Arja Myllyneva
Lintujen tappelupensas
Keittiön ikkunasta näkyvän puun oksilla käy yhä tiiviimpi kuhina. Aiemmin ruokintapaikka sijaitsi juuri tässä lumipallopensaassa, mutta tänä talvena tein uuden siemenpaikan vaahteran oksistoon. Sitä taas voi seurata tuvan ikkunasta.
Mitä tapahtui aiemmalle ”lintulaudalleni”?
Se jäi kerta kaikkiaan hankien alle. Talven aikana on uusi systeemi testattu kaikenlaisissa oloissa. Mitä enemmän valoa sitä hauskempaa on seurata tappelupukareita. Punatulkku on kova hätistelemään muita. Talitiaisilta se yrittää napata auringonkukan siemenen suoraan linnun nokasta.
Toissavuonna punatulkkuja oli vain satunnaisesti, mutta nyt ne tulevat paikalle puolenpäivän jälkeen. Tänään niitä on pörhistellyt kolme komeine rinnuksineen. Emännät ovat yleensä mukana. Nyt näkyy ainoastaan koiraita.
Tappelukin on valon myötä lisääntynyt. Ketterät hömötiaiset livistävät oksistossa pakoon niin että höyhenet pöllyävät. Sinitiaiset ovat lisääntyneet viime vuodesta kosolti. Närhi on ilmeisesti kadottanut kumppaninsa, koska se kuljeskelee yksin. Jostain syystä se ei piittaa auringonkukan siemenistä, mutta vie parhaat päältä jos tarjolla on esimerkiksi pähkinöitä.
Linnun eivät siis jää syöttöpaikalle avaamaan siemeniä vaan lentävät tuttuun pensaaseen tai aitan terassille. Olen huvikseni laskeskellut, montako lintua pensaaseen mahtuu yhtä aikaa nokkimaan saalistaan oksia vasten. Tähän asti 22 tyyppiä on ennätys.
Kyllä sinne enemmänkin mahtuu – ihan sopuisasti.


helmikuu 22. 2012 kello: 12:52
Tack Sonja!Sa har sag det ftkiaskt ut utanfor stugan som vi overnattade vid da vi besokte Astrid Lindgrens Varld i Smaland Ljuvligt vackert!
helmikuu 22. 2012 kello: 13:17
Ripsa,hoyhenikkyys tutunu tosiaan olevan (sekin) lintuja ja dinoja yhdistava ominaisuus. Ovat mokomat viime aikoina onnistuneet jopa selvittamaan joidenkin lajien varityksia.Alykkaat dinot joo, Harry Harrisonilla on ainakin ollut alykkaiden dinojen (ja kivikaudelle jaaneiden ihmisten) maailmaan sijoittuva Eden-sarja (West of Eden, Winter in Eden, Return to Eden), joka tuo minun mieleeni aina hikisen, puolihamaran hotellihuoneen, koska kirjat olivat matkalukemisena Kuubassa Tassa kohdassa tietenkin pitaa mainita, etta me emme tieda, miten todennakoisesti alykkyys (sillai samassa mielessa kuin ihmiskunnalla) on todennakoinen tai edes evoluution kannalta hyva ominaisuus. Yleensa hyvia sopeutumia ilmaantuu itsenaisesti eri elainluokkiin, mutta alykkyytta ei juurikaan: parille hammasvalaalle (joilla ei mene kovin hyvin) ja muutamalle kadelliselle, joista yksi ainoa laji on enaa elossa.