Huomisen palmusunnuntain kunniaksi tai merkiksi laitoimme rivitalomme pihalle muutamiin astioihin pajunkissoja, joita näillä kylmillä leveysasteilla käytetään palmunlehvien sijasta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran mukaan palmunlehvät eli pyhät oksat ovat kuuluneet katolisiin pääsiäiskulkueisiin jo 500-luvulta alkaen. Karjalassa, Savossa ja itäisillä lähialueilla ovat sekä ortodoksit että luterilaiset nousseet varhain herättämään vielä nukkuvia perheenjäseniä, sukulaisia ja naapureita lyömällä heitä koristelluin pajunoksin ja lausumalla tilanteeseen kuuluvaa sanakaavaa. Tätä on nimitetty virpomiseksi. Se on käynyt siunauksesta, tuonut terveyttä ja karkottanut pahaa.
Virpomiseen on liittynyt aikojen kuluessa runsaasti muuntelua. Virpomalukujen tyyli on vaihdellut tilanteesta riippuen hartaudesta ilkeilyyn. Karjalan siirtoväen ansiosta virpomistapa tuli tietoon kaikkialla Suomessa. Viime vuosikymmeninä itäinen virpominen alkoi taajamissa sekoittua läntiseen pääsiäislauantain lastenperinteeseen: pikkunoitina kiertelyyn. Kun varhaisempina aikoina virpoja herätti nukkuvan, hän palasi vasta viikon kuluttua hakemaan palkkansa. Taitaisi tulla pikkunoidilla itku, jos palkkaa pitäisi odottaa niin kauan. Joten – muistakaahan varata ovikellon kilahdusta tai koputusta silmällä pitäen makeisia, kolikoita tai muuta palkkaa annettavaksi pikkunoitien koreihin.
Leikkasimme kuluneella viikolla rivitalomme päädyssä olevan pysäköintipaikan ja yleisen tien välissä olevan pensasaidan, mikä on siitä erikoinen, ettei paikalle ole istutettu ainuttakaan pensastainta. Joku talon asukkaista oli alkanut aikoinaan leikata tiheää pensaikkoa, josta on sittemmin muodostunut mainiona pöly- ja näkösuojana toimiva aita. Tosin se leikattiin pari vuotta sitten kahdesta metristä puolimetriseksi tuuheutumisen vauhdittamiseksi. Muutaman vuoden kuluttua se lienee taas leikattunakin miehen (tai naisen) mittainen.

Jaa artikkeli