välkehti kirkkaassa auringonpaisteessa. Iäkkään haltijan pitkä, vaaleaksi muuttunut parta on ollut aikoinaan kaiketi myös samaa vihreää ahdinpartaa, jota [...]
toukokuu 15. 2013
Lue koko artikkeli »
Pitkään jatkuneiden pakkasöiden takia ainakin pari viikkoa myöhässä ollut kevät on vihdoinkin saanut vauhtia, kun lämpötila näyttää pysyttelevän nyt yölläkin plussan puolella ja päivät ovat olleet melko aurinkoisia, mutta toisaalta vettäkin on välillä ropsauttanut sopivasti. Varsinkin sateiden takia lumet alkoivat sulaa todella ripeästi. Eikä aikaakaan, kun eteläänpäin olevan kukkamaarinteen mullasta työntyneet ensimmäiset krookukset avasivat jo [...]
huhtikuu 23. 2013
Lue koko artikkeli »
Vaikka linnunpöntöt kehotetaan puhdistamaan ja huoltamaan jo helmikuussa, ehtii asian hoitaa myöhässä olevan kevään takia vieläkin, kunhan toimeen tartutaan heti. Kovat yöpakkaset ovat hillinneet pihapiirissä viihtyvien lintujen intoa aloittaa vielä pesänrakennuspuuhia. Sen sijaan pieni pakkanen on oikein sopiva ilma ryhtyä tyhjentämään edellisten vuosien pesäjätteet pois pöntöstä, koska mahdolliset lintukirputkaan eivät silloin hypi silmille. Pöntöissä saattaa [...]
huhtikuu 6. 2013
Lue koko artikkeli »
Pajunkissat ovat korvaamattomia pääsiäiskoristeina ja palmusunnuntaina lasten virpomiskimpuissa, joihin yleisimmin kerätään jo talvella kissa-asteelle ehtineitä kiiltopajun voimakkaasti kiiltäviä, punaruskeita oksia, jotka jo sellaisenaankin ovat varsin koristeellisia. Eilen tikkutiistaina (siis päivänä, jona perinteen mukaan entisaikaan vuoltiin sytyketikkuja pääsiäistulille) etsin pajunkissoja merenrannan pensaikosta, mutta kovin oli vähän kissoja pajujen oksilla. Vain siinä rannalla olevassa pajupensaassa, joka sijaitsi [...]
maaliskuu 27. 2013
Lue koko artikkeli »
Hankoniemen maisemia verhosi tänään aamusta alkaen sankka usva, mikä ei ollut hälvennyt vielä keskipäivälläkään, kun ajelimme kauppareissulle Tammisaareen. Usvasta huolimatta jäin hetkeksi kameroineni kiertelemään vanhan kaupungin kapeita katuja. Tuon alueen useimmat säilyneet rakennukset ovat peräisin 1700-luvun lopulta ja 1800-luvulta. Historia ulottuu kuitenkin 1500-luvun pieneen Tammisaaren kalastajakylään, jolle kuningas Kustaa Vaasa antoi kaupunkioikeudet samalla kuin Helsingillekin. [...]
maaliskuu 5. 2013
Lue koko artikkeli »
Auringonsäteet hellivät tänään varsin kevään tuntuisesti ikkunalla kukkivia saintpaulioita eli paavalinkukkia. Monissa maissa Afrikan orvokkinakin tunnettu kasvi lienee maailman suosituin kukkiva ruukkukasvi, joka on kotoisin Usambaravuorilta Itä-Afrikasta, nykyisestä Tansaniasta. Tarina kertoo, kuinka alueella siirtomaajohtajana toiminut, kasvitieteestä piittaamaton saksalainen paroni Walter von Saint Paul-Illaire samoili kuitenkin alueen vuoria ja laaksoja löytääkseen jotakin kiinnostavaa lähetettäväksi kasvitieteilijäisälleen, joka [...]
helmikuu 25. 2013
Lue koko artikkeli »
Terassimme edessä olevassa kukkamaarinteessä, jota kylläkin peittävät pääosin havukasvit, on asunut sisilisko jo usean kesän ajan. Se ilmestyi vähän sen jälkeen, kun tulppaanisipuleilla herkutelleen myyrän kohtaloksi tuli Fiskarsin pistolapion heilahdus. Kun muitakaan myyriä, jotka tilaisuuden tullen ottaisivat varmasti sisiliskon saaliikseen, ei ole näkynyt, on sympaattisen oloinen sisilisko saanut elellä ja paistatella päivää varsin rauhassa. Kolosta [...]
helmikuu 19. 2013
Lue koko artikkeli »
Tämän sivuston Uutiset-palstalla on 5.2.2013 päivätty juttu otsikolla ”Kaupalliseen marjanpoimintaan kaivataan pelisääntöjä”, missä ilmaistaan tarve saada lähinnä ulkomaisille poimijoille koulutuksen kautta paremmat tiedot ja ohjeet jokamiehenoikeuksien perusteella tapahtuvaan luonnonmarjapoimintaan. Pieniä kahnauksiahan on esiintynyt jonkin verran, kun ulkomaalaisia on ilmaantunut paikallisten asukkaiden tutuille marjamaille. Vaikka metsissä pyöriikin vuosittain muutamia tuhansia lähinnä thaimaalaisia, maastoon jää edelleen valtavasti [...]
helmikuu 9. 2013
Lue koko artikkeli »
BirdLife Suomen viime viikonloppuna järjestämässä kahdeksannessa pihabongauksessa havaittiin 95 lintulajia. Keskimääräisen pihan lajimäärä oli 8 lajia. Runsain laji oli yllättäen urpiainen. Alustavien tulosten mukaan peräti joka kuudes havaittu lintu oli urpiainen, vaikka useimpina talvina se ei ole ollut kymmenen runsaimman lajin joukossa. BirdLife Suomen nettisivuilla mainitaan, että urpiainen on oppinut käymään ruokintapaikoilla vasta runsaat parikymmentä [...]
tammikuu 31. 2013
Lue koko artikkeli »