Ihan pihalla

Vierailimme muutama päivä sitten eräällä kesämökillä Ruotsin Öregrundissa, aivan Forsmarkin ydinvoimalan naapurissa. Kesänviettopaikan lähes hehtaarin kokoisella nurmikolla näkyi siellä täällä läpimitaltaan 5 cm kokoisia kotiloita, joita ensin luulin tyhjyksi kuoriksi. Sain kuulla, että ne olivatkin paikkakunnalla luontoon levinneitä, suurta herkkua olevia viinimäkikotiloita (Helix pomatia).

Viinimäkikotiloita pidetään suurena herkkuna

Kyseistä kotiloa esiintyy Etelä- ja Keski-Euroopassa laajoilla alueilla, josta sitä on viety pohjoismaihin, Amerikkaan ja Britteinsaarille. Suomessa sitä tavataan lähinnä Lounais-Suomessa. Viinimäkikotilon elinpiiriä ovat niityt ja pensaikot, mutta tässä tapauksessa se näytti viihtyvän mainiosti laajalla, rauhallisella pihanurmikolla. Viinimäkikotilo syö esim. voikukan tai eri pensaiden lehtiä, mutta ne tekevät harvoin suurta tuhoa puutarhoissa.

EU on kieltänyt luonnonvaraisten kotiloiden keräämisen

Viinimäkikotiloa on aikoinaan tuotu Suomeenkin herkuttelijoiden tarpeisiin. EU on nykyään kieltänyt luonnonvaraisten kotiloiden keräämisen. Myös kyseisellä pihanurmikolla kotiloiden annettiin elää rauhassa. Viinimäkikotilo on kuuluisa tunteja kestävästä parittelusta. Ne ovat kaksineuvoisia, eli jokaisella yksilöllä on sekä koiraan että naaraan sukuelimet.

Keskiviikkona vierailin Tampereella Hatanpään kartanossa Pihakutsujen merkeissä. Mukava, välitön tunnelma ja loistelias ympäristö sulautuivat hyvin yhteen viihtyisäksi tapahtumaksi.

Olin ilahtunut myös kartanon paraatioven viereisistä istutuksista. Ne henkivät menneen ajan tunnelmaa samassa hengessä kuten kartanokin. Työteliäät, sisällä talvetettavat kasvit ovat toki hankalia, mutta puutarha- ja rakennushistorian kannalta ajanmukaisia rakennuksen kanssa. Tällaista perinnettä on syytä vaalia, ja sitä vaalitaan harmittavan harvoin!

Komeat agavet ja paksurunkoiset bougainvilleat kielivät pitkästä talvettamisen perinteestä. Näitä kasveja ei hankita joka vuosi uusia! Niiden alla kukkivat begoniat ja reunuksena lisää Välimerellistä tunnelmaa tuomassa Carpobrotus-mehikasvia. Helteessä nämä kasvit ovat kuin kotonaan, oikein hehkuvat auringossa ja lehtien lurpottamisesta ei ole tietoakaan.

Käyskentelimme myös Hatanpään tuoksuvassa ruusutarhassa. Moni oli siellä maalaamassa näkymiä tai muuten vain nauttimassa. Upea paikka järven rannalla, kannattaa käydä! Ruusutarhassa ihastelin erityisesti tätä neilikkaruusujen yhdistelmää. Vuosi sitten ostin itselleni yhden ja pitkään pähkäilin kumman ottaisin. Päädyin tuohon taustan vaaleampaan, ‘Pink Grootendorstiin’. Nyt vasta ymmärrän: olisi pitänyt ostaa molemmat! Tummemman ‘F. J. Grootendorstin’ kanssa se pinkki vasta ihana onkin, ooh.

Visteria eli sinisade (Wisteria sinensis) näytti, ettei aina kannata menettää uskoa kasvien kykyyn selviytyä koettelemuksista. Viime talven pakkasissa avomaalla pahasti kylmettynyt visteriaköynnös ei tehnyt keväällä silmun silmua ja ehdin jo pitää sitä menetettynä.

Kun olin kesäkuussa aikeissa kaivaa rangan pois uuden köynnöksen tieltä, raaputin hieman kuorta aivan kasvin tyveltä. Ja kuoren altapa paljastuikin elävää vihreää.

Siirsin visterian ruukkuun seuratakseni, jaksaako se herätä henkiin mullan alla säilyneen juurensa avulla – ja kyllä se jaksoi. Hetken mietittyään se alkoi heinäkuun alkupuolella tehdä uusia kaunislehtisiä köynnösvarsia, jotka kasvavat pituutta pikavauhtia. Nyt visteria kiipeilee jo terhakkaasti ylöspäin kuin talvisen flunssan unohtaneena.

