Oma PIHA -lehden blogi

Eero Miettunen

Ilves vieraili Honkapäässä, kotieläimet vaarassa

Juuri ilmestyneessä Oma Piha-lehdessä on aukeaman juttu kuvineen Limingan Selkäsenkylällä olevasta syrjäisestä, mutta niin idyllisestä Honkapään pientilan pihapiiristä vanhoine aittoineen. Kun asuinrakennus paloi, tila jäi autioksi pitkäksi aikaa, kunnes se uuden talon valmistuttua asutettiin uudelleen joitakin vuosia sitten. Pihapiiriä ympäröivät pienet niityt ja pellot. Kuten lehden jutussa mainittiin, hirvillä on tapana käydä ruokailemassa viljapeltojen reunamilla.Viikkoa ennen juhannusta eli tarkemmin 18.6. puoli kahdeksan aikoihin aamulla Honkapään emäntä ja isäntä yllättyivät nähdessään keittiön ikkunan alla ilveksen tutkimassa lintulaudan alustaa. Eläin oli tullut kuvassa näkyvän viljapellon poikki ja kuusten luona olevien navetan raunioiden yli aivan talon viereen. Hämmästyksestä toivuttuaan talonväki pelästyi kotieläintensä puolesta. Ilves ehti tutkia lintulaudan ympäristöä minuutin verran, kun kuuli varmaankin talonväen äänet ja tallusteli rauhallisesti niityn yli metsän puolelle. Honkapään isäntä harmitteli, ettei kameraakaan ehtinyt löytää ”siihen hätään”. Hän kertoi myös, että koko ilvesperhe oli aiemmin nähty niityn laidalla. Alemmassa kuvassa ilveksen tutkinnan kohteena ollut lintulauta.

 

 

5 kommenttia | Jätä oma kommentti

  • 1 Saila kirjoitti:

    Hurrrjaa! Onneksi asun saarella jossa ei pitkään aikaan ole nähty ilveksiä. Hui! Vaikka hieno eläin se on, ja olisi hienoa nähdä oikeasti luonnossa. Silti, ensimmäisenä minäkin huolestuisin kovasti omista kotieläimistä.

  • 2 Eeva kirjoitti:

    Aika rohkea kaveri koska pihalle asti tuli. Jostain luin, että ilveskanta olisi elpymään päin. No varmaan niille myyriä riittää ruoaksi.

  • 3 Eero kirjoitti:

    Vuosi sitten kirjoitin tämän blogijuttuni, missä kerroin Limingan Selkäsenkylällä, Honkapään tilan pihamaalla vierailleesta ilveksestä. Tänään (19.6.) Honkapään isäntä ja emäntä kertoivat, kuinka keväällä, kun oli vielä vähän lunta maassa, metsästä ilmestyi niitylle ensin yksi, sitten toinen ja lopulta kolmaskin ilves! Isännän onnistui saada niistä jonkinlaisia kuviakin ikkunan läpi kuin todisteeksi.

  • 4 Leena L kirjoitti:

    Hieno havainto. Mitähän kotieläimiä ilves himoitsee? Lammas taitaa olla liian suuri,entä koira tai kissa?
    Jäniksiä sen tiedetään saalistavan. Eikö siitä ole yksi kansallistaiteilijammekin piirtänyt monta taulua.
    Voi kunpa tulisi meillekin näytille!

  • 5 Eero kirjoitti:

    Kun runsas vuosi sitten ilves havaittiin Honkapään tilalla tutkimassa lintulaudan alustaa, emäntä kertoi pelästyneensä ensimmäiseksi ulkona olleen kissansa puolesta. Ilvesten tiedetään tappaneen pihapiiristä myös koiria ja lampaita. Pääasiassa ilves saalistaa metsäalueilla öisin ja hämärässä pikkujyrsijöitä, jäniksiä, metsäkanalintuja, kauriita ja pohjoisempana poroja, joten se kykenee tappamaan kookkaankin eläimen käymällä kiinni sen kurkkuun. Kuluneen talven aikana havaitsin lukuisia kertoja ilveksen jälkiä liikkumillani alueilla Hankoniemellä. Lisäksi löysin kaksi lähes varmasti ilveksen saalistamaa kaurista. Vaan en ole vielä sitä otusta nähnyt, saatikka päässyt kuvaamaan.

Jätä kommentti