Ihan pihalla

Luonnossa kukkivat parhaillaan komeat kurjenkellot, joita kävimme poimimassa kimpun ulkomaljakkoon. Kurjenkello kasvaa alkuperäisenä rehevissä metsissä, mistä se on levittäytynyt myös avonaisille paikoille, kuten niityille ja tienvierille. Jopa metrin korkuisena ja suurikukkaisena se sopii sellaisenaan kauneimpien puutarhakukkienkin seuraan. Kukat ovat sekä muodoltaan että väriltään kuin jättiläiskokoisia kissankellon kukkia. Kasvi on kuitenkin rakenteeltaan kissankelloa tanakampi, usein vain yksivartinen ja haaraton.

Kurjenkelloja ja muita luonnonkukkia ns. Jukola-niityllä

Kurjenkellojen kukat voivat olla jopa 5 cm leveitä

Luonnonkukkakimppu aseteltuna kukkamaarinteessä oleville ratapölkkyportaille

Tässä yhteydessä lukijoille tiedoksi, että henkilökohtainen blogini ”Luontoa ja puutarhaa Hankoniemellä”, jonne pääsee siirtymään tältäkin sivulta kohdasta Eeron kuvakulma, ei ole toiminut kuin hetkittäin johtuen palveluntarjoajan palvelinsalissa sattuneesta sähkökatkoksesta, mikä aiheutti vakavia vaurioita. Ilmoituksen mukaan palvelu on poissa käytöstä koko heinäkuun.

Ulpukka ei ole kasvupaikan valinnassaan yhtä nirso kuin lumme. Sille kelpaavat virtaavat ja melko kovapohjaisetkin kasvupaikat

Kerronpa vielä luonnosta muutaman päivän takaisen sattumuksen, kun sain samoilta jalansijoiltani kuvattua kolme eri juttua. Kuvasin yllä olevaa ulpukkaa Skogbyn ruukkialueella olevalla osittain soistuneella lammella, mikä oli raudanvalmistuksen aikoihin patoallas. Ulpukkaa kuvatessani kyykin veteen viettävällä kalliolla, kun samassa huomasin aivan edessäni kauniisti uivan rantakäärmeen, josta ehdin ottaa muutaman kuvan.

Rantakäärmeen sulavaa uintia

Ihmiselle vaarattoman rantakäärmeen tunnistaa hyvin sen niskassa olevista okrankeltaisista tai vaaleista laikuista

Kun käärme häipyi näkyvistä, katselin lammen soistunutta osaa, missä kasvaa runsaasti tupasvillaa. Siellähän oli hirvi ruokailemassa suolla metsänreunassa! Kovin oli vain kaukana kuvattavaksi. Onni kuvaukseni kannalta oli, kun näin  ruukkialueen mökkiläisen ajavan autollaan lammen reunaa kiertävää kapeaa hiekkatietä. Hirvi pelästyi autoa ja lähtikin yllätyksekseni ylittämään hyllyvää suota.

Hirvi upposi mahaansa myöten hyllyvään suohon

Samalla kun kuvasin, seurasin jännittyneenä, kestääkö sammalmättäät hirven painoa vai uppoaako se suohon. Alkumatka näyttikin pahalta, mutta sitten suo alkoi kantaa sen painoa paremmin ja keskellä suota se uskalsi jo pysähtyä ja katsoa taakseen häiritsijäänsä. Sitten se jatkoi matkaansa ja häipyi suon takaiseen männikköön.

Keskellä suota hirvi pysähtyi ja katsoi taakseen häiritsijäänsä