Sinisateen uudet versot kiemurtelevat vauhdikkaasti ylöspäin tarttuen kaikkeen tueksi kelpaavaan.

Kevyt kuoren raaputus kannattaa ennen kuin luovuttaa puuvartisten kasvien suhteen, niistä arempienkin elinvoima kun usein on uskomattoman suuri.

Tällaisia visteriat ovat Kew Gardensissa Lontoossa. No, meillä ne kasvavat avomaalla vähän pienemmässä mittakaavassa, mutta onneksi edes niinkin.

Kehäkukka (Calendula officinalis) on niin aurinkoisen kaunis, että monet kasvattavat sitä vain koristekasvina. Se kuuluu myös jokaiseen yrttitarhaan. Sen lisäksi, että se tuo väriä salaatteihin ja muihin ruokiin, sen oranssit tai keltaiset mykeröt ovat piristävä lisä yrttitarhaan, missä yleensä hallitsevat vihreät ja harmaat sävyt.

Asterikasvien heimoon kuuluvaa kehäkukkaa käytetään koriste- ja hyötykasvina

Jos kehäkukan siemenet on kylvetty kasvupaikalle touko-kesäkuussa, kasvi aloittaa kukinnan heinäkuun loppupuolella. Helmikuusta lähtien esikasvatetut taimet aikaistavat kukintaa noin kuukaudella. Seuraavina vuosina kehäkukka kylväytyy itse. Etelä-Euroopassa kehäkukka kasvaa luonnonvaraisena ja Suomessakin sitä voi tavata villiintyneenä.

Tämän pihan kukista kerrotaan lokakuun Oma Pihassa

Olen monessakin blogissa ja ystävien kanssa jutellessa huomannut, että laukkoja ihastellaan ja niitä halutaan omalle pihalle. Ihania ne ovatkin! Mutta niiden juurelle tarvitaan kyllä jotakin, joka tukahduttaa rikkaruohot, sillä siihen laukoista ei ole.

Helsingissä Dianapuistossa on hieno esimerkki kuunliljojen ja laukkojen sopuisasta yhteiselosta: toiset pitävät rikkaruohot kurissa ja maanpinnan varjoisana, toiset taas tarjoavat hienot kukkapallot. Yksinkertainen on aina vain niin kaunista.

Omalla pihallani hostat, siis kuunliljat, toimivat hienona alustana myöhään kukkiville vihreäraitatulppaaneille. Yhdistelmä on mahdottoman raikas. Varjossa, talon pohjoispuolella myöhään kukkivat tulppaanit kukkivat entistäkin myöhempään: tämä kuva on otettu juuri ennen juhannusta. Kuunliljat ovat paksu- ja suurilehtistä ‘Frances Williamsia’ ja valkovihreää undulataa tai jotakin sen tapaista.

Hyötykasveja lehtilaatikossa on tämän kesän hitti.

Kurpitsat viihtyvät pottulaatikossa.

Valokuva pottulootastani ei ole visuaalisuuden huippu. Se on kuitenkin minulle tärkeä asia – kokeilu. Näin se meni. Hain navetasta vanhan perunalaatikon. Vuorasin sen lukuisilla sanomalehdillä, joita minulle tulee. Kanankakkalannoitetta panin päälle ja 60 litraa puutarhamultaa tutulta toimittajalta, jonka tuotteet eivät koskaan ole pettäneet minua.

Entä sitten? Olin kasvattanut kurpitsantaimet ihan itse. Sitten laitoin mullan joukkoon taimet. Ne ovat nyt syvällä mullassa ja seurakseen ne saivat purjoa. Salaatin siemeniä mahtui joukkoon myös. Satoa tulee viikon sisällä.

 Odotan kurpitsoista hyvää satoa. Pari niistä on talvikurpitsoja, joiden pelkkä ulkonäkökin viehättää. Kastelua ne tarvitsevat päivittäin, mutta paikka, jolla sijaitsevat on otollinen.

Avomaalla pukkaa kolmea kesäkurpitsaa. Hyvän niin.

Reilu kaksi vuotta sitten lueskelin englantilaista puutarhalehteä Gardens Illustratedia. Siinä oli laaja artikkeli päivänliljoista.

” Onpa näitä monenlaisia”, tuumasin. Käänsin taas lehteä ja yksi kuva kiinnitti katseeni, suorastaan naulitsi.

Rakkautta ensi silmäyksellä, vahva sanonta. Ehkäpä ennemminkin hämmästystä, kiehtoutumista… no, hullaantumista?

Merkillisen tummat kukat kiehtovat minua. Ehkäpä siksi piti heti googlettaa ja katsoa, myisikö tätä kaunotarta Suomessa kukaan. Ei löytynyt. Englannista löytyi iiriksiin ja päivänliljoihin erikoistunut Aulden Farm, joka postitti juurakon ripeästi ja hyvin pakattuna.

Kaksi vuotta olen odottanut ja hivellyt pitkulaisia lehtiä hellästi. Tänään se tapahtui: ensimmäinen kukka aukesi, ja se on juuri niin merkillisen kaunis kuin kuvassakin, ellei vielä kauniimpi.

Saanko esitellä: ‘Bela Lugosi’. Saanut nimensä Draculaa 1920–40 -luvuilla näytelleen transsilvanialaistaustaisen näyttelijän mukaan.

'Bela Lugosin' ensimmäinen kohtalokkaan tumma kukka sointuu hienosti viereisen mustaselja 'Black Lacen' kanssa. Etualalla rusopäivänliljaa.

Pakko laittaa sulottaresta uudestaan kuva.

Kanna on kukkinut koko kesän hyvin innokkaasti. Vettä sille on toki täytynyt kantaa. Se on minulle eräänlainen kokeilukasvi, jonka ensin aioin viedä puronvarren liepeille.

En vienyt, vaan laitoin toiseen paikkaan. Onneahan tuo kukista päätellen uhkuu.

Kannat ovat oikein ravinnesyöppöjä. Se tarvitsee paljon höystämistä kukkiakseen koko kesän.

Vaikka kasvi on todettu kaupunkien kukkasomistuksiksi laatikoihin, tätä uskallan nyt suositella. Sen kukat palkitsevat katsojansa.

Kanna koristi ensin kaupunkeja.

´Stella de Oro´ on aurinkoinen päivänlilja pieneenkin puutarhaan.

Päivänliljan yksittäinen kukka ei kestä kovin kauaa, mutta miten kaunis se onkaan päivän ajan. Ja onneksi uusia kukkia avautuu jatkuvasti jopa syksyyn saakka.

Päivänliljalajikkeiden värimahdollisuudet ovat monet. Keltaiset ovat perinteisiä ja kullanhehkuisia, rusehtavanoranssit tyylikkäitä ja syvän liilanpunaiset jännittäviä. Kannattaa kokeilla yhtä väriä omaksi massakseen, siitä tulee todella näyttävä, tai terästää niillä perennaistutuksia.

Jo yksin päivänliljojen suikeat lehdet ovat kauniit muodostaessaan rehevän pensaan, joka puhkeaa versomaan aikaisin keväällä.

Puutarhassani kukkivat parhaillaan rusopäivänlilja (Hemerocallis fulva ´Europa´) ja tarhapäivänlilja ´Stella de Oro´. Viimeksi mainittu on vähän kuin miniatyyripäivänlilja, vain noin 30 cm korkea. Se on viihtynyt jo pitkään pienehkössä kallionkolossa ja kukkii luotettavasti joka vuosi kullankeltaisin, tuoksuvin kukin aina pakkasiin saakka. ´Little Wine Cup´ -lajikkeen kukintaa odottelen vielä, se näet kotiutui paikalleen vasta viime vuonna, eikä ole ilmeisesti vielä ehtinyt kukintaikään. Näkisin sen kukan mielelläni, koska sen syvän viininpunainen väri on todella hieno.

Rusopäivänlilja on vanha perinnekasvi, mutta miten modernin värinen sellainen.

Apilamätäs aamujalkojen alla.

Avojaloin apilikossa. Mikä on ihanampaa sateisen yön jälkeen kuin kävellä pehmeää apilaa kasvavia mättäitä myöten aitalle? Jalkapohjia kutittaa mukavasti. Olen pitkään odottanut, että saisin apilat menestymään pihalla ja nyt se on toteutunut.

Helteellä paljasjalkaisen täytyy olla varuillaan, koska mättäät kuhisevat pölyttäjiä. Pari kertaa olen astunut mehiläisen päällä ja se on tuntunut murhalta. Myös Erkiksi nimittämäni sisilisko vilistelee lämpimissä kohdissa ja tapanani on jutella sille.

Tänään tulee trooppinen päivä. Yön satoi ja nyt alkaa paistaa aurinko.

Vein kasveja eilen pellolle, mikä osui onnistuneeseen ajankohtaan. Nyt ne on helppo peittää märkään multaan.